Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Heikoilla ollaan jos kysymys on vain metsänhoidosta. Metsänhoitotavat ovat olemassa ja niitä voidaan toteuttaa. Kysymys on valinnasta, mutta tuskin kuitenkaan metsänomistajan valinnasta. On metsäklusterin valinnasta ja monopolista, johon metsänomistajalla ei juurikaan ole mitään sanomista.
Pystykauppa hallitsee puukauppaa korjuuta ja metsienhoitoa lähes sadan prosentin osuudella, josta metsänomistajilla on vielä muutaman prosentin markkinaosuus puukaupasta. Siinä se on metsänomistajien vastaus ja haaste, jolla käytännössä ei ole enää mitään merkitystä vastata kilpailuun. Kustannukset nousevat ja realinen puunhinta se vaan laskee.
Pystykauppa on läpeensä salassa pidettävää, salassa perittävää ja salassa rahastettavaa. On säänneltyä ja metsänomistajaa syrjivää. Tässä mielessä ei voi olla vertailukelpoista tai paikkansapitävää. Jk ei tee poikkeusta tässä.
Näilläkin palstoilla on väitelty pystykaupan korruptiosta. Se vaan tuntuu olevan aihe, jota ei sallita keskustelun aiheeksi. Mieluummin mennään ja hyssytellään sen varassa, mitä ei ole olemassa? Surullista.
Tuskin niitä lukuja tavan metsänomistajalla on antaa, ei se ole mahdollistakaan. Puukauppaan, metsänhoitoon ja korjuuseen sisältyy paljon piilokustannuksia, mistä niitä antaa ja eivät ole edes julkista tietoa. Ainahan näkyviä kustannuksia voi selvittää.
Mistä syystä jk:sta maksetaan vähemmän? Omissa pähkäilyissäni lähden metsätalouden korruptiosta. Tapaan järjestää puuhuolto teollisuudelle. Ensinnäkin, pidetään metsänomistajat puuhuollon ulkopuolella ja toisekseen, jk torjutaan sopimattomana puuhuollon logistiikkaan.
Tilannetta hallitsee Ay, korjuun kustannusten vaatimuksineen ja metsäosasto, puun hinnoittelulla ja huomattavan korkeilla kustannuksilla. Avohakkuut soveltuivat paremmin.
Jos metsänomistajat hyväksyttäisiin puun toimittajina, siinä kuin urakoitsijatkin, ongelmaa ei edes olisi.
Visakallo: Onhan tuolle jk. hintaerolle jotain tehtävissä. Metsänomistajien ei pidä passiivisuuttaan antautua kilpailussa, vaan lähteä haastamaan.
Esillä on ollut korjuun miljardiluokan isännätön raha, jonka metsänomistajat ovat menettämässä ja joka käytännössä on huomattavasti suurempi, kun otetaan huomioon metsänhoitoon ja esim. metsänomistajan puilla käytävävään kauppaan liittyvät asiat.
Kysymys on metsätalouden ylivoimaisesti suurimmasta tuottoerästä. Puunhinta on auttamatta heikoilla tässä marginaalissa ja jos halutaan puhua jk metsän todellisista kuluista. Kysymys on vain sallimuksesta, avata metsänomistajiin kohdistuva sääntely. Sallia metsänomistajien toimittaa puuta metsäosastolle, siinä kuin urakoitsijoidenkin.
Hyvin vähän on arvostelijoilla kokemusta jatkuvasta kasvatuksesta. Korkeintaan on kokeiluja, joista on kerrottu palstalla. Vaikea niistä on tunnistaa jatkuvaa kasvatusta.
Mihin väittämä perustuu. Ettei vaan väittämät enemmistä tukkimääristä ja geneettisestä köyhtymisestä perustu ihan omiin väittämiin ja harsintaan. Menneisyyteen siinä mielessä ja jonka käytöllä tuskin voidaan perustella jatkuvaa kasvatusta.
Ellei harsintaa tulkita voimassa olevan metsälain sallimista alarajoista tai korjuun ahneudesta, nuorien metsien niistämisestä (harsinnasta), taimettumisen vaikeudesta tmv.
