Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Mhy:n puolueettomuus on hyvinkin ajankohtainen, sillä sitä ”puolueettomuutta” voi olla monenlaista. Tottahan Mhy:n ainakin kuuluisi olla puolueeton ja edistää metsänomistajan asiaa. Mutta meneekö aina niin, valtakirjakaupan voi ohjata myös suoraan ostajalle. Kokemattomalle metsänomistajalle riittää annettu väärä tieto ja vastuu on siirretty vastapuolella. Ei kuulu puutavarayhtiöiden tapoihin, mutta tiimien osuutta tässä ei ole huomioitu. Voi käydä niin, että ”haaska” menee jakoon.
On uskaliasta väittää, että maalta muutto ei sisällä poliittista ohjausta. Tai että ihmiset muuttavat asutuskeskuksiin vain työn perässä. Tai maalta muutto ei tarkoita taloudellista menetystä maaseudulle ja tai sieltä pois muuttaville ihmisille.
Se, että ihmiset muuttavat kasvukeskuksiin, siihen on olemassa syynsä. Oli suurimuutto aikoinaan ja nyt tämä maaseudulta muutto asutuskeskuksiin. Ovat mitä suuremmassa määrin poliittisia ja taloudellisia järjestelyjä.
Unioniin liittyminen oli mahdollista aikoinaan vasemmisto enemmistöisen hallituskauden aikana unionissa. Niin se toteutui myös suomessa, vasemmisto enemmistöisen hallituksen aikana suomessa.
Maaseudulle se on tarkoittanut kylmää kyytiä. Unioni ostaa pientä tukea vastaan jäsenmailtaan ja nimen omaan runsaasti raaka-aineita sisältäviltä jäsenmailtaan etuuttaan, raaka-aineita ja jäsenmaat ovat valmiita myymään etuuttaan unionille. Seurauksena on ollut raaka-aineiden ja maaseudun omaisuusarvojen halpuuttaminen ja maaseudun tyhjeneminen, vaikka aikaa unioniin liittymisestä ei ole kulunut kuin muutama vuosikymmen.
Järjestelystä ovat hyötyneet hyvin toimeen tuleva unionin kansalainen ja maalta työn ja etuuksien perässä asutuskeskuksiin muuttaneet ihmiset.
Keskittäminen on tarkoittanut valtavia tulonsiirtoja maaseudulta asutuskeskuksiin. Sitä tuskin voidaan pitää luonnollisena kehityksenä. On poikkeuksellista siinä mielessä, että poliittinen vasemmisto on onnistunut pitämään alueellistamiskysymykset omassa ohjauksessaan ja rahoittamaan keskittämisen ja hyvinvoinnin maaseudun alasajolla. Yleisestä palkkakehityksestä siihen ei ole. Sitä pidetään paremminkin kilpailua rajoittavana tekijänä. Toimii kyllä maaseudun alasajossa ja siinä, että pidetään maaseutuelinkeinojen tulokehitys alhaisena.
On uskaliasta väittää, että maaseudun omaisuusarvot ovat kehittyneet suotuisalla tavalla. Ovat jääneet jälkeen yleisestä kehityksestä. Maaseutua pidetäänkin kaupan tällä hetkellä ja myydään puoleen hintaan. Muodostetaan yhä suurempia tuotantoyksiköitä, joilla voi vielä jollain tavalla tulla toimeen. Pääomat ovat kaupan ja toisaalta eletään myös sijoittamisen kulta-aikaa, laitetaan ikään kuin rahaa pankkiin pahan päivän varalta.
Näillä näkymin maaseudun keskittäminen ja halpuuttaminen voi jatkua edelleen. Kysymys on kehityskulusta, josta on syytä uskoa erästä valtio viisasta. Kaikki kuplat puhkeavat aikanaan.
Kuvitelmat ne on kenelläkin. Että valtion rahat ovat loppumassa ja että tuottavan osan panokset eivät kohta enää riitä. Siinähän tuo on sanottu, eivät ne riitä, loppumassa ovat.
Onhan siihen paljon tarvittu, maaseudun alasajo ja valtavat tulonsiirrot keskuspaikkojen ja hyvinvoinnin eteen. Ja sekään kun ei riitä, saahan sitä budjetista lisää, tehdään velkaa, myydään valtion omaisuutta jne.
