Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Onhan tuo routiva ketunmulta (rouste) ongelma isommallekin puustolle. Rousteen vaivaamilla alueilla kuusen juurakot tuppaavat olemaan kuin jakkarat ja sen isommasta ongelmasta on kysymys, mitä enemmän maan pintaa rikotaan. Hienojakoisilla routivilla mailla rouste hajottaa mm. istutusmättäät ja niille tehtävän viljelyn. Istutus ja kylvö ovat rousteen vaivaamissa mättäissä pahoissa vaikeuksissa. Saman suuntaisia havaintoja on myös turvemailta.
Tiedä sitten mikä on yleinen käsitys. Eroosio hajottaa mättäät maanpinnan tasoon joka tapauksessa, joten ei voi välttyä ajatukselta. Missä määrin jakkara voi olla myös yleinen käsitys juuriston malliksi mätästettäessä.
Metsänomistajatahot voivat vaikuttaa metsien hoitoon ja käyttöön myös omasta tahdostaan. Ei sen tarvitse olla serteihin sidottua, jos pahimpia ylilyöntejä karsitaan. Silläkin on edut puolellaan, jos pahimmat rydöt ja liikkumaesteet metsistä poistetaan. Se ei ole keneltäkään pois, en usko metsien tuoton siitä edes kärsivän.
Metsillä on myös virkistysarvonsa, luontaistuotearvonsa, luonnossa viihtymisarvonsa, maisema-arvonsa jne. luetteloa voidaan jatkaa. Tuskin ovat metsien hoidosta tai metsien tuotosta pois. Jokainen uusi suojelualue tai metsien käytöstä pois suljettu alue sitä on. Niin tarpeellisia kuin suojelualueet ovatkin, tuskin kuitenkaan tarkoitus on luotoarvoja ja tavan metsänhoitoa eriyttää.
Metsien hoito ja käyttö ovat kiistatta alansa huippua suomessa. Ei ole syytä epäillä myöskään metsien monimuotoisuutta tulevaisuudessa. Toivoa sopiikin, että metsät voisivat olla helpommin lähestyttäviä.
Voisi sitä hirvien kasvatusta kokeilla myös aitauksissa, olisivat pois metsistä pahojaan tekemästä. On vähän samantyyppinen asia kuin ihmisten ohjaaminen kansallispuistoihin ja liikuntakeskuksiin. Metsät alkavat olla jo vieras elementti ihmisille ja eihän ne siihen oikein sovellukaan. Metsät ovat puun tuottamista varten. Mutta se raha, joka puun tuottamisesta pidätetään, voisi sitä käyttää myös metsien ja sen käyttäjien hyvinvoinnin edistämiseen.
Saman suuntaiset havainnot on kuin Jeessillä. Siinä mielessä ”parhaita” suojelualueita ovat metsät.
Eihän monimuotoinen metsä tarvitse olla suojelualue. Monimuotoisuutta voidaan harjoittaa myös tavan metsän hoidossa. Onhan se aika kaukaa haettu, normeilla ja suojelulla turvattu metsien monimuotoisuus, jonka vastapainona ei taida olla kuin suosituksia. En väitä, että on parempi niin, mutta onhan se vapaa metsänhoito aika kaukana monimuotoisuudesta. Jos ajatellaan vaikka liikkumista tai tavan metsänhoidon kannalta. Pahimmillaan alkutekijöissään monimuotoisuus vielä on, mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Hyvää edistymistä voisi olla esim. kulku-urien ja liikkumiseen tarkoitettujen polkuverkostojen säilyttäminen.
Niinhän se tuppaa menemään, että syödään enemmän kuin tienataan. Ei se oikein riitä metsänhoidossakaan. On vain yksi metsänhoidon tapa tai vain yksi kauppatapa tai päätöksen teko, joka menee yksiin puihin. Vaihtoehtoja saa olla, sanotaan metsänhoidonkin olevan aalto liikettä. Eihän tuo kovin kaukaa ole jos puolen vuosisadan takaa tai on hyvinkin perusteltua tehdä uusia päivityksiä. Metsäsodat opettavat, mutta vastakkain asettelu on todella hidasta. Oli jossain luken palstoilla uusista tutkimusaiheista, on hyvä että selvittävät sielläkin.
