Käyttäjän Kalle Kehveli kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 6,561)
  • Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Tampereen Tammelassa keskiviikkona syttynyt palo oli poikkeuksellisen raju, sillä tuli levisi autosta toiseen. 30 autoa vaurioitui, osa kärventyi raadoiksi.

    Poliisi tiedotti torstaina iltapäivällä, että palo sai alkunsa hybridiautosta, joka oli luultavasti latauksessa. Poliisi ei tällä hetkellä epäile palossa rikosta.

    Auton valmistaja pitäisi laittaa syytteeseen.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Tuo akkutakuukin perustuu sen kuluneisuuteen, niin kuin rengastakuukin. 5 vuotta vanhan akun hinnasta saat takuun piiriin enintään muutaman tonnin. Ja kun akku maksaa kymmeniätuhansia niin käytännössä takuuta ei ole.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Euroopan parlamenttihan koostuu hylkijöistä, jotka ei kelpaa mihinkään muuhun. Päätökset sitten sen mukaisia.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Voi myös olla että kyseessä ovat paikalliset aleksikivimäet, jotka nauttivat leviävästä hysteriasta.

    100% näin on, mutta ei kerrota sitä vainoharhaisille. Myös laser-vehkeillä ovat häirinneet lentoliikennettä ja urheilua jo pitkään.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Kallekin on lennätellyt droonia tiluksillaan. Vielä en ole päässyt roskalehtiin.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Kallen ennustukset Suomen talouden kehityksestä ovat osuneet 100% ”nappiin”. Pitää ymmärtää tekojen seuraukset. Suomen eduskunnassa ei ole kuin Keskisarja, joka vähänkään ymmärtää taloutta. Muiden aivot mahtuu rusinalaatikkoon.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Ei metsäasioiden kieroutunut uutisointi ole poikkeus. Se koskee kaikkea Suomen median uutisointia.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Suomen media on niin korruptoitunut ja ohjeistettu, ettei sille voi laittaa mitään arvoa. Yksinkertaisiin se tietenkin uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Metsästyskoirat pitää jalostaa siihen malliin, ettei susi niitä ota. Turha valittaa normaalista asiasta. Balkanin maissa villisikakoirat on niin ärkäköitä, että on yleistä, että ihmiset pelkää siellä koiria.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Koskeekohan vaatimus ylipainosta myös armeijan ylipäällikköä ja onko ylipäällikön roolina olla esimerkki alaisilleen?

    Trump tarkoitti, että kaikkien pitää alkaa pelaamaan golfia hänen kentällään.

     

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 6,561)