Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,271 - 3,280 (kaikkiaan 5,338)
  • Jovain Jovain

    Vaikea sitä on kieltää, on jatkunut jo sen verran pitkään. Voin suositella jatkamaan, mutta ei kuitenkaan mehtäukon tarjouksella, se ei vaan riitä.

    Samat puut siellä on menossa mitä mehtäukollakin, mutta eri sopimuksilla, ja samat rahat, mutta nekin eri sopimuksilla.

    Jovain Jovain

    Aivan turha selitellä, puu kulkee tälläkin tavalla. Luulisi sen kiellon tulevan puunostajan taholta…

    Jovain Jovain

    Logistiikkaa metsänomistajan toimialana pidetään heikosti tuottavana. Ja onhan se sitä, perinteinen hankintakauppa, niin myös perinteinen pystykauppa, jonka logistiikan tuottoihin metsänomistajalla ei ole asiaa.

    Toimituskauppa tarkoittaa huomattavaa tulonsiirtoa ja hallinnollista muutosta kirjanpitoon. Ei kuitenkaan merkittävää muutosta puukauppaan tai logistiikkaan.

    Metsänomistajilla on paljon annettavaa puuhuoltoon ja en usko lainkaan, että puuhuolto on valumassa klusterin haltuun.

     

    Jovain Jovain

    Aivan Mm. Jeessiltä hyvä kysymys. Toimituskauppaa käytiin viime syksynä ja käytiin sitä medellisenä syksynä ja käydään vastakin. Ei pidä olla niin hullu, että maksaa vasemmiston (sosiaali)demokratiasta eli osittaisesta kansallistamisesta, joka on laajemminkin esillä tällä hetkellä.

    Mieluummin kotiutan ja pidän myös metsänomistajia etuoikeutettuna ja toimin sen mukaan.

    Mm. Menee samoihin pystykaupan kanssa ja kokonaishyötynä edelle.

    Jovain Jovain

    Höpö höpö! Ei ole tarvinnut edes neuvotella, on mennyt ihan luonnostaan. Syksyllä tehdään taas toimituskauppaa.

    Jovain Jovain

    Hitaasti oikenee mehtäukolla, mutta oikenee kuitenkin ja se on hyvä asia!

    Minun puukauppojen korjuu tulee laskulle ja tehdään yhtiön logistiikalla. Eli kysymys on ostopalveluista, koska ei ole sitä omaa kalustoa. Oma kalusto olisi ensisijainen, mutta kun sitä ei vielä ole, tehdään yhtiön koneella tai muulla yhtiön hyväksymällä koneella, voi olla osuuskunta jne.

    Jokainen pystykauppa on torjuttavissa, siitä on täällä kerrottu. Järjestelynä kysymys on pienistä asioista, mutta vaikutuksiltaan kysymys on suurista asioista. Siirrytään tilitysmenettelystä laskutusmenettelyyn eli toimituskauppaan ja metsänomistajat ovat mukana puuntoimittajina.

     

    Jovain Jovain

    Kannattaa olla tarkkana, kantohintaa ei kannata pitää esillä ja sitäkin vain kannolta eteenpäin. Logistiikkaa ei myöskään kannatta mainostaa, ei ainakaan metsänomistajien logistiikkaa.

    Jovain Jovain

    Hyvin kelpaa vuorineuvoksille puuta ja laskutus toimii. Toista se on tallintakusten kanssa, jäävät happanemaan tien varteen, eivät kelpaa automiehillekään.

    Jovain Jovain

    Paljon on niitäkin metsänomistajia ja osuuskuntia, jotka haluavat toimittaa puunsa oman toimialansa puitteissa teollisuudelle. On se mahdollisuus oltava myös metsänomistajalla. Tuskin kuitenkaan vaaditaan perinteistä hankintakauppaa, vaan toimituskauppaa, joka on mahdollista toteuttaa samalla sopimuksella teollisuuden puutoimitusten kanssa.

    Jovain Jovain

    Eihän Hetemäen tulevaisuusraportti lupaa paljoa metsänomistajalle. Todetaan matkailu ja virkistys, metsästys marjastus hiilensidonta kulttuuri jne. Metsänomistajan logistiikkapalveluista ei taida olla mainintaa sanallakaan.

    Todetaan myös: Teollisuus ja alkutuotanto ovat palveluvaltaistuneet tai palvelut ovat ”teollistuneet” ja ”siirtyneet” myös luonnonvaroihin (ekosysteemipalvelut). Ja edelleen: Sektori ajattelun sijasta on tärkeää miettiä liiketoimista, joilla on melkein aina joku…. aineettomien oikeuksien ulottuvuus.

    Voiko ns. osittaisessa kansallistamisessa mennä pidemmälle? Vastaa hyvin nykyistä palvelutuotantoa ja kollektiivista yhteisomistusta.

    Vaikea pohjoisten havumetsien ja yksityisomistuksen on vastata halpamaiden plantaasituotantoon.  Toisaalta onhan Suomalaisessa puukaupassa vastattu ja on omat erityispiirteensä. Puukaupasta n. 90 % on metsän käyttöoikeuden ”vuokrausta” ja voi olla että tavoitellaan täyttä 100 %. Toinen asia on sopiiko Suomalaiselle metsänomistajalle, on mahdollista toimia myös toisin.

     

Esillä 10 vastausta, 3,271 - 3,280 (kaikkiaan 5,338)