Käyttäjän Kalle Kehveli kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 5,751 - 5,760 (kaikkiaan 6,543)
  • Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Minä lannoitan ja hoidan taimikoita nyt, myyn sitten kun on hinta kohdallaan. Aina tehnyt näin. Kaikki mh-työt teen itse paitsi päätehakkuun. Viisas varmaan tekisi erilailla ja tienaisi paremmin.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Tutkimusten mukaan susi alueilla metsäkanalintukannat ovat vahvempia, nimittäin supikoira joutuu siellä ruuaksi.

    Sekametsä on luonnollinen ympäristö tuoreillakankailla, kuivat kankaat ovat muutenkin luontojaankin männiköitä ja korvet kuusikoita.

    Ojan pohjalla on aina vettä, joten suon ojitukset eivät vaikuta hyttysmääriin, jopa lisäävät niitä. Pikkulintuja tuhotaan eteläeuroopassa suuria määriä, joten vähenemisen syy löytynee sieltä.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Tässä asiassa pitkä ja paksu ei ole hyväksi.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Näitä jk-metsiä minäkin olen joutunut uudistamaan kymmeniä hehtaareja. Onneksi siihen ennen sai tuen.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Jos suot on oikein ojitettu, niin metsänkasvatuksen onnistuminen on lähellä 100%. Ehkäpä 25% soiden ojituksista on tehty väärin, jolloin veden pinta suoalueella ei laske tarpeeksi. Itse olen korjannut paljonkin näitä väärin ojitettuja soita ja hyvin kasvaa.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Kertoo vain että lainsäädäntö ei toimi. Täysin metsästettävä laji. Kanta paljon suurempi kuin merihanhella.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Minulla on sellaisia soistuneita alueita, joiden puut on joskus 1800-luvulla kaadettu kirveellä ja poltettu tervaksi. Nyt näiden kantojen päällä on metri turvetta. Näitä kantoja löytyi paljon kivennäismaan rajasta kun ojitin.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Kemerahankkeet maksavat noin 5x enemmän kuin itse järkevästi toteutettuna. Koko tietä tarvitsee vain harvoin korjata.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    54 m3 puusto on pohjoissuomessa aivan normisuo. Kaikki toimet sallittu.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Samaan riviin kuuluu kaikki koijarit. En hyväksy veronmaksajien rahojen väärinkäyttöä ikinä.

Esillä 10 vastausta, 5,751 - 5,760 (kaikkiaan 6,543)