Käyttäjän Kalle Kehveli kirjoittamat vastaukset
-
Ranska eroaa EU:sta seuraavana. Hyvä niin.
Kyse ei olekaan henkilöstä, vaan asiasta.
https://youtu.be/-kwd42tmZvs?si=SrrBtzixeXVeVro-
Täyttä asiaa!
Kiina on jo valovuoden edellä länttä. Peli on pelattu!
Rukopiikki puhuu täyttä asiaa. Lisäksi NATOn kalusto on jo lähes tuhottu. Ranska irtautuu seuraavaksi Ukrainan tukijoukoista! Lopulta Baltian maat ja Suomi jää yksin.
Lisäksi teollisuuden esim. Paperiyhtiöiden, SSAB, Outokumpu tutkimuslabrojen johtajilla taitaa min. pääsyvaatimuksena olla nykyisin ylempi korkeakoulu.
Sehän menestyvässä teollisuudessa parasta onkin, että valitaan aina pätevin, ei koulutetuin!
Kysymys on ennen kaikkea ihmissuhdetaidoista, yrityshengestä, luottamuksesta ja tulevaisuuden kuvista. Se henkilö voi löytyä mistä ammattiryhmästä vain. Enemmän yrityksiä on amis-pohjalta kuin korkeakoulu pohjalta. Kallen tuttava piirissä on monta entistä yrittäjää, jotka eivät saaneet edes kansa-/peruskoulua loppuun ja ovat miljonäärejä. Voiko paremmin mennä?
Bill Gateskin lähti liikeuralle lähes suoraan autotallista. Pitää olla sielunpalo yrittämiseen ja uuden kehittämiseen. Tälläinen ominaisuus löytyi ennen kyläsepistä.
Eihän tuo ole sen kummempi juttu, kuin pitää rahojaan käyttötilillä.
”Koulutettu” on aivopesty putkiajattelija ja kouluttamaton ajattelee ja keksii itse.