Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Vapaa kasvatus on kannatettava vaihtoehto ja vastaavasti jatkuvasta kasvatuksesta tulisi luopua. Tälle on vertailukohtaa, vielä joskus 60-70 luvulla metsiä hoidettiin sen mukaan mitä vastaan tuli. Silloin ei vielä ollut tietoa tulevasta, eli jatkuvasta kasvatuksesta. Sen aika tuli myöhemmin, ansaitusti metsänhoitoa puolustavana, mutta vastakkainasettelua ylläpitävänä ja kohtuuttomin mittasuhtein, metsänhoitoa eriyttävänä hoitomuotona otettiin käyttöön.
Hyvin riittäisi ns. vapaa kasvatus, siitä on hyviä kokemuksia jo edeltäviltä ajoilta. Tiedä miten tutkimus on sen tarkoittanut, mutta tuntuisi soveliaalta tavalta hoitaa metsiä tälläkin hetkellä. Ei ole eriyttämässä metsänhoitoa, vaan on yhdistämässä ja voidaan käyttää nykyisiä hoitomuotoja yhdistelemällä.
Voihan se koivukuidun kantohinta olla myös alempi 20 tai 18. Usein onkin ja sillä ei kuitenkaan ”jalostusarvon” mukaiseen varastohintaan ole vaikutusta. Marginaalia on ja niistä voisi myös tinkiä. Kauppamuotona pystykaupassa on se huono puoli ei jousta, virossa ei käydä pystykauppaa. Toimituskaupassa on nämä samat marginaalit puolustettavana.
Eihän kuituipuun tuottaminen voi olla kannattavaa. Yhtiöt saavat sitä riittävästi ja alehintaan yksityisistä metsistä. Tuo väittämä yhtiöiden omien metsien kasvattamisesta kuitupuureserveiksi on ristiriitainen. Yhtiöiden taholta on kyllä uutisoitu, mutta muussa tarkoituksessa, ns. jatkuvan kasvatuksen soveltamisesta metsänhoitoon. Joka on eriasia, kuin kuitupuun tuottaminen ja on sitä myös laskennallisesti. Yhtiöt hakevat tuottoa metsistään runkopuu edellä, toimii myös yksityisellä ja vertailut pitäisi olla sen mukaisia.
Ilmakuvista katsottuna Osaran männiköt ovat hyvässä kasvukunnossa. Hyvinkin vielä 50 v. lisäaikaa on syytä antaa. Tukin tuottamisen kannalta yli 100 vuotta on perusteltua. Valtiolla voi olla muitakin syitä hakkuiden aikaistamiseen.
Suomessa puukauppa on korruptoitunutta. Virossa käydään toimituskauppaa, vapaasti tehtaan tai muuhun vastaanottajan terminaaliin toimitettuna. Virossa teollisuudella ei ole omia puunhankintaorganissatioita. Puunhankinnan kustannukset ovat tehdashinnassa.
Sen sijaan Suomessa puukauppaa käydään kantohinnalla, josta teollisuuden puunhankitaorganisaatiot vähentävät kustannukset. Suomessa puunhinnaksi on jäämässä jäännöserä. Puu kulkee, mutta ei kuitenkaan ilman kustannuksia. Etusijalla ovat klusterin tuotot ja kustannuspaineet. Marginaalit käytetään, mutta ovat vuosikymmeniä menneet muuhun kuin puuntuottajan hyväksi. Yhteiskuntahyvää, jos vaikka lakon tuottoina ja lakkoavustuksina.
Pieniä on rusinat pullassa, alennetaan kustannuksia, vuosikymmeniä veisattu virsi. Saadaan liikumavaraa puunhinnassa. Ei kuitenkaan tuottajan pussiin. Sinne uppoaa klusterin pohjattomaan liikkumavaraan. Vaikka puuhuollossa yrittäjä vastaan yrittäjä. Teollisuus tekee sopimukset puolesta ja puuntuottaja yrittäjä on heikoilla.
Puuntuottajan tuskin kannattaa haaveilla jälkitilistä. Lakkolaiset sen tietävät ja käyttävät, marginaalia on. Puolipakolla, kolme kuukautta meni lomaillessa ja hyvillä lakkoavustuksilla. Met puuntuottajat tuotamme puuta, se osataan ja pientä avustusta saamme, sekin osataan, mutta miten on sen tilin kanssa?
Saahan sitä tarjoilla mitä hyvänsä. Ne tuplat tuottaa metsänhoito edelleen, ei se ole yhden esimerkin varassa ja jos verrataan jaksottaisen lyhytkierron mallinnuksiin. Eikä sillä ole väliä tehdäänkö se jaksottaisen tai jatkuvan kasvatuksen metsästä. Jatketun kierron tuotoista on kysymys.
