Käyttäjän Kalle Kehveli kirjoittamat vastaukset
-
Aivan ylivoimainen maankäsittely tavoista ja puu ja marjat kasvaa aivan pöljänä.
Minä olen nähnyt hirvenpesänkin, makasi aina saman kuusen alla.
”Erityisesti ympäristöasioissa tämä Neuvostoliiton ja DDR:nkin perintö elää meillä hyvin vahvana.”
Venäjällä ja muissa sosialistisissa valtioissa, vihreet saa pamppua ja lujaa. Kyllä nämä tekoset on kotikutoisia.
Toisaalta nuo haistelukoirat estävät kaiken rakentamisen ruuhkasuomeen, niin jää jotain muuallekin.
Vaikuttaisi 5-6 hirven laumalta.
Mersua huonompaa ei kannata ostaa, mitäpä sitä kitumaan. Lisäksi muutama maailman ympärysmatka ja karibian risteily, niin jaksaa taas taimikkoja raivata.
Valtion velka on muodostunut täysin oikeistohallitusten aikana, samaisen määrän rahaa ovat pistäneet taskuun rikkaat veronkevennyksenä, joka alkoi 1990-luvulla. Pääomaveroa ei ikinä olisi saanut eriyttää tuloverosta.
Jeessillä on hyvä auto, muut vain kateuttaan moitiskelee. Harrikka on huonoin mopo mitä tiedän, tärinä on aivan karmea, pahempi kuin vanhoissa moottorisahoissa.
Kyllä itsekin kun laudoiksi niitä sahailee, huomaa, ettei tuotakaan ”vähän kieroa” puuta olisi kannattanut ottaa. Tuleehan siitä sitten reilusti polttopuuta. Kyllä tukin tarkka ottaminen on ammattilaisen hommaa.
Polaris on mönkijöiden kunkku, CanAmi tarvitsee jalkapallokentän kääntyäkseen ja syö tulppia. Polaris rajussa käytössä 14 vuotta, eikä tehty muuta kuin öljyt vaihdettu.