Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,041 - 3,050 (kaikkiaan 5,338)
  • Jovain Jovain

    Oli korjuun keskimääräisiä kustannuksia Metsätehon taulukoista muutaman vuoden takaa. Oli noin puolet verrattuna puunhintaan.  Nyt en onnistunut löytämään kyseisiä taulukoita.

    Jovain Jovain

    Mehtäukko on oikeassa klusterin toiminnasta. Häneen mukaansa ”Mhy:n toiminta ei ole verrannollista ja ovat sekottamassa klusterin juttuja”. Kieltämättä ovat, mutta tilanne voi muuttua. Eihän metsänomistajien markkinaosuus korjuussa ole kuin sen 20 %. Korjuussa mennään jo yli puolet puunhinnasta, pian kaksi kolmatta osaa. On hinta, jolla kannattaa jo investoida korjuuseen, omaan elinkeinotoimintaan ja puunhintaan. On ollut jo pitkään, mutta yhteiskunnan ”infrastruktuurit” ovat olleet vastaan.

    Jovain Jovain

    Se on juuri näin. ”Ei mo-portaaseen vaikuta hittojakaan kuka klusterin sisällä ostaa, korjaa tai vaihtavat toisilleen”. Pystykauppaa parhaimmillaan, onhan siihen logistiikkaan metsänomistajan päästävä mukaan. Metsänomistajan korjuun markkinaosuus n. 20 % ja hinta bulkkina on todella huono. Metsänomistajat ja Mhy:s siihen voivat vaikuttaa ja sanoisin uusilla valtuutetuilla olevan suorastaan velvollisuus.

    Jovain Jovain

    AJ: Tiukassa on asenteet joihin on opittu, opetettu.  Kysymys ei ollut nökkösistä, vaan täydestä folyymista, siitä mitä myös yhtiöiden metsäosastot tekevät. Eihän myöskään yhtiön metsäosasto korjuuorganisaationa osta niitä puita, on korjuuorganisaatio siinä kuin Mhy:kin. Teollisuus ostaa puut ja korjuuorganisaatiot hoitavat puiden korjuun ja toimittamisen teollisuudelle. Eiköhän marssijärjestys pääsääntöisesti ole tämä.

    Ei tietenkään sulje tilanteita pois, jotka menevät oston kautta?

    Jovain Jovain

    Tiedä mitä hyötyä metsänomistajan kannalta on Mhy:n ostaa niitä leimikoita, kun Mhy:llä ei ole omaa teollisuutta. Toimia välikätenä (tukkuna rahastajana) siinä välissä, kun kysymys on metsänomistajan puiden välittämisestä teollisuudelle.

    Jees on tarpeellista metsänomistajien edunvalvonnan kannalta ja korjuun markkinaosuuden kannalta. Mhy:s myös tarvitsee sitä markkinaosuutta, ihan olemassa olonsa ja toimeentulonsa kannalta ja on omiaan toimittamaan metsänomistajien puita teollisuudelle. Kuuluu Mhy:n tehtäviin ja ne toimitussopimukset voivat olla huomattavan suuria.

    Jovain Jovain

    Tiedä sitten onko Mhy:n tarpeellista ostaa niitä puita, kun kysymys on puiden toimittamisesta teollisuudelle. Mhy on palveluorganisaatio, se voi olla myös korjuuorganisaatio, siinä kuin muutkin puuntoimittajat ovat. Jos puuta voidaan toimittaa tällaisella toisiinsa rinnastettavalla tavalla, kysymys on menettelytavasta, miten toiminta on järjestettävissä.

    Jovain Jovain

    Jees: Kun tekee kahta hyvää jaksollista ja pystykauppaa, vähemmän muusta tietää. Metsässä on myös muuta toimintaa, voi tehdä monenlaista puukauppaa ja hoitaa metsiä eritavalla. Tehdä myös Mhy:n kanssa yhteistoimintaa, se kannattaa.

    Jovain Jovain

    Olet sitä mieltä, että metsänomistajilla ei ole oikeutta toimittaa puuta klusterin tuotantolaitoksille, ja väität Mhy:llä olevan sitä oikeutta vielä vähemmän? Pitäisikö metsänomistajien todeta, että sitä puuta ei ole tarjolla?

    Jovain Jovain

    Kysymyshän ei ole moitteesta. Jäsenmaksu käy hyvin edunvalvonnasta, joka Mhy:n toiminassa on syytä olla esillä ja varmistua vielä siitä, että sitä myös käytetään. Tämä tietenkin jäsenistön eduksi, mutta on myös toisenlaisia edunvalvontakysymyksiä.

    Mhy osuuskunta on tietenkin voittoa tuottamaton palveluorganisaatio, joka laskuttaa kuluistaan ja ylläpidostaan ja hankkii ylläpitonsa pääasiassa palvelutuotannosta.

    Kysymys on kutakuinkin samasta asiasta kuin yhtiöiden metsäosastot, jotka myös laskuttaa kuluistaan ja ylläpidostaan, mutta tekevät sen vähentämällä kustannukset puunhinnasta.

    Yhtä kaikki palveluorganisaatioita ovat molemmat ja puuntoimittajia ovat molemmat, mutta esiin nousee monenlaisia kysymyksiä. Kenellä on esim. tasavertainen oikeus toimittaa puitaan toisten puuntoimittajien ohella?

    Jovain Jovain

    Eihän kartelli voi tarkoittaa metsänomistajaa puunmyyjän näkökulmasta. Kartellia kyllä puunostajan näkökulmasta.

    Ammattiyhdistystyyppiselle (liitot) edunvalvonnalle sopii oikein hyvin, että metsänomistaja ei saa toimittaa omia puitaan. Päätetty ihan kilpailuviranomaisen toimesta. Kummallista?

    Eihän metsänomistajan edunvalvonnassa riitä puukauppa (kilpailutus) ja metsänhoidon toimet. Kyllä siihen piiriin kuuluu myös puunkorjuu. On tällä hetkellä rajattu kilpailun ulkopuolelle. Kitkutellaan pikkuhankintoina ja markinaalisesti Mhy:n korjuupalvelun kautta.

    Metsänomistajan edunvalvonta ei toteudu korjuun osalta. Tarvitaan osuuskuntamuotoinen Mhy toimittamaan puuta, siinä kuin yksityiset puuntoimittajat ja yhtiöiden puuntoimitus (metsäosastot).

Esillä 10 vastausta, 3,041 - 3,050 (kaikkiaan 5,338)