Näinhän se on, mutta onhan tuo aika paksua, että jk:ta pidetään luonnon vastaisena. Luonnonmukaisuus ei olekaan luonnonmukaisuutta. Jopa jk tutkimusta pidetään luonnonlakien vastaisena. Tuskin voidaan vedota myöskään harsittuihin metsiin. Harsintajulkilausuma annettiin v. 1948.
Se nyt lienee selvää, että jk:ssa luonnonvalinta toimii. Toimii se jaksollisessakin, mutta metsänviljelyn valintojen kautta. Saavutetaan myös merkittäviä hyötyjä jalostustoiminnassa.
Tiedä sitten, missä määrin jk:ssa on tarpeen, mutta mahdollista ja todennäköistä se ainakin on. Sitä tehdään. Kasvatusmenetelmissä on paljon päällekkäisyyttä. Siinä mielessä mistään erillisistä saarekkeista ei voida puhua. Myös jk:n kiertoajat ovat vaihtelevia ja uudistaminen ainakin Etelä-Suomessa on edessä. Niin myös jalostustoiminnalle ja puulajin vaihdolle.
Onhan jk:n yleistymisessä otettava huomioon myös yhteiskunnalliset poliittiset ja taloudelliset kysymykset. Missä määrin jk:n on mahdollista yleistyä näissä rajoissa. Tällä hetkellä sitä rajoittaa väitetty huono soveltuvuus logistiikkaan, hinnoittelun puutteet ja ettei suoranainen torjuminen mielipiteenä ja käytännössä.
Eihän jk puulle ole esteitä. Jk puu kyllä kelpaa ja onhan tällä hetkellä puutavarayhtiöitä ja muita toimijoita, joiden kautta toiminnalle ei ole esteitä.
Suurin syy jk:n yleistymiselle on metsänomistajien sulkeminen korjuun ulkopuolelle. Siinä on syytä aivan riittämiin, myös sille, että metsänomistajien korjuukalusto ei ole päässyt yleistymään. On suljettu puukaupan ulkopuolelle (pystykauppa), ja on suljettu ulkopuolelle mm. mittauksessa. Metsänomistajan koneen mittaustulosta ei ole hyväksytty. On tarvittu metsäosaston valtuuttama kone mittaamaan. Onhan tämä aika poikkeuksellinen tilanne, että metsänomistaja ei saa mitata omia puitaan. Onneksi tähänkin käytäntöön on tulossa muutoksia, kaikki toimijat eivät aseta rajoituksia. Nähtäväksi jää, miten kauan kartelli pitää tässäkin asiassa.
Kuusessa ollaan: ”Jk on aivan samalla tavalla jaksollista kasvatusta, kuin muutkin menetelmät”. Samoilla linjoilla.
Eihän jk ole minnekään kadonnut, oli vain muutaman vuosikymmenen kadoksissa, kiellettyjen listalla. On sovellettu metsänhoitoon näidenkin vuosien aikana ja nyt on vähän sellainen olo, että mistä tässä oikein on kysymys. Erillisenä tai erillään tuskin voidaan pitää. Paljon on samoja elementtejä, niin kuin on todettu.
Hyvin on muistissa 50/60 luvulta, jolloin menetelmällä ei ollut edes nimeä. Ei sitä ollut jaksollisellakaan. Viljelymetsätaloutta vietiin eteen päin. Molempia menetelmiä sovellettiin metsänhoitoon jo siihen aikaan. Tehtiin metsänhoidollisia aukkoja ja muu metsähoito oli enemmän metsän ehdoilla tapahtuvaa toimintaa. Käytössä olivat kaikki tälläkin hetkellä käytössä olevat metsänhoidon menetelmät. Ei silloin eritelty, vaan metsiä hoidettiin kulloiseenkin metsään ja paikkaan sopivalla tavalla. Harsintaa ei käytetty, eikä ole jäänyt mieleen, että se olisi ollut millään tavalla edes esillä. Siihen aikaan metsiä leimattiin tähän tapaan ja toimintaa valvoi piirimetsälautakunta.
En tiedä onko metsähoidon perussetti muuttunut millään tavalla, ainakaan tarve siihen ei ole muuttunut. Tavat ovat muuttuneet ja kehitys on mennyt huimasti eteen päin. Näinhän sen kuuluu ollakin, mutta aina on metsänhoidossakin kehitettävää, puoleen jos toiseenkin.
