Käyttäjän Kalle Kehveli kirjoittamat vastaukset
-
Suomea on arvosteltu kovasti siitä, että se syytää rahaa maaseudulle ja pohjoisen maatalouden tukemiseen, joka ei tuota yhtikäs mitään, on vain pohjaton kaivo. Tämä hallitus tulee korjaamaan tämän epäkohdan. Joka haluaa asua syrjässä, olkoon valmis kustantamaan sen täysimääräisesti itse. Palvelut keskitetään täysin maakuntakeskuksiin (6 kpl) ja asutus siirretään niihin seuraavan vuosikymmenen aikana. Maaseudulle määrätään 10x kiinteistövero tämän muutoksen nopeuttamiseksi, ja vapautuvat asunto- ja metsäkiinteistöt voi luovuttaa valtiolle pientä maksua vastaan.
Rinteen hallituksen 1. tehtävä on nostaa eläkemaksut kaikille saman suuruiseksi. Kepulaiset elävät nyt toisten siivellä, niin kuin normaalistikin. Yhtään itsensä elättäjää ei siitä porukasta löydy.
Suomen yhteiskunnassa on paljon jaettavaa, kunhan se kohdistuu oikein. Ei yritystukiin eikä veronkiertoon. Kaikki verovähennykset joutaa poistaa.
TE-toimistojen asiantuntijoiden enemmistö lakkauttaisi koko aktiivimallin – malliin sisältyvä työttömyysturvan leikkuri osui yli kolmannekseen.
Sipilä otti tänään kantaa Suomen polittiseen kulttuuriin ja esitti huolensa siitä, että kansalaisten usko politiikkaan vähenee. Olen Sipilän kanssa samaa mieltä siitä, että kansalaisten luottamus politiikkaa kohtaan on heikentynyt.
Suurin syy luottamuksen heikentymiseen on se, että poliitikot puhuvat yhtä ja tekevät toista. Tästä Sipilän hallitus on valitettava esimerkki. Sipilä puhui ennen vaaleja uudesta poliittisesta kulttuurista ja tätä ajatusta itsekin sitä tuin, mutta käytännössä teot ovat olleet muuta.
Esimerkiksi teiden, rautateiden ja vesiväylien tai sote-palveluiden yhtiöittämisestä ei hiiskuttu sanaakaan ennen vaaleja. Aiemmin laajoissa uudistuksista on käytetty parlamentaarista valmistelua. Parlamentaarista liikennekomiteat ovat aiemmin rakentaneet vahvan yksituumaisuuden uudistuksille. Nyt hallitus muuttaa teillä liikkumista maksulliseksi ilman, että tähän on kansalta tai eduskunnasta saatua valtakirja.
Hallituksen pitäisi nopeasti kertoa eduskunnalle mitä Suomen liikenneverkolle ollaan tekemässä.Ennen vaaleja Sipilä myös lupasi, että eläkkeensaajien, opiskelijoiden, lapsiperheiden ja muiden tuensaajien euroistas ei leikata senttiäkään. Tämänkin lupauksen Sipilä petti. Hallituksen leikkausten kohteina ovat 550 000 perhettä, 616 000 eläkkeensaajaa ja 200 000 työtöntä. Tämä on kylmä fakta, jota pääministeri ei pääse pakoon.
Sanojen ja tekoja ristiriitaa kuvastaa sekin, että samassa puheessa pääministeri ensin sanoo, että mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että poliitikot haukkuvat toisiaan ja sitten itse haukkuu edelliset kokoomusjohtoiset hallitukset. Aivan oma lukunsa on Sipilän oma riitaisa hallitus. Tässäkään suhteessa Sipilän sanat ja teot eivät vastaa toisiaan.
Siinä on hallitusohjelmaa pariksi vuodeksi, että korjaa edellisen hallituksen törkeät virheet.
Karrilla hieno ulostulo. Ääni ehdottomasti Karrille x2.
Kepulaisilla taas lääkkeet unohtuneet ottamatta. Dementia näyttää olevan aika pitkällä, kun eivät muista enään tosiasioita, vaan rauhanyhdistyksen sloganeita.
Ruotsin autoliitto varoittaa vm. 2006-2014 volkkareista, skodista, seateista ja audeista, joissa on 1,2 tai 1,4 bensamoottori. Erittäin heikot moottorit. Lisäksi volkkarin 1,6 ja 2,0 dieselit hajoaa helposti. Kovin on heikoksi laatu tipahtanut volkkarilla.
Virheprosentti niin suuri, ettei kyselyssä ole mitään totuutta, muuta kuin että kepu tippuu, jihuu ???
Rane2 on oppinut vihdoinkin jopa youtubea käyttämään, hieno homma. Siitä se opintie alkaa.