Onhan se uskottava, sekin on uskottava, että maaseudun eläjä se on joka kuluttaa. Ei tullut kauppakeskukseen matka yhtään lähemmäksi.
Halpaa on metsämaa ja hinta vaan halpenee. Metsää saa tällä hetkellä hyvinkin puoleen hintaan ja se raha jolla ostetaan, tekisi mieli sanoa, että sitäkin saa puoleen hintaan, tarjotaan jopa miinus korolla. Eihän tästä ole aikaa kuin muutama kuukausi, kun keskuspankki ilmoittaa velkakirjojen ostosta, oliko 10 miljardin kuukausi vauhdilla. Eli lisätään rahaa markkinoilla ja elvytetään ja elvytetään. Toisaalta velkasaneeraus on hyvinkin tuottoisaa, kenelle on ja vaikuttaa myös alkutuotannon pääomiin. Ettei vaan ole ostajan markkinat ja sehän näkyy metsätilakaupoilla. Miksei myös puumarkkinoilla.
Vielä 60 luvulla toteutettiin menestyksellisesti metsänhoidollista harsintaa, 20 vuotta harsintajulkilausuman antamisen jälkeen. Ei ole väitetty että valtamenetelmänä, mutta ehkä selkeimmin metsän uudistamisen ja säästettävien ja kehityskelpoisten taimistojen osalta. Niitä suojeltiin ja päästettiin metsän kasvulla ja metsiä uudistettiin siemen suojus ja verhopuustojen avulla. Myös avohakattiin ja viljeltiin kasvunsa päättäneitä ja ilman luontaista uudistumisen potentiaalia olevia metsiä. Mitään määrämittaharsintaa ei toteutettu, eikä aukkoja tehty joka paikkaan. Toteutettiin normaalia metsänhoidollista harsintaa. Kuusetettiin jo tuohon aikaan, mutta eri syistä kuin tällä hetkellä ja männyn taimistoja säästettiin valopaikoilla. Koivuhan oli koivuvihan alainen ja tuhoon tuomittu siihen aikaan.
Eli metsänhoidollista harsintaa on kyllä toteutettu ja voidaan toteuttaa jatkossakin. Nykyinen kalusto ei siihen taivu ja ei sovi logistiikkaan, näin väitetään, mutta ei siihen ole halujakaan. Pidetään vaan pannassa ja sivuraiteella, etuus pyrkimykset siinä ovat päälimmäisenä.
Vaikka Hemputtaja metsämiehiä täysipäisinä pitääkin, ei ole mitään järkeä tuhota luontaisia kehityskelpoisia taimistoja ja raivata niitä korjuun ja metsäviljelyn tieltä häiritsemästä. Itse en ota sitä riskiä ja maksa raivuusta ja uudistamisen kustannuksista jälkitöineen, jotka rehevillä mailla voivat olla massiiviset ja johtaa vielä huonoon tulokseen. Otan mieluummin valmiin luonnon taimiston, voi olla jo ainespuu kokoakin, josta ei kuitenkaan saa myyntituloa, mutta saa uuden kehittyvän metsän ilmaiseksi ja etuajassa.
Itse asiassa määrämittaharsinta on palannut suomalaiseen metsänhoitoon. Uudessa metsälaissa määrämitat on poistettu ja se kyllä näkyy metsänhoidossa. Toki on metsänomistajan vastuulla, mutta ahneudella ei kuitenkaan tunnu olevan rajoja. Ei riitä että avohakataan , vaan myös kasvatusmetsiä harsitaan pilalle. Pojapinta-ala korvataan säipäleillä, pitäisi saada sulkuun, että ei ainakaan ensimmäisessä harvennuksessa hakata metsiä pilalle.
Tiedä mistä syystä hirttäydytään edelleen harsintajulkilausumaan ja väitetään, että jatkuva kasvatus on harsintajulkilausumassa tuomittavaa metsänhoitoa. Ei suinkaan sitä ole, vaan jatkuva kasvatus on metsänhoidollista harsintaa ja onhan tuosta Erkki Lähteen harsinnan puolustamisesta, metsäsodan nykyisestä vaiheestaan kulunut hyvinkin tuo 50 vuotta. Ja hyvinkin 70 vuotta harsintajulkilausumasta ja vielä tunnutaan elävän siinä ajassa, vaikka metsänhoidollinen harsinta on vuosikymmeniä kestäneen kieltoajan jälkeen hyväksytty metsälakiin.
