Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Ei kannata virmanmiehenkään (mehtäukko) tuhlata panoksia ulostuloon, jotka nekään eivät pidä paikkaansa. On aivan turhaa uskotella, että mo. ei ole puukauppaansa valvontaoikeutta. Tuskin puunmyyjät hölmölästä ovat nekään. Poikkeamat puukaupassa ovat todettavissa. Niitä myös esiintyy ja siinä mielessä metsäklusteria voidaan pitää kulissina. Ilman merkittävää viranomaistoimintaa ja havaitut puutteet ollaan valmiit korvaamaan heti.
Myönnetään kuitenkin, että puukauppa on bulkeilla käytävää kauppaa ja että metsänomistajan puilla käydään vaihtokauppaa. Se on julkista kauppaa, mutta kauppaa käydään myös kulisseissa. Sitä ei valvo kukaan, ei ole julkista kauppaa ja pitää sisällään myös harmaan talouden. Markkinat imuroivat tehokkaasti jakeet käyttötarkoituksen mukaisesti, niin myös vaihtokauppaan.
Kannattaa tarkkailla laatua, katkontaa ja sitä, menevätkö jakeet (rekat) kohteisiin, joiden kanssa kauppaa olet käynyt.
Metsänomistajan pitäisi jollain tavalla pystyä vastaamaan näihin haasteisiin. Teollisuus on viimevuosina myös investoinut runsaasti lajittelulinjastoihin. Joka tapauksessa metsänomistajat menettävät arvon alennuksina moninkertaisesti puun hinnassa.
Pitäisin yleisesti kaupan kohteena olevia puutavaralajeja vielä bulkkina ja niillä käytävää kauppaa normaalina kaupankäyntinä. Tiedetään myös, että puutavaralajien jalostaminen alkaa jo metsässä. Missä määrin tätä toimintaa käydään sitten kulisseissa ja viedään pidemmälle mitä on sovittu. Väittäisin, sitä käydään yleisesti ja sen olevan jo muuta kuin kaupan kohteesta käytävää kauppaa. Metsänomistajat ovat heikoilla tällaisessa arvon menetyksinä mitattavissa ja heidän puillaan käytävässä kaupassa.
Minkähän takia Suomessa investoidaan pitkiin ja tehokkaisiin lajittelulinjastoihin, tai pätkitään mitoille ja vastaanottajille, joita ei ole tiedossa. Saadaan heti bulkin hinta tuotteiden arvonnousuina. Väitetään jopa, että puulla ei ole hintaa, on vain jalostusarvonsa. Miten olisi runkohinnoittelu.
Tuossa metsien tukipolitiikassa on vinha perä. Tuottaa mutta ei ns. edunsaajalle. Tukipolitiikka nuijittiin EU-sopimuksessa, jolloin poliittiset valtasuhteet EU:ssa kuin myös Suomessa olivat vasemmisto (sos. dem.) enemmistöiset. Lopputulemana voidaankin pitää, puolet tukena ja toinen puoli ”etuuksina”. Ei omaisuuden suojaa.
Tuet ovat yhteisistä varoista maksettuja ja tarkoittaa sitä, että ainakin vasemmiston poliittisena tulonsiirtona varojen käyttöä perustellaan yhteiskäytöllä. Otat vastaan etuutta ja olet valmis luovuttamaan etuutta. Vahvasti kansallistamisen viesteillä mennään.
Oli miten oli, mutta niin hyvä ja ainutkertainen rändi kuin Suomen puhtaat elintarvikkeet ja luonto onkin, ei se takaa vielä menestymistä. Messut on hyvä edistysaskel, se on uutta ja kukaan ei kiellä menestymisen mahdollisuuksia. Toisaalta ei ole pitkää aikaa siihen, kun tähdättiin vielä omavaraisuuteen.