Jotain tuttua on tuossa Pukkalan mallissa. Vielä 50-60 luvulla metsiä käsiteltiin metsien ehdoilla. En väitä että käsiteltiin samoin, mutta siihen aikaan metsät leimattiin ja otettiin huomioon myös isäntien toiveet. Ne olivat usein miten oikeita ja siihen aikaan samaan metsään mahtui hyvin monenlaista metsän käsittelyä. Keinollisesta uudistamisesta luonnon taimistoihin, siellä kierron toisessa päässä. Ja kaikkea mahdollista siinä välissä, joita tälläkin hetkellä käytetään. Tässä mielessä ja tavasta, joka joskus on ollut, metsänhoidon eriyttäminen on turhaa. Jatkuva ja jaksollinen sopivat hyvin samaan metsään ja ei luulisi sen olevan edes vaikeaa. Uutta metsänhoidon kulttuuria se vaatii ja laaja-alaista kehittämistä muutenkin.
Tuo kuusettumista vastaan taistelu puulajivalinnalla on hieman ongelmallinen. Jatkuvassa kasvatuksessa tarjottu vaihtoehto pienaukko ei oikein riitä. Ei ainakaan etelä suomessa, sillä valopuut mänty ja koivu tarvitsevat enemmän valoa ja sen metsän reunan kauemmaksi menestyäkseen. Vaihtoehto on isommat aukot ja keinollinen metsän uudistaminen usein miten, sillä heinettyminen uhkaa. Sitä kautta päästään uuteen alkuun myös jatkuvassa kasvatuksessa ja saadaan puulajikierto aikaiseksi valopuilla.
Mitä tarkoitetaan vanhoilla metsillä. Ei ne ole niitä inventoinnin yli sata vuotiaita, vaan niitä vanhoja metsiä, joita etelässä ei juurikaan enää ole. On suojelualueilla ja pohjoisessa ja lienee jossain MH hoitamattomissa kairoissa tmv. Tottahan harsinta näkyy pohjoisessa herkemmin, on käytetty siellä ja jopa toimii männyllä, mutta tuottaa kuusella jätemetsiä. Eihän se avohakkuu kielto sovi näille vanhoille metsille ja avohakkuilla voidaan vielä tänäkin päivänä pelastaa muuallakin näitä näivettyneitä vanhoja metsiä metsän kasvulle. Mitä se sitten tarkoittaa luontaiselinkeinoille ja monimuotoisuudelle.
Tottahan metsänhoidolla voidaan hoitaa myös geeniperimää ja toteuttaa sitä avohakkuun kautta. Niin se menee jatkuvassa kasvatuksessakin. Eihän metsänhoidossa kannata suosia kylkiäisiä ja alle jäänyttä kituvaa puustoa tai taimia, vaan säästää parasta ainesta.
Taneli: On pistettävä vähän paremmaksi n. 60 vuotta. Ei se ole itse tarkoitus, mutta ei myöskään ole sattunut kohdalleni harsinnan parsimista siinä määrässä mitä kerrot. Oikeastaan en ole huomannut harsinnan kautta pilalle hakattuja metsiä. Ovat olleet enemmän hakamaita, ahoja ja tuollaisia karjan laidunmaita ja peltoheittoja. Niitä taka vuosikymmeninä uudistettiin. Hyvin vähän on tällä hetkellä näitä uudistettavia enää, ei ole kyllä vanhoja metsiäkään. Varsinaisesti vanhoilla metsillä vähän olen tavannut harsinnalla pilattuja metsiä, mutta sehän voi olla alueellista. Ennen aikaan liikkuvuus oli vähäisempää ja neuvojapiirit olivat pieniä, pitäjäkohtaisia ja neuvojien välilläkin oli eroja. Tottahan avohakkuut kuuluvat metsänhoitoon, oli se metsähoito mitä hyvänsä.
Tiedä mikä siinä on, ettei jatkuva kasvatus toimi, onhan se toiminut aina. Kehitys menee tälläkin hetkellä vauhdilla eteen päin ja käytettävissä on kalusto, jolla puut saadaan tien varteen ja vieläpä metsiä säästäen. Tottahan jalostus hyöty jää vähemmälle, mutta ei jää toteutumatta.
Eihän jatkuva kasvatus toteudu ilman avohakkuuta. Menee niin kuin luontaisen uudistumisen ja erilaisten tuhojen kautta, vievät nekin avoimien alueiden hoidon kautta. Tällä hetkellä tarjotaan kuitenkin loputonta harsintaa avohakkuiden sijaan. Tuskin se on kuitenkaan tarkoitus, jos laajoja metsäalueita viedään jatkuvan kasvatuksen kokeiluun.
Ainahan avohakkuut ovat olleet metsänhoidossa mukana. Jos metsän tuotto menee alle kannattavuus rajan, mikä se muukaan keino voi olla kuin avohakkuu. Ja tottahan siihen uudistamiskertojen väliin jää se tuottava metsä, olipa kysymys jatkuvasta kasvatuksesta tai jaksollisesta metsän kasvatuksesta.
