Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Mehtäukolta varsinaista sossu politiikkaa, puujalassa vielä riittää kaluamista? Osuustoiminta koetaan vihollisena ja kollektiivi uhattuna, jos ei saa toteuttaa satojen miljoonien tulonsiirtoa ja toteuttaa elikeinotasolla miljardiluokkaa.
Teen toimituskauppaa jatkossakin, paluuta ei ole ja hyvin toimii harvennuksella kuin avohakkuulla.
Onhan maannousema Etelä-Suomessa ongelma. Ei vaivaa enää Keski ja Pohjois-Suomessa, kuin pahimmilla rintamailla. Vajaatuottoisuutta lakirajoilla on tietenkin syytä välttää, niin tuhojen kuin myös muusta syystä.
Mitä tulee tuohon kilpailutuksen puutteeseen. ”Metsäkone on ruhjonut maaseudun elinkeinot”. Näin on käynyt ainakin seuraavasta syystä.
Eihän urakoitsijoiden keskinäinen kilpailutus tarkoita sitä, että korjuu olisi kilpailtua. Ei ole sitä vielä tänäkään päivänä, sillä metsänomistajat ovat tämän kilpailun ulkopuolella. Metsänomistajat korjaavat puuta erillisellä sopimuksella ja kilpailu puunkorjuussa toteutuu vasta sen jälkeen, kun metsänomistajat saadaan samalle sopimukselle. Toistaiseksi pystykaupan monopoliasema puukaupassa ja korjuussa on estänyt sen (kilpailun).
Vaikea mehtäukon on torjua LV ajankohtaisia tutkimuksia, jotka ovat täyttä tavaraa vielä tänäkin päivänä. LV ei ole torjunut metsätöiden koneellistamista, päinvastoin, on toiminut koneellistamisen puolesta. On kyllä tehnyt vertailevan tutkimuksen metsätöiden koneellistamisesta. On sivunnut suurta muuttoa, mutta on myös selvitellyt toimitus- ja pystykauppapuun hintasuhteita ja puunkorjuun rationalisuutta. Mitä vielä. Olet ilmeisesti siellä omassa kuplassasi ja et kykene tai et halua nähdä asioita laajemmin. Metsätaloudessa on paljon muutakin elämää, ei vaan se sinun klusterisi.
Kysymys ei ollut puunkorjuun koneellistamisasteesta, ei myöskään urakoitsijoiden kilpailun kautta hankkimista korjuun yksikköhinnoista. Vaan metsätalouden ja puunkorjuun todellisista kustannuksista suhteessa puunhintaan.
Tämä ei ole hyökkäys ketään vastaan, mutta tuohon mainittuun aikaan 90-luvulla ja viimeitään laman aikana käsiteltiin aihetta laajasti ja uutisoitiin kyllä. Metsäpäätä koskien valtiovallan taholta esitettiin mm. tutkimustietoa kustannusrakenteeseen selvittämiseksi.
Laman aikana ja sen jälkeen tehtiin kyllä palkoissa nollaratkaisuja ja vaadittiin jopa miinuskirjauksia. Perusongelmaa ne eivät kuitenkaan ratkaisseet, eli saada tasapainoon, sen paremmin metsätalouden kustannusrakennetta kuin yhteiskunnan tilannetta. Korkeintaan, mikään kun ei tunnu riittävän, onhan ”hyvinvointia” saatu lisättyä mm. avohakkaamalla ja lisää velkaa ottamalla.
Kustannusten nousuun kiinnitettiin vakavaa huomiota jo ennen 90 luvun lamaa ja puulle kilpailukykyistä hintaa. Toive ei kuitenkaan toteutunut, mutta onhan jalostushyöty saatu ja useinmiten bulkkihinta metsänomistajalle. Tiedä sitten tuosta hyvinvoinnin hinnasta, jostain sekin on puristettava.
Onhan se hyvä, että on pioneerejä jotka uskaltavat ja ennen muuta ymmärtävät toimia toisin. Pystykauppa on jo vuosikymmeniä nostanut työnhintaa, sen osalta käyrä osoittaa ylöspäin. Vastaavasti puunhinta on laskenut, käyrä osoittaa alaspäin.
