Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Voihan sitä vähän ynnäillä ja onhan hintatilastoja olemassa. Sitähän ei tiedetä mitä kaikkea ja kuinka paljon metsäosasto vähentää. Eli tuontipuun hinnan vertaaminen on hankalaa, niin kuin on hankintapuun ja pystypuun hinnan vertaaminenkin. Myös hankintapuu hinnoitellaan tehdashinnasta.
Sinne vuorineuvosten ja päättäjien suuntaan menevät. Eihän siihen pitäisi olla estettä, jos palstalla selviä epäkohtia ja toiminnan kehittämiseen tähtääviä kehityskulkuja tuodaan esiin. Selvää kipuilua se kuitenkin tuottaa….
Tuskin Suomalaiset metsäkoneet ja kappaletavarajärjestelmä tekee sen halvemmalla ulkomaillakaan.
Metsänomistajat eivät tykkää halvasta puusta, eivät myöskään siitä, että se halpa puu maksatetaan metsäomistajilla. Tehdashintana Suomalainen puu on yhtä kallista kuin tuontipuukin.
Pitäähän niitä vaihtoehtoja olla. Ei voi olla vain yhtä hyvää. Avohakkuu on vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. Niin se on JK:kin ja siihen väliin mahtuu paljon muuta. Vaikka vähemmän massaa ja enemmän tukkia. Tuskin kannattaa logistiikkaa ja metsienhoitoa vain yhden hyvän varaan rakentaa.
Massaa riittää ja tukista on puutetta, siitä maksetaan. Ei sahattaisi näissä läpimittaluokissa, jos tukkia olisi riittävästi tarjolla. Toiset kompensoivat esim. sorvin hintaa tukin hinnalla ja käyttävät tukin massaksi. Toiset taas kompensoivat tehokkailla lajittelulinjastoilla massaa tukeiksi. Kestäisivät suutarit lesteissään, mutta ei se aina niin mene. Väittäisin kuitenkin, että on se metsänhoidostakin. Nykyinen metsähoito suosii massaa ja avohakkuut suosivat tukin puutetta. Avohakkuista tukkia saadaan vasta jälkisatona.
Saahan siitä hankinnalla päiväpalkan, mutta eihän siitä puulle hintaa jää. Ei sitä jää konekorjuustakaan. Vaikea on saada puulle hintaa myöskään vertaamalla palkkatyöhön tai keskimääräistä suurempaan eläkkeeseen. Mutta saahan tehdä tuottamatonta työtä ja kilpailla konekorjuun kanssa. Saman saa helpommalla vaikka kyniä pyörittämällä ja säästyyhän metsät, vaikka jäävätkin hoidon puutteeseen. Lähtökohtaisesti myös puulle pitäisi saada hintaa.
Ei oikein menettele elinkeinona, mutta sijoituskohteena tai elinkeinoa täydentävänä kohteena hyvinkin. Kilpailee jopa hankinnalla ja manuhakkuuna, mutta mitä se sitten onkaan sijoituskohteena pystykaupalla ja konekorjuuna.
Puunhintaa ja metsätalouden kannattavuutta perustellaan tällä hetkellä työn hinnalla ja teollisuuden toimialana. Siitä perinteinen metsänomistus ja metsätyö on kaukana tällä hetkellä.
Hyvinkin ”maalaisliittolaista” politiikkaa Revalta, ettei vaan ihan omistajapolitiikkaa. Sukua ainakin tervan- ja kaskenpolton jälkeläisille. Eihän siitä ole kuin sata vuotta ja harsintajulkilausumasta puolta vähemmän. Esihistoriallisesta ja esiteollisesta ajanjaksosta kuitenkin on kysymys. Eihän tuosta puutu kuin viinankeitto.
Eiköhän ne olleet talonpojat, jotka ovat metsät hoitaneet ja siihen kasvu ja tuottokuntoon saaneet, mitä ne viimeaikoina ovat olleet.
Siinä on vaan se ongelma, että tuollainen ”maalaisliittolainen” omistajapolitiikka valtaa jälleen alaa.
Sitähän tämä on puustopääomien sosialisoimista. Puulla ei ole kuin jalostusarvonsa (Visakallo). Siitä on jopa kilpailu- ja kuluttajaviraston päätös, että puunkorjuu on puunjalostusta ja että metsänomistaja ei ole asianosainen pystykaupassa. Ilmeisesti ei myöskään puun hintaneuvotteluissa, mutta ammattijärjestöt ovat asianosaisia palkoista neuvoteltaessa.
Eihän periaatteessa markkinahinnan muodostumisen kannalta ole väliä kuka korjuun kustannukset maksaa.
Puukaupassa toimituskaupan (hank.) aikaan kustannukset maksoi puunostaja ja nyt pystykaupan aikana kustannukset maksaa puunmyyjä. Näin voimasuhteiden valossa tällä hetkellä. Yleensä kaupan olevan tuotteen valmistuskustannukset maksaa ostaja. Näin se kuuluisi olla puukaupassakin. Ostaja maksaa kustannukset ja maksaa sen mukaan kenellä teettää. Oliko metsänomistaja, urakoitsija, palveluntuottaja, tytäryhtiö, Mhy, tmv.
Puunkorjuun monopoli on n. 90 % osuudella metsäosastojen hallussa. Jos metsänomistajien edellytykset motomitan järjestämiseen eivät täyty, on tuo luku mittauksen osalta 100 %.
Ei tarvitse ihmetellä, jos korjuukaluston käyttö metsänomistajien osalta on vain tuo 10 % ja siitäkin suuri osa tehdään perinteisellä isäntälinjan kalustolla.
Korjuun kilpailusta ja hinnasta, ei myöskään puunhinnasta, voida enää puhua. Jotain asiantilan korjaamiseksi olisi syytä tehdä.
Kysymys on koko ajan korjuukaluston metsänomistajien käytöstä ja siitä, että metsänomistajat, jos eivät ole luovuttaneet, antaneet ainakin periksi ja maksavat laskun, joka siitä on seurannut.
Teollisuus ei hyväksy metsänomistajien motomittaa. Ei myöskään urakoitsijoiden motomittaa omasta metsästään. Miten mahtaa olla Mhy:n tai vastaavien metsänomistajien palveluntuottajien osalta. Hyväksyykö teollisuus Mhy:n korjuupalvelun motomitan, vai tuleeko valtuutus (hyväksyntä) motomitan järjestämiseen urakoitsijoilta tai Mhy:ltä puita ostavien yhtiöiden kautta.
Kysymys on edellytysten täyttymisestä, eli motomitan järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä, koulutuksesta, valvonnasta, kontrolloinnista jne. Vai linjaako teollisuus, että metsänomistajien hankintakaupoissa edellytykset eivät täyty.
On niitä huonoja kokemuksia myös metsänomistajalla ja eihän oikeutta motomittaan voi perustalla sillä perusteella.
Ei, että metsänomistajan pitäisi saada itse mitata, mutta kyllä oikeus mittausohjesäännön mukaiseen mittaan kuuluu myös metsänomistajalla. Motomitta on hyväksyttävä myös metsänomistajalle.
