Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Mehtäukko: ”Kilpailuvirasto määrää myyjien hintayhteistyön nollaan”. Näin se on ja kartellin väitetään siitäkin huolimatta olevan olemassa. Olen suhteellisen varma, että ”kilpailuyhteistyö” tulee uudelleen mitattavaksi. Ei 10 % markkinaosuudella kilpailla 90 % monopolia vastaan.
Timppa: On aivan posketonta laittaa maailman markkinahinnan piikkiin, kun ongelma on kotimainen. Yhteiskuntahyvästä on kysymys ja sen markkinaosuuksien jakamisesta kotimaassa. Vähäiseksi jää puunhinta sen jälkeen, kun puusta maksetaan klusterin eli puuhuollon kustannukset kannolta tehtaalle.
Timpan mukaan puun tuottaminen on ilmaista ja saa laskelmissaan tuottojen ja kulujen erotukseksi jopa 90 %. Laskee vielä hyväksi jk puun alemman markkinahinnan ja jk metsän alemman tuoton. Ilmoittaa nyt uudistamisen kustannukseksi 10 %.
Pitää olla ”uskossaan” vahva ja eihän sitä voi kiistää. Yhteiskuntahyvä tuottaa, mutta valitettavasti siitä lankeaa lasku puuntuottajan maksettavaksi.
On kovin ristiriitaista vedätys puun tuottamisen kannattavuudesta. Avoimesti kuitenkin myönnetään puuntuottajan vaikeudet, eurot valuvat puunhinnasta ja puuntuottajan massista kuin vesi hanhen selästä. Toisaalta puolustetaan viimeisen päälle nykyisiä menettelytapoja. Muistissa on vanha sanonta kiusaajasta. ”Riittävästi kun kiusataan, sitä alkaa puolustamaan kiusaajaansa”.
Kannattaa haeskella ja määritellä muitakin vaihtoehtoja, sillä puuntuottajan kannalta tilanne tuskin korjautuu nykyisillä menettelytavoilla. Lähinnä metsätalouden tuottojen kotiuttamisesta on kysymys ja siihen voidaan hakea mahdollisuuksia ihan nykyisillä menettelytavoilla.
Kieltämättä metsät ovat yhtäkuin jaksottaista ja jk on jäänyt vähemmälle. Näin se on myös käytännön toiminnassa, 50 vuoden sulkuaika on tehnyt tehtävänsä. Jaksottaisen hallinta on ylivoimaista.
Metsäkoneet ja logistiikka hallitsevat, näinhän sen kuuluu ollakin ja onhan tämä nykyinen klusteri myös metsässä todellinen menestystarina. Mutta on tarve myös kehittää, ei oikein ole mahdollista sekään, että pidetään toista hallitsevaa metsänhoidon tapaa pimennossa.
Kannattamattomaksi katsottua metsänhoitoa tuetaan. Kemeraa maksetaan uudistamisen jälkihoidossa ja ensihavennuksilla. Niin myös jk metsänhoidossa, jos jk aloitetaan tai päädytään avohakkuualasta.
Pitäisikö kemeraa maksaa myös jk metsän kasvatusvaiheesta. Maksaa esim. poimintahakkuusta, kun sen kannattavuutta on pidetty näissäkin keskusteluissa kyseenalaisena. Ja onhan poimintahakkuut alemman hinnoittelun piirissä, niillä jopa kuitataan viljelyn kustannuksia? ja onhan jk, etten sanoisi klusterin epäsuosiossa.
Tarvetta on, mutta toisaalta eihän tuossa menetelmien välisessä vertailussa ole isoakaan eroa. Taitaa riippua enemmän siitä, miltä puolelta katsoo. Myös jaksottaisessa metsänhoidossa toteutetaan luontaista metsänhoitoa, säästetään ja autetaan metsänkasvulle myös luontaisesti muodostuneita kohteita.
Aivan, olen itsekin osallistunut noihin tehtäviin, vielä Kekkosen aikana työllistettävien risusavottaan. Muutamana talvena oli risusavottaporukat joilla mentiin ja valmista tuli. Elettiin koivuvihan jälkeistä aikaa. Metsät olivat siihen aikaan voimallisessa hoidossa. Joskus tarveaineista oli jopa puutetta, näin välttämättä ei ole tällä hetkellä.