Työnhinta nostaa raaka-aineen hintaa, mutta perinteisesti ei ole tehnyt sitä metsänomistajalle. Tekee sen myös metsänomistajalle, on vaan uskallettava ja ymmärrettävä toimia toisin.
Mehtäukko on tavoilleen uskollinen, ei tiedä mistä kertoisi?
Eihän uuden metsälain aikana ole tultu mihinkään uuteen aikaan, vaan on palattu entiseen. Harsintametsätalouteen, joka sallii mennä lakirajoille, mutta joka ei anna takeita metsän uudistumiselle. Harsinnalla toistuville hakkuille kyllä ja uudistamiselle avohakkuun kautta. Toimii näin, mutta se ei ole se juttu. Käytetään hyväksi, niin myös jaksollisessa metsänhoidossa, parturoidaan metsät ja pahimmillaan pohjat kiertoon.
Eihän mahoista metsänpohjista ole jatkoon, jos vaikka siellä on vähän puustoa. Vajaatuottoinen se on, ellei jatkosta ole tietoa. Jatkuvan kasvatuksen uudistuminen tulisi hoitaa muulla tavalla. Pahimmillaan liian alas asetetut lakirajat estävät hyvän metsänhoidon. Keinottelijat käyttävät hyväksi.
Jaksottaisessa mieluummin puustopääoma edellä ja jatkuvassa kasvatuksessa uudistuminen (taimettuminen) edellä, ellei sitten tyydytä avohakkuun kautta uudistamiseen, jolloin kasvatettava puustopääoma voi olla huomattavasti korkeampi.
Pää ei tule tule vetävän käteen, sillä avohakkuut ovat aina kuuluneet metsänhoitoon. Ei kuitenkaan julkisilla paikoilla ja puistoissa, joissa avohakkuuta karsastetaan. Metsissä käytetään, mutta tuskin kuitenkaan Suomen metsät tulevat hoidetuiksi viljelymetsätaloutena, ei se ole mahdollistakaan.
Fihfti fihfti voisi olla hyvä tavoite, mitä enemmän käytetään, sitä enemmän tulee alustaa jatkuvalle kasvatukselle. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia, peikko se on joka tapauksessa, ei oikein tiedetä mihin sen asemoisi.
Omassa metsänhoidossani en sitä karsasta, vaan menee jopa samassa metsässä. Vaihtoehtoisesti voi käyttää sen mukaan mikä on metsän käsittelytarve. Puustoa voi jättää lihomaan kuutioita, ei metsää tarvitse aina aukeaksi vetää. Seuraava hakkuu tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa. Metsä tarjoaa aina vaihtoehtoja, ei sen kaavamaista tarvitse olla. Esim. mieluummin säästää kehityskelpoisen taimiston, kuin hakkaa mahon pienaukon, joka ei taimetu.
Onhan se aika iso häiriö, jos avohakataan tai hakataan lakirajoille, ilman että se johtaa metsän uudistumiseen. Johtaa usein metsän vajaatuottoisuuteen, myös metsien hoitamattomuuteen, näitä esimerkkejä on paljon.
Mieluummin säästää luonnon kehityskelpoiset taimistot ja erirakenteiseksi muodostuneet metsät edelleen kasvatettavaksi, kun vaihtoehtona on pidettävä avohakkuuta. Ei ole tullut vastaan vielä sellaista luonnon automaattia joka istuttaa tai kylvää.
Siellä ne vaihtoehdot ovat luonnon valinnassa ja muut vaihtoehdot ovat sitten jaksollista metsähoitoa. Sehän on vaan hyväksi, että jaksollisessa metsänhoidossa myötäillään luonnon vaihtoehtoja.
Eiköhän lähtökohdat metsänhoitomenetelmien vertaamiselle ole erilaiset. Samansuuntaisuus synnyttää ainakin vastakkainasettelua. Onhan metsänhoitomenetelmillä selvät erot, viljely on keinollista metsänhoitoa ja jatkuva kasvatus on luontaista metsänhoitoa.
Eli lähtökohtien erilaisuudesta voisi ajatella, että keinollinen suuntautuu H. hetkestä eteenpäin ja jatkuva H. hetkestä taaksepäin. Eli luontainen lähtee tilanteesta, joka luonnon menetelmänä on muodostunut, saatu aikaiseksi. Näin ainakin jatkuvan kasvatuksen metsän uusiutumisen osalta.
