Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 811 - 820 (kaikkiaan 5,307)
  • Jovain Jovain

    Taimimateriaaleja metsässä on käytetty hyvinkin 60-70 vuoden ajan. Alkuvaiheen taimet (paljasjuuriset) ovat olleet hyvinkin suojattomia vaurioille. Saastuneet kasvatusalustat ja kasvatuksesta aiheutuneet vauriot, ovat hyvinkin voineet toimia taudin/tautien aiheuttajana metsissä. Myös tartunnan saaneina. Tällä hetkellä tilanne on paljon parempi, pottitaimi on paremmin turvassa siihen nähden, mitä aikoinaan taimen kasvatus ja viljely on ollut. Kaiketi näitä asioita on tutkittu ja tutkitaan paljon. Tartunnan saa myös luonnon taimet, mutta että ei tartu istutettuun taimeen, tuntuu vähän poikkeuksellista.

    Jovain Jovain

    AR: Tutkimusta lienee myös taimimateriaaleista, vuosikymmeniä on tutkittu taimien tuottamista taimitarhalla ja metsitykseen liittyviä vaiheita eri tavoin. Mahdollisesti myös tuohon maan-nouseman ja tyvitervaksen saastumiseen liittyvää. Aina paljasjuuritaimista nykyisiin kasvualustansa puolesta, sanoisinko kasvitautien puolesta puhtaisiin (kasvuturve) pottitaimiin. Paljasjuuritaimet olivat vielä joskus 70 luvulla juurivaurioille altistettuja ja niin olivat myös välivaiheen taimet, kuten kuutiopaakkutaimet, juurien leikkaaminen ja typistäminen jne. Missä määrin mahdollisesti saastuneista kasvatusalustoista ja taimille aiheutetut vauriot, ovat voineet aiheuttaa tartuntoja metsiin. Ja toisin päin vaurioituneina, ovat olleet alttiita tartunnoille.

    Jovain Jovain

    Jos täällä ei uskota keskustelijoiden kertomuksiin ja tuloksiin, on olemassa tutkimuksen tuloksia, joista kiistatta käy ilmi peitteisen metsänhoidon mahdollisuudet. Lähinnä Aj on niitä linkittänyt tänne keskusteluun, kaikkien luettavaksi ja tutustumista varten. Siitäkin huolimatta ja valitettavasti, hoitomuodon vastustajien väittämät ovat vanhan toistoa ja kertausta, joita nostetaan kerta toisensa jälkeen esiin. Keskustelu on seisahtuneessa tilassa, eipäs juupas. Ainakaan jaksottaisen metsänhoidon kannattajien leirissä, ei juurikaan nähdä mahdollisuuksia peitteisen metsänhoidon puolesta. Voihan se olla ihan oikeasti käsitys nykyisin noudatettavasta metsänhoidon tilasta?

    Jovain Jovain

    Käsiteltävä aihe on tärkein ja tila on se mitä annetaan. Kieltämättä kielteistä on ollut, niin ovat aiheetkin ja paljon toisarvoista kirjoittelua, mutta tuskin mitään lopullista on kerrottu. Eiköhän metsänhoito ole kestoaihe ja siitä keskustelu muodossa tai toisessa tule jatkumaan.  Hyvää itsenäisyyspäivää!

    Jovain Jovain

    Berzan aloitus jatkuvasta kasvatuksesta oli hyvä ja ajankohtainen. Vapaassa maassa maan tavalla, missä sitä keskustelua käydään, jos ei täällä?  Metsän pilaaminen sopii hyvin jaksottaisen vasta-argumentiksi!

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    Jovain Jovain

    Raivaukset ovat olennainen osa myös peitteistä metsänhoitoa. Ajankohta on korjuun jälkeen ja poikkeaa jaksottaisen ennakkoraivauksesta. Poikkeaa myös hoitomuotojen puuston välisestä erilaisesta tilajärjestyksestä. Peitteisessä metsänhoidossa ennakkoraivaus ei yleensä ole tarpeellinen.

    Jovain Jovain

    Voisiko tuloeroa verrata ensiharvennukseen tai harvennuksiin ennen päätehakkuuta. (Kokonaishinta on näilläkin ja se on merkittävästi alempi kuin päätehakkuulla.)

    Jovain Jovain

    Tuskin on tarpeen kehuskella jaksottaisen parhailla tuloksilla. Se paremmin kuin peitteisen vastaavilla tuloksilla. Valtakunnan tasolla mennään jo tuplaten alemmalla tasolla ja peitteisessä senkin alle. Tilanne on sekava ja ehkä päivittämiseen on tarvetta. Voi olla , että peitteisen metsänhoidon osalta on tehty vääränlaista tilannearviota. Veikkaisin, että lisää vertailevaa tutkimusta tarvitaan, jos entiset eivät riitä. Ja nimen omaan luontaisen kiertoon soveltuvista metsistä. Eli peitteiseen metsänhoitoon soveltuvista metsistä.

    Jovain Jovain

    Turhaa aikaa ja vaivaa maan-nouseman saastuttamalla tilalla. Keskisessä Suomessa vastaavia ongelmia ei enää ole.

    Jovain Jovain

    Sopimusurakoitsijat ja kumppanit asettavat sulkua keskusteluun, se on poikkeuksellista ja aiheet vastenmielisiä heille. Ennakkoraivaukset sopisivat paljon paremmin ja isännyys korjuun ja hoidon markkinoilla   meittin metsässä.

Esillä 10 vastausta, 811 - 820 (kaikkiaan 5,307)