Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,981 - 2,990 (kaikkiaan 5,338)
  • Jovain Jovain

    Joskus 60-luvulla, siihen aikaan kun vielä pokasahalla ja justeerilla kaadettiin ja hevosella ajettiin. Tehtiin 40 v. alikasvoksista sippiä. Se oli sen aikaista ropsia vielä ohuempi puutavaralaji. En muista moneenko sentiin latvaläpimitta oli, mutta useita senttejä ohuemmaksi tehtiin kuin ropsi.

    Tällä hetkellä tällaiset alikasvokset raivataan metsään tai käytetään energiaksi. On niitä vielä alikasvosmetsiä ja tuo nimike alikasvos on harhaan johtava, koska sitä verrataan edelleen kasvatettavaan kehityskelpoiseen taimistoon. Ns. alikasvoskuusikot eivät ole kehityskelpoisia taimistoja.

    Jovain Jovain

    Ei ole tarvinnut hätätapauksissa tai illuusiosta poiketen noudattaa hyvää metsänhoitoa. Sillä hyvin hoidetuissa metsissä on jatkuvan kasvatuksen kohteita, joista myös tuloslaskelma tykkää. Onhan tuo ratkikoomista, jos tuhotaan edelleen kasvatettavia tai metsän kasvulle kehittyviä nuoria metsiä tai taimistoja, että päästään noudattamaan normaalia viljelymetsätaloutta.

    Mistä niitä riittää hurjan palautteen antajia, kun 60-70 luvullakaan enää ei puhuttu koko asiasta. Metsissä mentiin vielä tätäpäivää, mutta metsäalan koulutuksessa ei puhuttu koko asiasta. Juurikaan muuta ei ollut esillä kuin viljelymetsätaloutta. Pitkästä ylimenokaudesta on ollut kysymys joka tapauksessa ja mistä löytyy kouluttajat tällä hetkellä?

    Jovain Jovain

    Tuskin se oli Lähteen tutkimuksesta, vaan niistä toisista tutkimuksista, jotka väittivät, että heidän tutkimukset ovat parhaat. Eivät huomanneet sitä, että hyvästäkään tutkimuksesta ei oteta käytäntöön kuin tutkimuksen parhaat osat.

    Jovain Jovain

    Myös jk metsänkasvatuksessa jalostushyöty voidaan käyttää hyväksi. Uudistamisvaiheessa ja muutoinkin jk:lle on eduksi, jos metsässä tehdään taimistonhoitotöitä ja tehdään täydennysistutuksia ja pyritään metsiä kasvattamaan puustoisina. On siellä myös kääville paikkansa monimuotoisessa metsänhoidossa ja suojelualueilla.

    Veikkaan, että metsänhoidolla on loistava tulevaisuus edessään. Se voisi olla sitä myös klusterin osalta, jos enemmän joustoja ja yhteistoimintaa saataisiin aikaiseksi. Kysymys on eräänlaisesta huoltovarmuustekijästä ja yhteiskunnan tukijalasta. Osuuskuntaväen pitäisi herätä yhteistoimintaan ja vastata kilpailuun, mitä se sitten voisi ollakin. Osuuskuntana, osakeyhtiönä, ainakin näihin on viitattu.

     

    Jovain Jovain

    Mikä siinä mahtaa olla, että eri metsähoitomuodot eivät sovi samaan metsään, vaikka kysymys on likipitäen samasta asiasta. Pidetään erillään metsänhoidollisesti, puukaupallisesti ja jopa erillisillä sopimuksilla, näinhän se käytännössä on määritelty.

    Mikä siinä erottaa, jos hoitomuodoissa toimitaan samalla tavalla. Sekö, jos taimettuu on jatkuvaa, tai jos ei taimetu on jaksollista. Tai molemmissa muodoissa harvennetaan, tehdään väljennystä, poimintahakataan. Perustetaan siemen- ja suojuspuuasentoja, avohakataan, uudistetaan jne.  Eli käytännössä pidetään erillään, eivät sovi samaan metsään ja huonosti myöskään samalle sopimukselle.

    Näin se on määritelty, mutta toimii myös samassa metsässä ja samalla sopimuksella. En kiistä etteikö avauksia ole ollut. Kaikki käy pystykaupasta hankintakauppaan ja siltä väliltä ja hoitotavasta riippumatta.

     

    Jovain Jovain

    Rane ei nyt ihan niinkään, ei se jatkuva kasvatus ole ikuista. Tulee siinä ne istutusvaiheet viimeistään siinä vaiheessa kun on aloitettava alusta.

    Jovain Jovain

    Onneksi vielä Kuningaskunta erottuu joukosta. No tämä oli pelkkä kohteliaisuus, erottuu kyllä ja edukseen. Mutta en tiedä mistä tämä eri-ikäismetsän kasvatuksen vastaisuus johtuu. Nähdään ja koetaan esteenä, vaikka hyvin mahtuu samaan metsään. Ei metsänhoidon tarvitse olla kaavamaista ja samaan päämäärään pyrkivää. Metsään mahtuu vaihtoehtoja, se on vain eduksi metsänhoidolle, poiketa HIEMAN totutusta. Paljon on talteen otettavaa voi olla myös menetettävää.

    Jovain Jovain

    Valitettavasti tarjouksesta on kieltäydyttävä,  jakele vaan niitä omiasi Fanikuvia.

    Jovain Jovain

    Tarkoitin kyllä, että Rane tilaa itselleen ja muutamalle typerykselle istumapaikat lehtereiltä.

    Jovain Jovain

    Rane varaa itselleen ja muutamalle typerykselle istumapaikat lehtereiltä.

Esillä 10 vastausta, 2,981 - 2,990 (kaikkiaan 5,338)