Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Missä tuo uskottavuuden raja mahtaa kulkea. Voi olla hyvinkin tapauskohtainen ja riippuu asiakkaasta. Voi olla vaikka poliittinen ja menee vastakkainasettelusta. Oikeastaan ei täällä muuta olekaan kuin vastakkainasettelua. Ei etene hyvätkään asiat, heti on ”sossut” kimpussa. Tilausta uskottavuuden menettämiseen on muutakin, ei vaan tolloimmat kommentoijat.
Puuki: Toimituskauppa on hankintakauppaa, jossa (yleensä) puut toimitetaan tehtaalle. Toimituskauppa voi olla myös tienvarsikauppaa, jolloin kaukokuljetus jää ostajan kustannettavaksi. Kustannukset voi maksaa myös puunmyyjä, nämä ovat sopimuasioita. Niin kuin on puukauppa ja siihen liittyvät alvit, aina kuitteja, eli ostettujen pavelujen vähennyksiä myöten.
AJ: Ei tainnut mennä yksi yhteen, ei edes sataan. Kauppatapoja ei olla lakkauttamassa. Ei se tarkoita sitä, jos käytetään vähemmän käytettyä tapaa toimittaa puuta teollisuudelle. Sitä noudattavat myös monet muut, on siitä kerrottu tällä pastalla.
Puuki: Niin hankinta kuin tienvarsikauppa, kaikki ovat toimituskauppaa. Kauppakirjalla voidaan määritellä tarkemmin.
Jeessin olisi syytä muistaa, että sosialidemokraatit eli vasemmisto sitä puujalkaa kaluavat. Ovat tehneet sitä jo vuosikymmeniä. Eletään reippasti yli varojen.
AJ: Ei tarvita kolmatta kauppatapaa, riittää kun mennään yhdellä kauppatavalla. Siihen ongelmaan kauppatavan muutos antaa ratkaisun, että metsänomistajat eivät tarvitse omaa kauppatapaa. Hankintakauppaa, jolla klusteri pitää puuntoimittajana metsänomistajat kontrollissa ja sivuraiteella.
Jeessiä on kiittäminen hyvästä kysymyksestä, vaikka se onkin melkein puuta jotain. Siitä ei pidä pahastua, päinvastoin. Se ei vaan muutamalle sovi, että metsänomistaja toimii puuntoimittajana.
En ole huomannut muutosta puukaupan ja korjuun menettelytavoissa. Puukauppa ja logistiikka toimii edelleen samojen menettelytapojen mukaisesti. Ratkaisevaa on, sovitaanko korjuu laskulle vai ilman. Jos sovitaan laskulle, kauppa menee toimituskaupaksi.
Tässä on se ajatus, miten lähtee menemään jatkossa. Voidaanko mahdollisesti puukauppa harmonisoida samaksi kauppatavaksi.
Minkä poikkeuksen se tekee metsänomistajan korjuu, sopimuskorjuu se on sekin. Ei tee poikkeusta sekään, jos korjuun tekee yhtiön sopimusurakoitsija. Hyvin on toiminut tienvarsikauppa (laskulle). Poikkeuksen tekee mehtäukko, hän olisi sopimassa ensin kaikesta muusta ja antaisi metsänomistajalle vain ruikkimalla.
Mm: Niinpä juuri, Mhy:llä on ”samanlainen sopimus kuin muillakin” ja sitä korjuun palvelua ei sitten anneta metsänomistajalle. ”Ei kusta päinkään”, väittää Jees yhtiöillä, tämähän menee mielenkiintoiseksi. Näinkö valmiiksi on tultu, korjuun palvelua ei anneta metsänomistajalle.
Jos näin olisi, meittin metsään tuskin olisi asiaa. Onneksi näin ei ole, mutta toisaalta kysymys on enemmän kuin puolitotuudesta. Vaikea tätä on uskoa todeksi.
Isoilta yhtiöiltä vastausta en tiedä, se voisi olla kielteinen? Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole? On puunostajia ja on yhtiön ja muita yhtiöiden sopimusurakoitsijoita, joille järjestely sopii.
Tuo Jeessin vapaiden markkinoiden väittämä ei oikein pidä paikkaansa. Vai väitätkö, että yhtiöiden sopimusurakoitsijat ovat liikkeellä jollain tavalla sohlaamassa, tai ovat ammattitaidottomia tai liikkeellä huonoilla vehkeillä.
Järjestyy ihan yhtiöiden sopimusurakoitsijoilta palvelusten antaminen. Niin myös Mhy:ltä, sitäkään ei ole syytä epäillä.
Tauti näyttää vaan pahenevan, sairaskertomuksillako meinaat ratkaista nämä asiat? Urakoitsijoita on kyllä löytynyt ihan vapailta markkinoilta.
Tuskin Jees ja mehtäukko päättävät, olenko mukana vai enkö ole. Olen mukana ja ihmettelen. Samat urakoitsijat siellä ovat mukana, jos mennään ja sitä mukaa kun siirrytään toimituskauppaan. Meneekä Jeessillä ja mehtäukolla huomaamatta vai tarkoituksella. Pitävät yllä kartellia, torjuessaan metsänomistajien mahdollisuuden käyttää urakoitsijoiden palveluja.
Höpö höpö mehtäukko, meinaatko sinä selvitä noilla hourailuilla ja keksinnöillä näistä kysymyksistä. Kansa syö enemmän mitä tienaa ja mistä muualta kuin puujalasta. Omalta osaltani en ole mukana tässä kehityksessä. Metsänomistajalle on jäätävä jotain puunhinnasta ja on oltava myös sananvaltaa enemmän, miten puukauppaa ja korjuuta käydään.