Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Ei ole tarkoitus sekoittaa metsänhoitoa, vaan toimia sen mukaan, mikä on hyväksi todettu. Vielä joskus vuosikymmeniä takaperin, kun jatkuvaa kasvatusta käytettiin, sulussa ei ollut avohakkuu, ei myöskään maan muokkaus. Niitä käytettiin riippumatta siitä, uudistettiinko keinollisesti tai luontaisesti. Jos pyritään sekametsiin, eihän se onnistu luontainenkaan muuten kun avovaiheen kautta. Eroavuus on metsänhoidollinen, toiset metsät uudistuu luontaisesti ja toisissa metsissä on käytettävä keinollista uudistamista ja riittääkö nykyinen poiminta ja pienaukot?
Onhan näissä pv:n esimerkeissä jatkuvan kasvatuksen elementtejä, kannattaa säästää ja jatkaa kasvatusta. Kun vaihtoehto on avohakkuu ja investointi metsän uudistamiseen, jossa useinkaan ei auta jäävän puuston vähäinen myyntiarvo, mutta joka edelleen kasvatettuna autetaan tuottamaan ja hyvän taimettumisen kautta metsä uudistuu. Toisaalta myös jk:ssa on mentävä avovaiheen kautta, jolloin saadaan jalostus ja maan muokkaus mukaan. On olemassa uusiutumattomia tai heikosti uusiutuvia maapohjia, jotka kohtuudella onnistuvat vain avovaiheen kautta. Myös valopuut vaatii sen tilan. Toisaalta kannattaako jollain suojuspuumenetelmällä todistella metsänhoidon paremmuutta ja osoittaa tai jopa vaatia osoittamaan vertailevaa tulosta.
S-runkoiset puut. Aiheesta on puulajikohtaisia eroja ja on kaiketi myös tutkittua tietoa. Kuusella on ominaisuus korjata juuristoa ja oikaista runkoa kasvamaan suoraan ylöspäin. Ei mene s-mutkalle niin herkästi kuten mänty ja koivu, joilta tämä ominaisuus puuttuu. Voi tulla useampikin s-mutka, ennen kuin oikenee, jos oikenee. Mänty ja koivu eivät myöskään uusi juuristoa, jos on istutettu liian matalaan tai syvään tai vinoon, vaan kasvattavat juuristoa siinä asemassa mihin on laitettu. Kuusi on tässä mielessä kiitollisempi puulaji, mutta onhan sillä sitten omat puutteensa.
Kuusen viljelyn helppous ja viljelyn onnistuminen mättäisiin on lisännyt kuusen suosiota myös. On buumi sinänsä, mutta se varsinainen ongelma on lisääntyvissä hoitorästeissä. Suorittava on puolellaan siinä, että pilalle menneestä ei saa hyvää tekemälläkään. Hoitorästit ovat lisääntyneet voimakkaasti ja voidaanko energiabuumia pitää taimikon hoidon välineenä. Lähtökohta tietenkin on, että taimikot tulee hoitaa aikanaan. Tuskin kannattaa unohtaa myöskään hoidon kulttuuria, eli metsänhoidon vapauttamista. Otetaanko Jk poimistahakkuista mallia jopa jaksottaisen metsänhoidon puolelle ja harsitaan pilalle hyviä ensiharvennusmetsiä. Sellaistakin metsänhoidon kulttuuria näyttää olevan olemassa.
Ei ole näkynyt pilalle harsittuja metsiä omissa tai toisten metsissä, jos ei oteta huomioon uuden metsälain aikaan saannoksia Keski Suomessa ja siellä täällä muualla. On vaarallista lanseerata jk metsänhoitoa jaksottaiseen metsänhoitoon. Toivottavasti ei ole maan tavaksi muodostumassa. Näkee myös oikei hyviä jaksottaisen harvennuksia, joissa on jätetty suositusten mukaisesti riittävästi puuta hehtaarille.
Historia toistaa itseään ja onhan ne metsänhoidon haittapuolet havaittavissa. Jk metsänhoito puolustaa paikkansa, mutta tuskin kuitenkaa nykyisen metsälain suositusten perusteella. Metsänhoito vapautettiin ja metsiä harsitaan nyt kuin entiseen hyvään aikaan. Voi olla julkilausuman paikka.
Oliko satua, ne metsänomistajat ja tutkimus, joiden tuloksia on täällä julkaistu (AJ tuonut esiin). Tai voidaanko pitää satuna jatkuvan kasvatuksen tutkimusta. Ei voida pitää. Pitäisi sen verran olla käsitystä, että tämän tyyppisistä asioista päätetään isommissa pöydissä. Kysymys ei ole edes menetyksistä, teollisuus sen tietää ja pyrkii sopeutumaan. Toisaalta vanhaa pidetään vielä kilpailuetuna ja pitäydytään tiukasti meneessä. Auttaako vastaan pullikointi, kun myös ympäristö kaipaa joustoja ja niistä saamme lukea ilmasto ja EU pöydistä.