Takamatkalla vielä tullaan: Integraatiosopimus voi olla hyväkin sopimus, mutta perustui se myös sellaiseen sopimiseen mistä Unionilla ei ole, eli luonnonvaroihin. Siinä mielessä voi olla huonokin sopimus. Tämä nyt on vain yksi kriteeri ja esimerkki, mutta on hyvinkin merkittävä. Takaa Unionille sopimuspohjaisen määräämisoikeuden luonnonvaroihin, sen elinkeinoihin ja saa määritellä vielä hinnan.
Suomi jäi pahasti tyhjän päälle, niin kuin ovat jääneet monet liittyjät senkin jälkeen. Ellei peräti joutuneet aloittamaan alusta. On ainutkertaista, että Suomalaiset tuottajajärjestöt alkavat markkinoimaan itseään.
Ainutkertaista on sekin, mihin kaikkeen rahoittamiseen Suomen metsät riittävät. Pitäisi päästä samaan, mihin tuottajajärjestöt nyt pyrkivät, eli Suomen metsät (mo) tarjoamaan omia tuotteitaan.
Kemeraa voidaan pyöritellä moneltakin kantilta. Sanotaan että ennen oli ennen ja nyt on nyt. Ja oli miten oli, lukijan kannattaa jättää nämä asiat omaan arvoonsa.
Ennen aikaan tuottamatonta työtä kannatti vielä tehdä, kunnes poliitikot huomasivat ettei sitä kannatakaan tehdä. Näin hölmöläisten automaatti oli keksitty ja tuottamattomasta työstä saatiinkin tuottavaa. Olisiko demareilla ollut saapas oven raossa.
Johtopäätös tietenkin oli oikea, maksetaan pientä tukea. Erilaisten järjestelyjen kautta saatiinkin iso pyörä pyörimään ja puunmyyntitulot huippuunsa, mutta myös metsien hoitorästit suuremmiksi kuin koskaan ennen. Elävässä elämässä (nimittäin) tuppaa käymään niin, että etuudet tulevat ensin ja velvollisuudet sitten, jos ovat tullakseen.
Metsänhoitotavoilla näissä asioissa on iso merkitys ja kemeralla vain kosmeettinen vaikutus. Eikä peitteiseen metsänhoitoon kemeraa edes makseta.
Mehtäukko: Kovin pienestä käyt urputtamaan. Toki korruptiosta on kysymys ja demaripolitiikasta, jos Mhy:n tarjoussuman käsittelyssä ei noudateta tasapuolisuutta.
Tästä ei kuitenkaan ole pitkäkään matka klusterin tarjoussumaan, jossa metsänomistajalta ei kysytä lainkaan, vaan tarjousasiat hoidetaan korjuun kuin hoidonkin osalta puukaupan kylkiäisenä. Ettei vaan korruptiosta ole kysymys tässäkin ja missä kokoluokassa, sitä sopii kysyä.
Tottahan firman miestä kismittää, jos vaikka hituja menettää. Yleensä tilaisuus tekee varkaan ja liiallinen ahneus kostautuu, olipa osapuoli mikä tahansa. Ainakaan yhteistoimintaan ja samalle sopimukselle ei tunnu pääsevän.
Ei ole esitetty kaapata motoyrittäjiä, jotka toimittavat puuta teollisuuden lukuun metsäosastoille, vaan on esitetty hyväksyä myös metsänomistajat toimittamaan puuta metsäosastoille. On aivan eriasia (Mhy) toimia välikätenä, kuin toimia suoraan yhteistoiminnassa metsäosaston kanssa.
Hankinnan osuus on enää n. 5 % luokkaa ja on auttamattomasti mennyttä aikaa. On erittäin kyseenalaista perustella metsänomistajien puun toimittamista puukauppasopimuksella (hankinta), kun todelliset syyt ovat toisaalla.
Demarit ja ay-liike pitävät pystykauppaa omana rahasamponaan metsätaloudessa ja yhteiskunnassa, jolla kuittaavat sitä hyvää, mitä politiikassaan ja etuuksinaan ajavat.
Pitäisi se mahdollisuus olla myös metsänomistajalla, päästä toimittamaan puuta teollisuudelle, eikä toimia vain käsikassarana , joka käytännössä tarkoittaa toimia kassana, kustannusten maksajana.
