Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 751 - 760 (kaikkiaan 5,307)
  • Jovain Jovain

    Noudastettaviksi on tarkoitettu näilläkin palstoilla, mutta tuskin keskustelu aiheista on kiellettyä.

    Jovain Jovain

    Sehän on hyvä, että edes jotain alkaa avautumaan. Puukaupan ja metsänhoidon kysymyksissä on aika paljon huomautettavaa.

    Jovain Jovain

    Ei ole tarvinnut arpoa kauppatapojen välillä. Sen paremmin kuin kalustonkaan osalta. En omista minkään laista korjuu tai ajokalustoa. Parasta tulosta on tullut tehtyä suoramyynnistä ja hankinnalla ostopalveluna. Mutta muutosvastarinta ja vastakkainasettelu täällä, ei kovin lupaavalta vaikuta.

    Jovain Jovain

    Riippuu siitä, minkä laista tehdasta tarkoitetaan perustettavaksi.

    Jovain Jovain

    Hyvä kysymys. Siitä ei kuitenkaan pitäisi olla epäselvää, puuntuottajat on eristetty puukaupan ja korjuun markkinoilta. Sanotaan, että puuntuottajalla pitäisi olla omat tuotantolaitokset, puuntuottajan puu ei kelpaa teollisuuden tuotantolaitoksilla. Näin väitetään, se ei kuitenkaan ole estänyt teollisuutta toimittamasta puuta tuotantolaitoksilleen. Pystykaupassa puuntuottajat ostavat yhtiön korjuupalvelun ja samalla ostavat oikeuden yhtiölle toimittaa puuta yksityismetsistä, heidän omista metsistään. Ja toisin päin. Tämä oikeus ei kuitenkaan ole kaupan, ei ole puuntuottajan ostettavissa heidän omaan käyttöönsä. Katkontaohje, yhtiön logistiikka ja moton vastaanottomitta, eivät ole kaupan. Yhtiön sopimusurakoitsijoita, samoin kuin Mhy korjuupalvelun motoja ei saa yksityiseen käyttöön. Siitä kieltäydytään ja puuntuottajan on käytettävä omaa kalustoa tai hankittava korjuupalvelu vapailta markkinoilta. Tarkoittaa myös sitä, että puuntuottajan toimittamille puille tarvitaan omat toimitus-sopimukset, katkontaohjeet, vastaanottomittansa ja logistiikkansa. Lähden siitä, että myös puuntuottajan pitäisi päästä toimittamaan puuta, samoilla rinnastettavilla sopimuksille, mikä se muoto sitten onkin.  Ymmärtääkseni yhtiöiden korjuupalvelut ja Mhy välittävät puuta teollisuudelle, toimituskauppaan viittaavilla sopimuksilla.

    Jovain Jovain

    Saahan sitä pyöritellä makkaran mieleisekseen. Kysymys kuului puuntuottajan markkinatilanteesta ja siitä, että 10-20 prosentin markkinaosuudella ei kilpailla klusterin 80-90 markkinaosuutta vastaan. Kysymys ei myöskään ollut kalustosta, myös puuntuottajat toimittavat puuta kalustollaan. Mutta sillä on jo väliä, kenen hallussa kalusto on. Kysyttiin sitäkin, missä määrin puuntuottajat toimittavat puuta omalla kalustollaan. Taitaa vähissä olla kalusto (metsäkoneet) puuntuottajan hallussa ja se kyllä kertoo yksiseliteisesti markkinan tilanteesta. Ja kun näin on, se taas kertoo jostain? Esim. valtavista tulon siirroista puukaupan ja korjuun markkinoilla.

    Jovain Jovain

    Mettäukko voisi avata väittämiensä perusteita, ovatko muuta kuin ”tautista oksennusta ja pyllyn pyyhkimistä”?

    Jovain Jovain

    Tuskin riittää yksi vene ja sama suunta. Keskustelua on tarpeen avata ja jatkaa ja sen vastapainona vastakkainasettelu tuntuu olevan myrkkyä. Klusteri halutaan lukita nykyiseen ja siinä keskustelussa puuntuottajat toimivat jopa itseään vastaan.  Ei vaan mene jakeluun (ainakaan omaan jakeluun), että puuhuolto toimiakseen tarvitsee kaksi ”putiikkia”, toinen klusterille ja toinen puuntuottajalle. Yksikin toimiva putiikki riittäisi, mutta oma ”kauppa” tarvitaan molemmille, ei sovita asioimaan samassa kaupassa. Jeessin sanoin sotkua riittää.   Jos markkinatilanne olisi tasapainossa, onhan kauppatapojen kanssa tultu toimeen jollain tavalla, mutta mikä on tilanne tällä hetkellä. Voi olla vähän kuin metsänhoidossa, harsinnalta vältyttiin ja harsintaan päädyttiin ja puukaupassa, kartellilta vältyttiin ja kartelliin päädytään.

    Jovain Jovain

    Puuntuottaja maksaa kalikoistaan myös pystykaupassa ja on siinä mielessä urakanantaja. Hallinnollisesti klusteri kilpailuttaa urakoitsijat ja hoitaa korjuun puukauppatilistä, puuntuottajan rahalla. Että se tästä pyllyn pyyhkimisestä.

    Jovain Jovain

    Ei taida ilmastopakolaiset kuulua tähän osioon, sen paremmin kuin m.ukon väittämät omassa osiossaan. Täällä hakkuita ja metsänhoitoa jatketaan vaihtoehtoisten mallien parissa, siihen ei m.ukon häiriköinti ylety ja siihen on myös hyvät perusteet. Vapautan mielelläni m.ukon vastuusta, mitä tulee hänen tilivelvollisuuksistaan urakanantajaan. Kannattaa muistaa, että urakanantaja on puuntuottaja. Erottaa vaan se, mitä kauppakirjaan on merkattu. Valitettavasti m.ukon kertomuksista luottamus puuttuu.

Esillä 10 vastausta, 751 - 760 (kaikkiaan 5,307)