Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Tiedä sitten mistä hinnasta puukustannus lasketaan. Onko se kantohinta vai tehdashinta. Voisi olla tehdashinta sen mukaan, jos teollisuus maksaa kustannukset tehtaalle asti ja kantohinta sen mukaan, jos puunmyyjä maksaa kustannukset, eli peritään puunhinnasta. Jälkimmäisessä kantohinnalla kompensoidaan teollisuuden tulosta, onhan massapuun tehdashinta monin kertainen kantohintaan verrattuna.
Saahan sitä syytää rahaa vaikka hyväntekeväisyyteen, kun ei pahemmin laske euroja minkälaista puukauppaa käydään. Tuskin edes vuorineuvokset ovat niin hölmöjä, etteivät katso metsänomistajan etua. Eivät ole myöskään kaikki puunostajat. On puunostajia joille sopii kaikki vaihtoehdot.
Eo ole ajamassa mitään toisten hyväksyttäväksi. Toimitukauppa kyllä puoltaa itse itsensä ja on eduksi myös klusterille. Päästään eroon näistä vanhoista iänikuisista tallintakusista. Mutta sehän ei mehtäukolle sovi, kun kysymys on hänen elinkeinotoiminnastaan.
Tolopainen: Minulla ei ole antaa suoraa vastausta euroissa ja tuskin se on tarkoituksen mukaistakaan. Eurot ovat kirjanpidossa ja verotuksessa. En lähde mainostamaan yhtiöitä, jotka ovat ilmaisseet valmiutensa tehdä toimituskauppaa. Se ei ole tarkoituksen mukaista heidänkään puolelta jakaa tietoa. Käytännön toiminnassa nämä asiat selviävät, jos ovat selvitäkseen.
Enemmän kolahtaa tilille. Eihän pertsalla vanhan tyylin hankinnassa hankintalisät riitä korvaamaan työnhintaa ja hankintatyön verovapaus on enemmän kosmetiikkaa. Vanhan tyylin hankinnassa saa tehdä ilmaista työtä. On sitä tullut tehtyä.
Ja on tässä se iso asia toimituskauppa, puun toimittaminen yhtiölle samalla sopimuksella. On asia joka kipuilee täällä. Ja mikä estää tekemästä vaikka perinteistä hankintakauppaa eri muodoissaan. Nämähän ovat ostajan ja myyjän välisiä sopimusasoita.
Täällä kyllä piehtaroidaan ihan omassa mönjässä ja sokeudesta ei ole tietoakaan. Jos sokeutta on, se jää sinne mehtäukon laaniin. Niin se on mehtäukko, otan mieluummin rahat kuin jaan hyväntekeväisyyteen. Houraaminen saa minun puolestani jäädä mehtäukon omaksi toimialaksi.
Tätähän se on höpötarinaa, ei taida paljoa edistää metsälehden keskustelukulttuuria.
Metsälehden agenda on jämähtänyt menneeseen. Ei hyväksytä uutta ajattelua. Ei ainakaan aiheesta, joka loukkaa nykyisen elinkeinotoiminnan rakennetta. Heti on kollegio kimpussa, jos joku uskaltaa aiheeseen jotain sanoa. Jos ei muu auta, sieltä tulee ituniskaa, tautitilaa sun muuta.
Jokainen voi tehdä sellaista puukauppaa kun haluaa ja katsoo tarpeelliseksi tehdä. Tuskin sitä millään ”mielipidejankuttamisella” estetään. Omalta osaltani se on toimituskauppaa. Tuskin on hakkuuoikeuden ja työn luovuttamiseen perustuvaa pystykauppaa. On tien varteen toimitettavaa toimituskauppaa.
Toimituskaupassa saa yhtiön logistiikan ja kaluston käyttöönsä, jota pidän merkittävänä etuna. Toimii myös yhtiön suuntaan. Yhtiö saa haluamaansa puutavaraa, sovituilla ehdoilla ja sovittuun hintaan. Kotiutan mieluummin isännättömän rahan ja metsänomistajan puilla käytävän kaupan, joka valitettavasti on yleistä pystykaupassa.
En tee tienvarsirötöksiä ja en tee muutakaan rötöksiä. Teen toimituskauppaa. Kyllä se vaan puunmyyjälle kuuluu, metsäjalostuksen osalta sen mukaan, minkälaista puukauppaa tehdään. Sitoo myös puunostajaa.
Visa: Tottahan puunmyyjän hyväksi tulevat lisät ym. voivat olla rahanpesua.
Tässä oli puunmyyjän tappioksi tulevasta rahasta. Kuten metsänomistajan puilla käytävästä kaupasta. Yleensä puuta ostetaan bulkkina, jota sitten yhtiöt ja tiimit ”jalostavat” korkeammasta hinnasta eteenpäin. Tai sama asia isännättömästä rahasta. Pystykaupassa metsänomistajat suljetaan korjuun ulkopuolelle, jolloin puusta pidätetyllä rahalla, metsänomistajan rahalla, yhtiöt ja tiimit ”jalostavat” puuta eteenpäin. Voi olla muutakin.
Mehtäukko näillä mennään.
Tuskin kuitenkaan kiveen on kolahtanut, on toinen asia mitä ääneen kehtaa lausua. Ei taida kuitenkaan koskea allekirjoittanutta mitä lausuu. Isännätön raha ja metsänomistajan puilla käytävä kauppa sitä ovat ainakin, tottahan on muutakin. Tuo mehtäukon avaus on täyttä tavaraa, on yleistä konnuutta ja konnuuden pimittäminen ja puolustaminen on sydämmen asia, sitä sopii pohtia.
Laskulle tulee ja vähennyksiin ja puulle käypä hinta. Viimeksi koivutukille 61 ja kuidulle 36. Jos sopii niin palataan huomen iltana.