Käyttäjän Jätkäpätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 149)
  • Jätkäpätkä

    Kasvaako se kun puu ei kulje ja metsät jäävät hoitamatta? Ei taida.

    Jätkäpätkä

    Persut nimenomaan ei pettäny äänestäjiä kun ei lähteny siihen hallitukseen

    Persut Halla-aho mukana aloitti Sipilän hallituksessa. Puolue hajosi, kun Halla-aho valittiin puheenjohtaksi.

    Ensimmäinen se isompi jytky joka jäi suutariksi vaikka persut ylti toiseksi, oli hallituksessa keskusta, kokoomus, vihreät ja vielä joku neljäs.

    Jätkäpätkä

    Onhan se selvää ettei kahta persu puoluetta voi olla, eikö kannatus ollut kuitenkin huonompi kuin soinin ensimmäisessä jytkyssä? Kyllähän se niin on että kun äänestetään äänestetään myös hallitusta, oppositiossa äänillä saa pyyhkiä persettä, sieltä on turha koittaa itkeä hallituksen päätöksiä. Sen verran pitää olla asiallinen vaalikampanja ja tavoitteet että saa kansan puolelleen, jos puolue koostuu suurelta osin rikollisista tai muuten asenteet ovat rasistisia ja saa 20% kansasta puolelleen, loppujen 80% mielestä on kaikkein vihatuin sakki niin ei pitkälle pötki. Pulinat pois, ehdokas meni evuskuntaan ja toinenkin vaihtoehdoista pääsi. Helpolla siellä ei nyt pääse kukaan jos jonkinlainen hallitus kasaansaadaan.

    Jätkäpätkä

    Ja tämä toinen siis edellinen hallitushan hajoitti koko puolueen.

    Jätkäpätkä

    Onhan persuilla 2 jytkyä. Ensimmäinen oli suutari, petti äänestäjät kun ei hallituksessa, toinen jossa lähti hallitukseen samoin ehdoin jotka tulevat nytkin vastaan. Taas on vaihtoehtoina suutari tai annettava todella paljon periksi ja silloin ei enää olla vaalilupausten linjoilla.

    Jätkäpätkä

    Oma näkemys on ollut jo pitkään että persut eivät ole rehellisin mielin pettämättä äänestäjiä ennenkuin saavat yksin yli 100 paikkaisen hallituksen, niin paljon valheellinen ja harhaanjohtava osin rikollinen ja rasistinen puolue on ettei minkäänlaisia edellytyksiäkään pelkkänä voittajana saada hallitusta aikaiseksi. Nyt on persuilla vaihtoehdot, pettää äänestäjät tekemällä soinit jolloin hallituspaikka mahdollinen tai pettää äänestäjät ja olla oppositiossa, muuta mahdollisuutta ei alle 100 paikkaisena puolueena ole. Persuille palkinto on punavihreä hallitus.

    Jätkäpätkä

    Perussuomalaisilla järkipuheita, mutta ryssivät perhanat liian jyrkällä maahanmuuttopolitiikallaan hallituspaikan, eivät taida koskaan päästä alle 50% kannatuksella hallitukseen. Taitaa tulla pahimmillaan punavihreä hallitus ja silloinhan metsäpolitiikka kusee.

    Jätkäpätkä

    Ei se pelkkä latvus ajouralla pelasta yhtikäs mitään jos runko kaatuu suoraan aluspuuston päälle. Motohakkuussa karsintatavan lisäksi toinen ongelma on ettei kuljettaja näe kouralta puun oikeaa kaatolinjaa vaan alikasvos puita jää suoraan kaadettavien runkojen alle. Ei manuhakkuussakaan kaikkea voi kaataa uraa kohden, on katsottava sopiva väli mihin kaataa että alikasvos vaurioituisi mahdollisimman vähän. Tietysti jätkälle ei ole ongelmakaan tehä sitä sahaus läjäänheitto kaato työtä, tuollaiset koivuthan nätisti parimetriä kannolta heittää valmiisiin kourakasoihin.

    Jätkäpätkä

    Minusta tuo suorittavan portaan kuvasarja ei ole pahakaan, tuollaista samanmoista manu hakkasin viimetalvena pienen alan, vähän oli koivu pienempää, lahoa ei ollut, kostea lähteen ympäristö. Motolla tietysti vähän harsiintuu ja saa osumia väkisinkin nuo kuuset, mutta otappa kuva 10 vuoden päästä niin et samaksi metsäksikään tunnista. Lahopuu siellä täällä on melko normaalia metsässä kuin metsässä. Tuossa vieressä kasvaa nyt tuollainen koivu alikasvoksesta syntynyt kuusikko, hakkuusta pian 15 vuotta, todella pörhevää ja pitkää kasvainta tekee niinkuin kuusi parhaillaan hyvällä kasvupaikalla, on senverran tiheää että pian saisivat vähän harventaa, isoimmat jo hyvästi tukkipuita, reilusti isompaa kuin viereinen 5 vuotta aiemmin istutettu kuusikko. Käyn varmasti katsomassa kun hakkaavat onko lahoa. Senverran epäilyttää kun osa rungoista on huomattavan pihkaisia.

    Jätkäpätkä

    Minun tapauksessa koivu oli suht järeää, kyllä siitä järkiään vähintään 5 kolmosen kuitua tuli eikä tyvet meinaakkaan nousta klapikoneeseen jos ei lyhennä, ajomatkaa 100m. Hakkuu edullista, mutta ajo kallista

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 149)