Käyttäjän kepa kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 153)
  • kepa

    Tokihan nyt on hyvä aika myydäkkin metsiä kun kysyntä on kovaa.
    Mutta ajattelin asiaa ostajan näkökulmasta. Suuressa osassa metsätilakaupoista mitä tiedän ei ole järjenhäivää.
    Ekana ostetaan metsätila reiluun ylihintaan ja sitten ihmetellään että eipä se kannattavaa olekkaan tuo metsänomistaminen.
    Minä en itse myy metsiä ainakaan tällä hetkellä vaikka varmasti voisi olla järkevää myydäkkin taimikkotiloja pois. Teen tarjouksia ja etsiskelen sopivia palstoja niistä aina joku johtaa kauppaan. Niitä sitten kunnostelen ja pistän hyvään tuottokuntoon. Se on varsin mielenkiintoista toimintaa ja pidän siitä että saa aina uusia projekteja työn alle.

    kepa

    Mutta miksi pitäisi ostaa ylihintaisia metsiä?
    Itse ainakin teen tarjouksia metsistä sen mukaan mitä näen niiden järkeväksi arvoksi. Vaikka metsistä on tehtykkin arviolaput ei ne aina pidä paikkaansa. Joskus arviot ovat yli ja joskus alle sen mitä niistä mielestäni kannattaa maksaa. Ihan hyvin olen silti pärjännyt ja mestsätiloja on haaviinkiin varsin mukavasti. Toki suurimman osan tarjouksista olen hävinnyt joka ehkä kertookin sen että kurssi on oikeanlainen. Ostossakin on tärkeäintä että on hyvä puusilmä.

    kepa

    Vähän samansuuntainen ajatusmaailma MaalaisSepon kans.
    Enempi yrittäjä kuin sijoittaja jolloin arvoa on myös yrityksen hyvässä kunnossa pitämisellä.
    Vierastan ajatusta jossa olisi vain yksi totuus joten hieno homma että Reima hieman kevensi ajatuksiaan.

    kepa

    No nyt kyllä Reimalta näyttää katoavan suhteellisuuden taju omaan ylivertaisuutensa.
    Talous asiatkin ovat varsin yksinkertaisia niistä vaan tehdään monta kertaa turhan vaikeita. Meistä varmasti itsekukin voi pärjätä monellakin tavalla varsin hyvin.
    Oma keinoni on ollut ymmärtää erottaa varojen ja velkojen ero. Elikkä yksinkertaisuudessaan se että osta varoja ja sitten niiden tuottoilla sitä mitä monet ostavat velalla.

    kepa

    Suunnitelmiin sen verran. Niitten ongelma tahtoo järkiään olla se että laskelmat ovat aina jäljessä metsän todellista tilannetta. Niiden mukaan jos tekee niin on aina vuosia jäljessä toimenpiteistä ja sillähän sitä saadaankin kiertoaikoja pidennettyä vallan mainiosti kun puustolla menee aika selviytymiseen eikä kasvamiseen.
    Toki nehän perustuvatkin vain oletuksiin.

    kepa

    Henkilökohtaisesti en vaan pidä laskelmia jotka perustuvat olettamusiin juurikaan arvossaan. Minulle metsä on yritystoimintaa jossa tulokseen vaikuttaa kaikista merkittävämmin omistajan osaaminen. Enkä puhu nyt pelkästään metsänhoidosta.
    Metsiä ajattelen kokonaisuutena eikä minulle niinkkään merkkaa muutamien hehtaarien uudistamiskustannukset taikka muut kulut.
    Nykysen kemeran aikaan jos teet taimikon perkkaukset ajoissa ei homma ole ikinä ollut niin halpaa ainakaan minun aikana.
    Painotan kassavirtaa joka perustuu siihen että metsissä on kokoajan hakattavaa. Metsien ostoissa pidän huolen siitä että kassavirta pysyy hyvänä. Joka taito on sekin. Vaatii holistista ja loogista pelisilmää joka osittain on luontaista ja jota toki pystyy kehittämään.
    metsän osto hetkellä lasken sijoitetunpääoman noin karkeasti se riittää minulle. Vuosi sitten esim. ostin 150ha metsätilan josta laskin sijoitetullepääomalle tuotoksi n.20%. Kauppa oli varsin kannattava ja olen senkin jälkeen ostanut useamman tilan. Viimeisen puolitoistaviikkoa sitten.
    Kannattavuus tehdään aina ostettaessa.

    kepa

    Voihan ero olla että toinen on enempi pöytälaatikko metsänomistaja ja toinen todellinen metsänomistaja? Ken tietää?
    Kaikin mokomin näätä saa mielipiteitään ja periaatteitaan esittää. Mutta sallittakoot se myös muille.
    Mitä mieltä laskelmia yleensäkkään on tehdä jos lähtökohdat ovat noin pahasti pielessä.

    kepa

    No ainakin näätä vois olla laskelmissa rehellinen.
    Heinäyksen saa ottaa heti mt:llä pois jos uudistus tehdään oikein ja heti. Harvennus 25 vuotiaana. Toinen 40 vuotiaana. Päätehakkuu 55-60 vois olla lähempänä mikäli hommat on tehty oiken.

    kepa

    Hyvin on selkokielistä hommaa puukauppojenteko.
    Boonuksia ja muita lisiä tulee siinä kuin jessellekkin koska toimitan myös kuitupuuta sellufirmoille. Mutta ei ne kata katkonnantuomia hyötyjä.
    Nytkin on vuosikudet hinnat ollut niin vakaat että jos myyt keväällä kesäleimikon niin olet saanut huippuhinnan. Eikä ole tarvinnut mitään hinnantarkistuksia miettiä. Eikä sillä tarkistuksella ole mitään väliä kun sahojen katkonnat ovat niin paljon parempia.
    Itselläni metsätalouden kannattavuuteen tuli suuri hyppäys kun rupesin joitakin vuoisia sitten kilpailuttamaan puukaupat ja huomasin minkälaisia eroja katkonnoissa oli sahojen hyväksi.

    kepa

    Itse olen seurannut leimikoiden keskikuutiohintoja leimikoissa joita ovat hakanneet sellufirmat sekä sahat ja onhan niissä huimaero.
    Ei taho aina 5€ riittää on se sellufirmojen katkonta sen verran huonompaa. Toki leimikot eivät ole juuri samanlaisia mutta paljonhan siellä on saman tyylisiä leimikoita.
    Eihän niitä pysty semmoinen vertaamaan joka myy aina samalle firmalle puunsa.
    Minun neuvo on että ehdottomasti päätehakkuut ja kakkos harvennukset kannattaa myydä sahoille.
    Tämän asian pystyy ammattimainen metsänomistaja seuraamaan ilman mitään katkonta-aineistoja.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 153)