Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Mitä sillä yhdellä veneellä ja samalla suunnalla sitten tarkoitetaan? Metsäammattilaiset on koulutettu asiakaspalvelijoiksi, huomioimaan tasapuolisesti asiakkaiden erilaisia lähtökohtia ja tarpeita. Se kuuluu ammattikunnan tehtäviin. Toki on myös yksipuolista ja jyrkkää suhtautumista, kuten metsäkeskustelut, mutta on perin omituista, jos sen katsotaan kuuluvan metsäammattikunnan tehtäviin.
Puuhuollon logistiikka on järjestettävissä riippumatta siitä, onko puun toimittaja metsänomistaja vai puunostajan edustaja. Ei se ole siitä kiinni, järjestelmä on luotu puuntuottajaa syrjiväksi. Tähän on päädytty, klusteri hallitsee puun tuottamisen ja kaupan toimialaa kaikilla mittareilla. Metsänomistajien 10-20 prosentin markkinaosuudet eivät jätä epäselväksi, missä mennään.
Ilimoja piisaa ja rahaa riittää, mutta ongelma tuntuu olevan entinen, miten sitä rahaa käytetään. Tarjoaako puuta esim. suoramyyntiin vai käyttääkö metsärahansa täyden palvelun tarjontaan. Sen verran rattoreita on vielä puolustettava, että metsätöissä traktoreille oli tiedossa loistava tulevaissuus, mutta tietäjät viisaudessaan järjestivät toisin. 60 – luvun reformeissa ja sen jälkeen, traktorit metsätöistä syrjäytettiin. Jopa metsävarusteisten traktoreiden (Valtra) valmistus lopetettiin. Tilalle vaadittiin metsäkoneet ja maaseudun liitännäiselinkenojen eriyttämistä jatkettiin, puukauppatavaksi vaadittiin pystykauppa. Vielä ennen 60 lukua maaseudun elinkeino ja markkinarakenne olivat tasapainossa. Suhdanteet vaihtuivat ja harvassa ovat tänä päivänä puuntuottajat, joilla on omaa metsäkonekalustoa. Siitäkin huolimatta rahaa puumarkkinassa liikkuu paljon. Teollisuuden omankin tilastoinnin mukaan, puun hinnasta yli puolet on korjuun kustannuksia. Ei ole hyväksyttävää, että rahat ohjautuvat/ohjataan puuntuottajan ohi. Ilmeisesti mukko hinnoittelee ja vähentää kulunsa täyden palvelun tuotoista, kuten aivopierut, huopatossut ja karvahattu.
Raha ratkaisee, mutta puuntuottajan näkökulmasta aika huonosti. Julkilausumalla (vanhalaki) metsien pilaaminen (jätemetsät) estettiin, mutta nyt uudessa laissa takaportti jätettiin auki. Menee vähän kuin fifty fifty, tällä hetkellä tuotetaan yhteiskuntahyvää nemmän kuin parasta ennen sallii. On poliittinen manoveri ja paremmuutta todistellaan laskelmilla ja jopa hyvän tuoton listauksilla. Toki saadaan hyvääkin tuottoa, kuten maapohjille, infran rakentamisesta energiatuotantoon. Toisaalta suojelussa korvauksista kieltäydytään. Esitetään omavastuuta ja nollakustannuksia. Puuntuottajan näkökulmasta tilanne on huono. Suurimmat menetykset ovat kuitenkin markkinaosuuksien menettämisessä. Kilpailun ylläpitämisessä 10-20 prosentin markkinaosuuksilla korjuussa, puukaupassa ja metsänhoidossa on vaikeuksia. Vastassa on valtaapitävien monopoli ja kartellit.
Ei paljoa auta Lipposen kuvitelmat yhteisestä hyvästä ja markkinaosuudet metsänhoidossa ja puukaupassa ja korjuussa, ovat hyvinkin 80-90 prosentin luokkaa. Kummasti olisi lisännyt jaettavaa kiinteistövero, kaluttu puujalka, siinä kuin valtakunnan talouskin. Riittää puuntuottajalla maksettavaa, saatikka valloittamaan uutta markkinaosuutta. Siihen nähden tervettä puukauppaa on toimittaa puut tienvarteen.
Mistä tukin tuottamisesta on kysymys? Metsänhoidon suositusten mukaisesta tukin tuottamisesta kyllä, mutta jos käytetään metsänhoidon suosituksia ”porsaanreikänä”, mennään jo aika kaus siitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Yleensä metsätilakauppaa seuraa moto metsään. Kuitataan vanhan ja uuden metsälain suositusten mukainen erotus ”tilamaksuna”. Näin kärjistäen, mutta on sillä vaikutuksensa myös metsien rakenteeseen (lähinnä tukkia tavoitellaan) ja metsien mitattaviin kasvun ja tuoton lukemiin. Putsattu metsä on aina putsattu metsä.
Eiköhän maaseutu ole syytä pitää voimavarana. Jostain kumman syystä maaseudun asemaa ollaan rajoittamassa. On kaukaa haettu ajatus, maaseutu kustannuksia tuottavana ja asuttuna pitämiselle. Kovin huonoon kuntoon yhteiskunta on mennyt, jos ei pysty maaseudustaan huolehtimaan. Nähdään kulutusatomaattina ja toisaalta yhteiskunnan pelastajana (vanha vertaus talonpoika päivässä). Mieluummin voimavarana kuin vaihtoehtona. Nykyisessä kriisissä paljon on laskettu etäyhteyksien varaan – Sotessa, niin myös työelämässä. Tulevat sukupolvet tämän tiedostavat ja ovat sinut sen kanssa. On parasta tuottavuutta ja valmiutta kustannusten jakamiselle. Tuskin kannattaa haaveilla ”ilmaisesta” terveyden huollosta ja ”ylläpidosta”, jos on ylivoimaista nykyisillä voimavaroilla. Antaa se kuitenkin tilaa toimia paremmin ja välttyä haitoilta, mitä sitten ovatkin?
Voi olla, että myös isommilla kirstuilla on vaikutusta. Suomen butjetin kannalta sulku naapurisuhteissa ja kaupassa, varautuminen länteen myös sotilaallisesti, ovat talouden kannalta merkittäviä. Ehkä olisi ollut vaihtoehto vastakkainasettelulle, ainakin näin Etyjin juhlavuotena. Itänaapuri Suomeen kohdistuvat uhkat on torjunut. Kalliiksi tulee pienelle maalle, lähteä kilpailemaan ”maailman herruudesta”, kun voimavarat eivät riitä omillekaan. Vai onko vallalla suuruuden hulluus, ainakin kotimaan politiikassa, kulutetaan enemmän mitä tienataan.