Sopii hyvin Timpan perään kuuluttamiin työpaikkoihin ja vielä laajasti yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla. Näin tietenkin on, mutta eipä huomioida metsätilallista, metsätaloutta pääelinkeinonaan harjoittavaa metsänomistajaa.
Mikähän siinä mahtaa olla, että metsän omistamisesta ei enää ole pääelinkeinoksi, vaikka suomessa ei oikein muuta olekaan kuin metsää. Tämän palstan kirjoittajatkin ovat läpeensä sivutoimisia metsänomistajia.
Olisikohan metsänhoitoa ohjattu väärään suuntaan tai maaseudun elinkeinorakennetta ohjattu metsänomistamista torjuvaan suuntaan. Timpan mielestä on ja hyvinkin laajasti yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla.
Kauas on menty ideaali tilanteesta ja siitä, että metsänhoidon ja maaseudun elinkeinorakenteen kehittämistä pidetään toimivan puuhuollon esteenä.
Ilmeisesti kehittyäkseen suomalainen metsänhoito metsäsotansa tarvitsee. Onhan tätä viimeistäkin vaihetta käyty jo 50 vuotta. On poikkeuksellista siinä mielessä, että varsinaisesti kysymys ei ole edes metsänhoidosta, vaan enemmänkin teollisuuden vaatimuksesta ja tavasta tuottaa puuta teollisuuden käyttöön.
Ei siinä maaseudun elinkeinorakenteet ja alan tutkimus ole pitäneet. Peitteistä metsän kasvatusta ja tutkimusta on kahlittu tuo aika ja onhan sillä valtava vaikutus nykyiseen metsänhoitoon ja elinkeinorakenteisiin verrattuna ja siihen, mitä se voisi olla normaali tilanteessa. Hoipertelevaksi ja kovin ohueksi uusi alku voidaan osoittaa ja eihän se muuta voi ollakaan, yhden pitkän sukupolven siirtymäajan jälkeen.
Tietynlaiseen metsän käsittelyyn ohjataan, mutta tuskin kuitenkaan yksipuolisesti jaksolliseen metsänhoitoon joka paikassa. On kustannus kysymys ja on työmäärältään vaikeasti hallittavissa. Siihen kuitenkin pyritään.
Vähänkö metsät ovat kuusettuneet ja kuusetetaan. Siitä pitää huolen mäntyyn ja lehtipuihin kohdistuvat tuhot, mutta myös kuusen yksipuolisesta suosimisesta aiheutuvat tuhot, kuten maannousema ja kuoriaistuhot. Kuusettuminen uhkaa myös jatkuvapeitteistä metsää, jos uudistamisesta ei huolehdita.
Mm. tässä mielessä vapaamuotoinen metsänhoito puolustaa paikkaansa ja voidaan toteuttaa jopa samassa metsässä. Tässä mielessä myös metsähoidon gurut emeritukset ovat olleet aikaansa edellä. Eivät ole olleet vain yhden vaihtoehdon asialla, vaan ovat nähneet metsätaloutta laajemmin, myös metsäelinkeinojen ja yhteiskunnan kannalta. Monipuolistuttavat metsänhoitoa ja ovat puuttuneet rakenteisiin niin metsissä kuin myös yhteiskunnassa.
Onhan maaseudullakin kehittämistarpeensa. Ne jäävät kuitenkin usein rakenteellisten uudistusten jalkoihin ja kehittyvät sitten miten kehittyvät. Maaseutua käytetään keskittämisen moottorina ja voimavarana, joka sekään ei ole riittänyt, vaan tehdään lisää velkaa. Onhan se kova hinta yli varojen elämiselle ja näkyy vaikka viikonloppu paanoilla maaseudulle. Toisaalta sitä on pidettävä hyvänä asiana, kasvukeskukset purkautuvat maaseudulle vapaa-aikoina ja taloutta on saatu tasapainottumaan, sekin on osoitettu. Tarkoittaa se myös uutta alkua maaseudun kehittämiselle. Siihen kansan liikkeellä oli jotain sanomista viikon loppuna.
