Käyttäjän kiipiä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 82)
  • kiipiä

    Näin se meillä tahtoo olla että terveyttä arvostaa vasta sitten kun sen menettää. Itsekkin sen olen saanut todeta, onneksi vielä vähän pääsee metsässä touhuamaan. Toivotaan Pessiselle toipumista että pystyy kohtuullisen omatoimisesti selvitään päivän askareissa.

    kiipiä

    Terhot maahan syksyllä, sentti pari maata päälle itävävyys noin70%.Olen tehnyt näistä siirtoistutuksia kun taimet noin 30 sentti siä. Parhaat puut tulleet metsiin  närhien piilottamista terhoista. Joka syksy piilottelen noin sangollisen terhoja sopiviin paikkoihin. Jyväskylästä noin 40km pohjoiseen nämä kokeilut.

    kiipiä

    Sopiva suhdanne metsäteollisuuden kannalta tämä paperimiesten lakko-ajankohta. Duunarit voivat laskeutua lakosta suoraan vapun viettoon. Teollisuus saa ulkomaisilta tehtailta tuotteita markkinoille.

    kiipiä

    Suomen metsät paloivat salaman sytyttäminä kolmen neljänsadan vuoden välein jääkauden jälkeen. Toki itsekkin arvostan vanhoja metsiä, omani noin 100 vuotta vanhoja. Nykyisin näyttää päätehakkuu onnistuvan 50 vuoden ikäisiin kohteisiin.

     

     

     

    kiipiä

    Mukava kuulla palstalaisten puuhastelevan pönttöjenkin parissa. Itselläkin pönttöjä pöllöistä telkkiin ja paljon myös tiaisten ja kirjosieppojen iloksi. Jokunen avomalli harmaasiepolle alueella jossa käki viihtyy. Jokunen vuosi sitten oli puupinossa leppälinnun pesä jossa käenpoikanen. Paikallinen lintumies kihlasi  kaverin. Yleensä keväisin vien paikkoihin jossa talvenmittaan olen hankintaharvennuksia tehnyt muutaman pikkulinnut pöntön.

     

    kiipiä

    Kauppa on kauppa ei sitä käräjäoikeudessa vuosien takaa ole syytä lähteä avaamaan kun on nimensä kauppakirjaan kirjoittanut. Agitaattorin ainut vaihtoehto taitaa olla nyt yrittää valkopestä omaa pesäänsä. Voisi todeta kuin edesmennyt valtiomies että …..pulinat pois!

    kiipiä

    Itkua ja naurua – jossain päin maailmaa prosessi jatkuisi kanteen puuhapeten ollessa vastaajana. Onneksi ei meillä. Turha tuosta ML:ää on mollata. Noin vaikeassa asiassa näytön saaminen todella haastavaa. Parempi että saadaan hyvä osuuskorko kuin että kylvetään osuuskunnan rahoja joutaviin korvauksiin.

    kiipiä

    Tolo kirjoittaa asiaa jonka itsekkin allekirjoitan. Oma työ kaluston ja voimavarojen myötä nuorissa ja taimikkovaltaisissa metsissä tuo korkoa korolle. Isojen puiden päätehakkuu sitten jo oma lukunsa.

     

    kiipiä

    Lähipalstan alkuperäinen myyjä haistanut pariskunnan maapohjan tarpeen ja hinnoitellut metsälön markkinahintaiseksi. Pettyneet ostajat yrittivät iltalypsyä julkisuudessa puukaupan toiselta osapuolelta. Etenkin lähipalstojen kanssa kannatta pitää jäitä hatussa, vaikka hallinnan kannalta ylivertaisia. Ehkä kannattaisi käyttää mhy:n paveluja jo palstan ostoa suunnitellessa jos oma tietämys tuota tasoa. Kyllä myyjälläkin puukaupassa pitää vastuu olla. Kun itse omistaa yli satakaksikymmentä vuotta vanhoja männiköitä tuntuu surullista kun enskat lyödään nykyään suoraan siemenpuu asentoon tai aukoksi kuin ko. jutussa. En näe puukaupan ostajapuolella mitään moitittavaa.

    kiipiä

    Pitääkö ”vakuutus” olla jo silloin voimassa kun kun kartelli oli vai riittääkö sahan palamisen jälkeen otettu vakuutus?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 82)