Kieltämättä avohakkuusta pääsee aika kivuttomasti jatkuvan kasvatuksen alkuun ja onhan tämä käsiteltävä aihe jatkuva kasvatus sellainen aihe, jota voidaan pöyhiä monella eritavalla. Hakoteillä ollaan, jos jättäydytään 1.3 m/30-50 v. alikasvosten varaan. Vesakoituminen voidaan yleistää ja koskee myös näitä alikasvoksia, sillä metsän kasvussa on olemassa kynnysvaihe, jossa metsän kasvu ylittää tai voittaa vesakoitumisen. Vesakoituminen tyrehtyy tai tukehtuu alustaan, jonka jälkeen raivaustarvetta ei enää ole. Voidaan pitää, että ensiharvennukseen on vielä raivattava, mutta toiseen harvennukseen ei enää. Ei myöskään jk metsään, joka on ylittänyt kynnysvaiheen.
Muistikuvat 50-60luvun metsistä ovat, että olivat suhteellisen vesakkovapaita. Puusto oli harvemmassa kasvuasennossa, mutta kuitenkin tuon kynnysarvon paremmalla puolella. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut vielä uudistamisvaihetta, vaan uudistamisella tarkoitettiin siemen ja suojuspuu asentoja.
Tässä on tietty ristiriita nykyiseen, kun lähdetään jaksottaisen metsiä muuttamaan jk metsiksi ja odotusarvo on, että alkaisivat taimettumaan. Useinkaan niin ei tapahdu, vaan taimettuminen myös kuusella vaatii usein oman tilansa ja olosuhteensa.
Vaikea on jatkuvaa kasvatusta toteuttaa, että metsässä olisi tasaisesti tai kaavamaisesti kaikkia latvuskerroksia kehittymässä yhtä aikaa. Onhan se mahdollista ja vaatii metsähoidolta aika paljon, mutta toisaalta luonto on sellainen vekkuli, että se yllättää, usein myös myönteisesti. Uutta kasvatettavaa metsää tulee, jos on tullakseen ja hyvinkin vaihtelevilla eritavoilla. Siinä mielessä tuo ”vapaa tyyli” houkuttaa.
Hankinta on yleisesti erillinen sopimusalansa, joka on huonosti yhteensopiva teollisuuden toimialan kanssa. Tarkoitan tällä metsänomistajien perinteistä hankintaa, joka alkaa olla jäänne ja joka jää alakynteen esim. kaluston puutteessa. Hankinnassa on kipupisteitä, jotka lisäävät teollisuuden kustannuksia. Yhteensopimaton logistiikka ja voluumeissa jälkeen jäänyt sopimusala.
Ei pidä ihmetellä huonoa kannattavuutta, mutta toisaalta hankinta on myös hyvinkin tarpeellinen. Hoidettava on myös puukauppaan huonosti soveltuvat ja kannattomattomat alueet. Niistä maksetaan tukea (kemera), mutta mikä olisi se riittävä määrä, että toiminta olisi kannattavaa. Voidaan myös kysyä mistä kaikesta pitäisi maksaa?
Toisaalta teollisuus maksaa puukaupassa (hankinta) metsänomistajien palveluista markkinahintaa ja ylikin, mutta edellyttää myös yhtiön logistiikkaa ja edellyttää tarjonnan olevan yhtiön sopimusalan mukaista.
Aikoinaan verhopuustojen alle tehdyt kuusen istutukset olivat pääasiassa lepikoihin tehtyjä. Lepikoissa oli myös luontaista taimettumista ja oli myös erirakenteiseksi kehittyneitä kasvatettavia metsiä, joita ei uudistettu. Ne kunnostushakattiin.
Näitä metsitettäviä, siihen aikaan vajaatuottoisiksi määriteltäviä metsiä (ahomaita) oli paljon. Metsittämiseen luvattiin myös ilmaisia taimia.
Oman mielenkiintonsa asettaa, jos ns. jatkuvaa kasvatusta, harsintaa ei olisi asetettu toimenpide kieltoon. Miten näiden ”vajaatuottoisten” metsitettyjen ahomaiden hoito olisi järjestynyt. Veikkaan, että kaikkea ei olisi uudistettu, vaan olisi jatkettu erirakenteisena metsänhoitona, johon vielä tänäkin päivänä on täydet edellytykset.
