Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Sopii lähes kopioksi omalle toiminnalle, erona on vain mehtäukon sooloilu menettelytavoista?
Tottahan erillisillä sopimuksilla voi tehdä minkälaisia sopimuksia tahansa. Tehdä suorakauppa kahdenkeskisiä valtakirja tmv. sopimuksia tai käydä kauppaa näillä nykyisillä. Mutta on turha väittää, että niillä voidaan korvata keskustelu pystykaupasta, sen vaikutuksista ja muutostarpeista. Voihan ostomies väittää mitä hyvänsä ja jättää vaihtoehto kertomatta. Kysymys tuntuu olevan teollisuuden pystykaupanjärjestelmän puolustamisesta ja siitä, etteivät metsänomistajat pääse sitä murtamaan. Ettei vaan kysymys ollut niistä mehtäukon romuistakin tallin takana?
Rööri roope: Viisaudesta en tiedä ja pöljyydestäkin tuntuu olevan puutetta. Sinulla kun näyttää niiden puiden urakointi tulevan edulliseksi, voisit ottaa ne puut itsellesi ja myydä tarvitsijoille tai syöttää sioille. Markkinoista ei ainakaan ole puutetta. Minua ei ne puut kiinnosta.
Ei tiedä, onko sitä parasta presidenttiä metsäasioissa vielä valittukaan, mutta Kekkonen oli aika hyvä. Hänen aikanaan työttömät laitettiin, tai oikeastaan pääsivät risusavottaan ja siihen aikaan työllistettiin muutenkin, järjestettiin mm. hätäaputyömaita. Tällaiset järjestelyt olivat siihen aikaan mahdollisia, mutta eivät enää. Nyt maksetaan luukulle ja toivotaan työttömiltä aktiivisuutta.
Olihan siitä risusavotasta muutakin hyötyä. Hyvä puoli oli, että metsät saivat osansa hyvästä hoidosta, ihmiset töitä, saivat sisältöä elämäänsä ja olivat tyytyväisiä. Itsekin näihin savotoihin osallistuneena voin sen kertoa.
Mutta oli siitä myös haittapuolensa. Seuraavan poliittisen hallinnon aikana metsät tulivat hakatuiksi. Tuottamatonta työtä ei enää kannattanutkaan tehdä. Seurauksena oli eräänlainen poliittinen rappio. Rahat loppuivat valtakunnasta ja töitäkään ei enää ollut. Joten sanoisin, että sitä savottaa on jäljellä vielä nyt valittavalla presidentilläkin.
Oleellista tässä on, että saadaan korjuun kilpailutus toimimaan. Ei riitä, että puuta kilpailutetaan ja että urakoitsijoita kilpailutetaan keskenään. Tarvitaan myös metsäosaston ja metsänomistajien välinen kilpailutus. Se kilpailu puuttuu täysin ja on itse asiassa suljettu pystykaupalla. Kysymys on kilpailun rajoittamisesta, jopa kartellista ja mm. siitä syystä tämä kauppatavan muutos toimituskaupaksi.
Kysymys on myös metsätalouden kuluista. Ostopalveluna metsänomistajien maksettavista kustannuksista ja vähennysoikeudesta ja vastaavasti omana työnä metsätalouden tulosta.
Se, miten nämä käytännön järjestelynä sitten toteutuvatkin ja missä pöydissä, riittänee pohdittavaa?
Tottahan Mhy:llä on tulevaisuus, se voi olla korjuupalvelussa myös. Korjuupalvelun järjestäminen nähdään kuitenkin turhan vaikeana.
Eihän meillä täällä ole mitään järjestämisvastuuta. Riittää kun tiedetään osapuolet, teollisuus ja metsänomistajat, jotka alkavat toimimaan yhteistoiminnassa ja alkavat kilpailemaan keskenään. Teollisuus tarjoaa puista euroa tien varressa ja metsänomistajat tarjoavat puistaan euroa tien varressa ja että osapuolet huolehtivat omasta urakoinnistaan, niin kuin huolehtivat tälläkin hetkellä. Ei meidän tarvitse järjestellä mitään tarjouskierroksia tai muutakaan, eiköhän ne järjesty tai ovat jo olemassa. Lähtökohta kuitenkin on, että kaikille riittää töitä ja että ketään ei suljeta ulkopuolelle.
Tuohon sopimuskiistaan. Tarvitaanko kahta sopimusta, sillä yksi (sopimus) kauppamuotonakin riittää. Riittänee kun tiedetään, millä hinnalla teollisuus tarjoutuu ostamaan puuta ja millä hinnalla metsänomistajat tarjoutuvat myymään puuta. Muutosta tarvitaan, sillä tämän hetkinen tilanne on kestämätön. Metsäosastot ja urakoitsijat vievät ja metsänomistajat vikisee. Kilpailu on saatava aikaiseksi ja se on mahdollista toteuttaa tienvarsikauppana.
Suomen puukauppatilanne on vaikea, sillä nollarajat paukkuvat ja ainakin puoliSuomea kuidun ja energiapuun osalta saa syöttää sioille.
Ei se lapikauppa ole ratkaisu Suomen puukauppaongelmiin, eikä sitä ole sellaiseksi tarkoitettukaan, mutta hyvä ratkaisu se on metsätalousyrittäjälle jo senkin takia, että voi päättää vapaasti yritystoiminnastaan, markkinasta ja siihen liittyvästä puun myynnistä. Harvassa ne ovat tuottajan mahdollisuudet metsätaloudessa, ellei oteta huomioon omien metsien urakointia, joka onkin sitten metsänomistajalta kiellettyä.
Toisaalta voisihan sen raaka-aineen hankkia vapailta markkinoilta, puutavarayhtiöltä tai ”taivaskanavilta”, tarjontaa on runsaasti ja hintakin on niin edullinen, että voisi ajatella niinkin, että metsänomistajalle on kannattavaa ostaa omat puunsa.
Tuntuu ostomiehelle hyvin kelpaavan yhdenlaiset metsät ja yhdenlaiset urakoitsijat, vaikka pitäjässä on tarjolla monenlaisia metsiä monenlaisille urakoitsijoille. Ja tämä on sitä mehtäukon kuranttia suurta huijausta jostain.
Minä en ainakaan usko ja tällä hetkellä löytyykin puutavarayhtiöitä, joille metsänomistajan puut kelpaavat ja metsänomistajan motomittakin kelpaa. Metsänhoitotapa ja kauppatapakin kelpaavat.
