Käyttäjän Kalle Kehveli kirjoittamat vastaukset
-
Koneen toiminta on ilman muuta metsänomistajaa vastaan, vastavoimia tarvitaan. Maailma on muuttunut täysin häikäilemättömäksi omien itsekkäiden etujen ajamiseksi.
Verotus pitäisi aina olla progressiivinen, myös pääoma ja osinkotuloissa. Yhtään vapaamatkustajaa ei saisi olla joukossa. Näin toimitaan sivistysvaltioissa.
Jep, puuta on enemmän kuin koskaan ja suurta löytyy, ei niinkään vanhaa ikipuuta, mutta kukapa sitä kaipaakaan.
Pohjois-pohjanmaallakin puuta on enemmän kuin koskaan.
MTK on täysi vitsi. Ainoa asia missä se on onnistunut niin sorkkaeläin määrän kasvattaminen ja metsävahinkojen lisääminen.
Visakallo on ulkona hallitusneuvotteluista kuin puliukko. Lisämenot rahoitetaan rikkaiden ja yritysten veronkorotuksilla. Verotusta oikeudenmukaistetaan.
Kaikesta on jo sovittu, vielä pientä viilaamista, ja median juoksutusta.
Rupesi surraamaan, kahvitauko.
Kyllä pohjoisessa puuta riittää, saisi vain kohtuu hintaan menemään.
Eurooppa painiskelee väärien asioiden kanssa, kuten tämä ilmastonmuutos, kun pitäisi muiden lailla keskittyä uuden kehittämiseen/tuottamiseen. Onko euroopassa sitten asiat jo liian hyvin, kun on vara tehdä näin.
Huawei on minun seuraavakin puhelin. Toimii kuin ajatus, ei kaadu ja on nopea. Kosketusnäyttökin huippua. Kepittää muut puhelimet mennen tullen ja sekös jenkkejä harmittaa.
Tosiasiassa maaseudulla on suhteessa eniten vähävaraisia, joiden asiaa vasemmisto ajaa. Siitä pitäisi olla kiitollinen ja äänestää vasemmistoa. Kepu on unohtanut tämän väestön täysin.
Kunnan-ja valtion palkat ovat suurempia kuin yksityisellä sektorilla, ja ero vain kasvaa. Veronmaksajille tästä tulee vielä suuri ongelma.
Suurien ikäluokkien teollisuudessa saamat hyvät ylisuuret palkat ovat historiaa. Normityöstä saa tänäpäivänä palkkaa 2000-3200€/kk + lisät vuorotyöstä, joka sattuu niitä saamaan, teollisuudessakin. Nuorilla eläkkeiden suuruuskin tulee tippumaan, mikäli edes joskus saavatkaan sitä. Kyllä suuret ikäluokat ovat pelanneet korttinsa hyvin.
Kuulopuheiden mukaan etelästä tuodun siemenen ajatuksena olisi ollut nopeampi kasvu (1950-1960), mutta männyistä tuli lyhyitä ja oksaisia alhaalta asti kuin kuusia.