Käyttäjän Kalle Kehveli kirjoittamat vastaukset
-
Tottahan se Sirpa porisee, jälleen kerran raha vastaan luonto. Kumpi sitten onkaan tärkeämpi itse kullekin.
”Kansakunta on pärjännyt ottamalla velkaa. Suomen BKT ei ole saavuttanyt vieläkään 2008 tasoa ja velka on kasvanut 50 miljardia tänä aikana. Ay-liikkeen syy.”
Kepulaisten elättäminen on maksanut hieman enemmänkin kuin 50 miljardia, jonka tämä ay-liikkeen jäsenistö on työllään tienannut. Yritystuet tulisi lopettaa kokonaisuudessaan, ja ajaa kepulaiset oikeaan tuottavaan työhön. Oikeat yrittäjät elättävät itsensä.
Kysehän on siitä, että Sipilän hallitus on pettänyt sovitut sopimukset tehtäessä kiky-sopimusta. Ensi hallitus tulee ”ruoskimaan” kepulaisia rankasti.
Harrastelijan kepulaisuus on ilmeisesti sumentanut pään jo dementian asteelle. Kepu pettää aina, johtunee siitä, että ne koostuu pääosin yksinkertaisimmasta kansanosasta eli lestaatiolaisista (taivalkoskelaiset 50%) ja maanviljelijöistä, jotka eivät tunne suoraselkäistä päätöksentekoa.
SDP on rakentanut tämän maan arvoillaan joka toimii hyvin, jota ollaan nyt romuttamassa. Vientiliittojen työläiset elättävät tämän maan, ja tuet maataloudelle ja lestaatiolaisten pentujen teolle maksavat he. Mielestäni maatalous-ja yritystuet ja lapsilisät pitäisi lopettaa heti. Täällä persaukiset leikkivät porvaria, joiden kuuluisi äänestää aivan muuta kuin kepua tai kokoomusta, mutta kun ei ymmärrä…
Suomen suurin syöpä on tukiaisia saavat yritykset. Maatalous-, metsä-, ja muut yritystuet pois. Vain startup yrityksiä tulisi tukea. Ay liikkeen jäsenet maksavat nämä kaikki. Maanviljelijöiden eläkkeet maksavat tänäpäivänäkin tehtaiden työläiset, kun ne tulevat suoraan valtion kassasta. Suomen maatalous tulisi lopettaa heti Oulu-Kajaani akselin yläpuolelta. Se on kaikkien etu.
Jottei unohtuisi, kepulaiset pitää nytkin elättää valtion varoilla. Tämä politiikka loppuu ensi hallituksen aikana. Oikea yrittäjyys pitää nostaa taas arvoonsa. Tämä ei onnistu yksinkertaisimmalta kansanosalta eli kepulaisilta. Kaikista paras olisi maksaa maajusseille peruspäivärahaa, tulisi veronmaksajillekin halvemmaksi. Lisäksi ruokatuotteet ulkomailta selvästi laadukkaampia.
Rinne on oikeassa. Puun hinta pysyy parhaiten korkealla vähentämällä etenkin metsähallituksen hakkuita. Lisäksi ympäristönäkökohdat pitäisi ottaa huomioon etenkin valtion metsissä, joissa avohakkuu, ja muutenkin metsien hakkuu pitäisi lopettaa kokonaan.
Ei ole olemassakaan ”oikeaa” aikaa, mutta ns. kesäaika antaa iltaisin enemmän valoa, ja keväällä sen varsinkin huomaa.
Ainoat laiskurit, mitä tiedän, on kepulaisia, jotka tulevat töihin levähtämään pyörittäessään tappiollista tukien avuilla pyörivää maatilaa. Näille pitäisi potkut saada pikimmiten. Miksi AY-liikkeen pitäisi ajaa tälläisten paskahousujen asiaa.
Liian vähän, reilu rahallinen korvaus on OK. 5-10€/ha. Jos maita ei vuokrata, metsästysseurojen ja kepun valta MMM:ssä murenee.
Ammattiliitot on oikealla asialla, ja maa pysähtyy, jos ahtaajat tai AKT menevät lakkoon. Työläisten edunvalvonta on suomessa erittäin heikolla tasolla verrattuna keskieuroopan maihin. Sieltä pitäisi ottaa mallia.