Käyttäjän Kalle Kehveli kirjoittamat vastaukset
-
Demareiden ministerit on osaavuudessaan joka lajissa kärkikastia. Kepun ministereiltä kun ei taivu kuin pohjanmaan murre, ja sekin väärin kirjoitettuna.
”Käytössä kaikki maksutavat”, hmmm…
Suurin muutos veroeurojen vähyyteen on yritysten vähäinen verotus, johtuen maiden välisestä verokilpailusta. Tästä hyötyy vain rikkaat. EU-tasolla verotus pitäisi yhtenäistää, mutta siihen ei ole valmiuksia.
Lusmuja juoppoja ja narkkareita on joukossa aina, mutta mistäpä virkailija sen erottaa? Tämä ryhmä on ISO.
Virossa en ole käynyt ikinä, Harrisleen Fleggaardissa sitäkin useammin. Avitan myös ruotsalaisia oluen ja viinin osalta joskus.
Demarijohtoisten hallitusten aikaan ei valtion velkaa juuri tule. Pääministerin pesti pitäisi aina olla demareilla.
Sipilän hallituksen loppulasku oli todellakin +10 miljardia lisää velkaa.
Tilastossa markat on todellakin muutettu euroiksi. Karua luettavaa.
Aktiivimallin sanktiot poistuvat ja pienet eläkkeet nousevat. Kokkarit ja persut tuomitsevat tämän, koska eivät ole pienituloisen asialla. Muuten tässäpä porvareiden saavutuksia:
vuonna 1990 valtion velka oli 9,5 niljardia euroa
– Ahon hallitus 1990 otti velkaa + 50 miljardia
– Lipponen 1, + 3 miljardia
– Lipponen 2, -1 miljardia
– Jäätteenmäki/Vanhanen – 0,35 miljardia
– Vanhanen 2, + 17 miljardia
– Katainen/Stub, +20 miljardia
– Sipilä + 10 miljardiaKuulinpa että kepu oli luvannut demareille täysin vapaat kädet ministerinimitysten osalta, kunhan vain pääsisi hallitukseen. Demarit ensimmäisen kerran suomen historiassa nimittää toisen puolueen ministerit haluamallaan tavalla! On ne poikia!