Käyttäjän Kalle Kehveli kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 251 - 260 (kaikkiaan 6,579)
  • Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Tolopainen kirjoittelee, niin kuin Kalle on paasannut jo 10 vuotta. Suomen pitää lopettaa yritysten ja maatalouden tukeminen. Lisäksi turvapaikan hakijoiden karkoitus tulee aloittaa heti, aloittaen Afrikan, Syyrian ja Ukrainan maista. Suomi on itse hautansa kaivanut liittyessään EU:n ja lopettaessaan Venäjän kaupan.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Eikö kansojen itsemääräämisoikeus ole lähtökohta,

    Näin pitäisi ollakin, mutta EU (Saksa) haluaa alistaa muut Suomen tavoin.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Ei tiheyden lisääminen ole MO:en etu. Paremminkin taimikkotiheyden harventaminen. Järeytyminen nopeutuu. Samalla tukkipuuosuus kasvaa ja puusta jää suurempi osa rakennuspuiksi pitkäaikaisiksi hiilivarastoiksi .

    Metsän kiertoaika jatkuisi. Ihmisikä on lyhyt ja tuottoakin metsästä pitäisi saada vähintään sijoitettu pääoma + tuotto.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Puolustusmenojen kasvu on ihan omaa sotakouhotusta. Parempi ois elää sovussa naapurin kanssa.

    Lisäksi kaikki aseisiin laitettu raha on aivan turhaa, ei tuota mitään.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Metsänomistajien foorumilla kirjoitetaan, että Enso on ilmoittanut puun myyjille, ettei tarjoukset ole enää voimassa.

    Salaliittoteoriaa: EU on ryntäämässä keväällä Ukrainaan. Ei kannata yhtiöiden ostaa puuta varastoon enempää kuin tarvitsee lähiaikoina. Tarkoittaa, että nyt ei puuta myydä eikä osteta, ennen kuin tilanne laukeaa.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Vähät resurssit on käytettävä tehokkaasti. Hussenkin kohdalla kaikki on mennyt hukkaan.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Juuri tuo huono/epäsopiva taimiaines aiheutti huonolaatuista puuta, mutta pohjoisen kasvuvyöhyke muuttui 2 luokkaa paremmaksi ja puu / marjat kasvoivat kuin ”pöljät”. Metsällä siellä kulkeminen oli työlästä, mutta marjastaminen helppoa.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Suomen teollisuus jakaa ylisuuria osinkoja, joka vie yrityksien kasvun eväät. Paljon parempi olisi maksaa pienempiä osinkoja ja jättää rahaa investointeihin ja laajenemiseen. Ulkomaalainen omistus lypsää yritykset kuiviin, välittämättä yritysten kilpailukyvystä ja tulevaisuudesta.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    viimeisimmässä muokkauskokeilussani eroa on tullut 16 vuodessa reilusti 5 metriä pituuta, sekä silmin nähtävä neulasten tummuus

    Syväauraus oli puuntuotannon kannalta pohjoisessa hyvä toimi. Se ei vain saanut yleistä hyväksyntää, mutta toisaalta tarvitseeko sitä?

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Koulutuksen tarkoitus onkin Suomessa olla jalostettu koirakoulu, aivopesulaitos, jonka tarkoitus on tuottaa yksilöitä, joka toimii yhteiskunnan vaatimusten mukaan kuin robotti. Opetuksen laadulla ja yksilöiden osaamisella ei ole mitään väliä. Tällä tapetaan ihmisen luovuus.

Esillä 10 vastausta, 251 - 260 (kaikkiaan 6,579)