Minä olen toki sitä mieltä ettei Suomen metsissä tarvittaisi hirviä eikä kyllä susiakaan.

Realistina tiedän kuitenkin että hirviä pitää olla jonkun verran metsissämme, eikä pieni kanta sinänsä ole metsätaloudelle edes vaaraksi.

Miten sitten tuohon pieneen ja tasaiseen kantaan päästäisiin?
Ei ainakaan ampumalla vuoroin lehmät, vuoroin sonnit vähiin. Sillä saadaan vain kanta jatkuvaan heiluriliikkeeseen. Jossa vaihtelevat rauhoitus, ettei kokonaan kanta häviä ja taas tolkuttomat vahingot kun kanta popsahtaa liian suureksi.

Olen esittänyt lukuisia kertoja että että hirvitiheys pitää määrittää niin ettei se missään ylitä talvella 2 / 1000 ha. Samalla se kuitenkin pitää yrittää saada mahdollisimman lisääntymiskykyiseksi. Lehmien ja sonnien suhteet oikeiksi, mitkä ne sitten ovatkin, ehkä tutkijat tietävät. Tämä takaa sen että sitä metsästettävääkin sitten kuitenkin on. Tässä systeemissä vasojen merkitys saaliseläiminä vain korostuisi.

Tämä etiikka siitä että vasoja ei pidä ampua, mutta susille niitä kyllä voi syöttää, maistuu minun suussani etikalta.

Terveisin: Korpituvan Taneli

Eipä tuosta ”Japanin mallista” ole juuri sellaisia tietoja joihin voisi suoraan kantaa ottaa.
Olosuhteet ovat joka maassa erilaisia, ei mistään voi suoraan tuoda mallia meille, eikä meidän malli ole suoraan muualla kelvollinen.

Sinänsä mielenkiintoisia tietoja nuo Japanin tiedot. Sikäisiin säännöksiin olisi varmaan syytä lainsäätäjien tutustua, aina voi löytyä jotain opiksi otettavaa.

Terveisin: Korpituvan Taneli

Leevi Sytky:
”Vihreiden pitkän aikavälin visio on että tulevaisuudessa kaikki enrgia voidaan tuottaa uusiutuvilla.
Eivät vihreät puun polttamista suinkaan vastusta, kuten vaari tuossa väittää. ”

Niin visionäärejähän aina on, mutta heidän tekonsa eivät ole visioitten mukaisia. Kovin tuntuu ”puhdasta” olevan tuo kivihiilen poltto olevan.

Terveisin Korpituvan Taneli

Kun Kaskisten tehdas rakennettiin, sinne tehtiin erillinen purukeitin. Sillä sitten keiteltiin sahanpurua (havu) ja tietysti omantalon hakkeen seulonnasta tulleet purut.
Tämä sellu oli tietysti lyhytkuituisempaa, mutta sitä voitiin lisätä sellun joukkoon kohtuullisia määriä ilman että sellun ominaisuudet erityisesti huonontuivat.

Sitten mittariviisaat kehittivät kuidunpituusmittareita niin että niistä tuli lähes jokamiesluokan kapineita, kun aiemmin mittaus oli tarkkaa ja aikaaviepää laboratoriotyötä. Kaikki pienetkin sellunostajat alkoivat valvoa kuidunpituutta tarkasti. Vaikka sellu ei huonoa ollutkaan niin lyhyistä kuiduista reklamoitiin.

Niinpä Kaskisissakin purukeittimen käyttö väheni ja hiipui lopulta kokonaan pois. Metsä-Botnian Äänekosken tehtaalle ei enää purukeitintä hankittu, vaan seulontapurukin ohjattiin polttoon.
Tuskimpa enää missään keitetään sahanpurua selluksi, kyllä ne polttoon menevät.

Sensijaan sahojen pintapuusta tekemä sahahake on edelleen kysyttyä tavaraa. Periaatteessa isomman puun pintakerrosten puu on se paras sellun raaka-aine, mutta sahojen hakut eivät vain saa rimoista ihan yhtä hyvää ja tasaista palakokoa kuin mitä tehtaitten kokopuuta hakkaavat hakut.

Terveisin: Korpituvan Taneli

Selluteollisuudessa lasketaan että puussa on 13% kuorta. Se ja hiukan puuainesta menee sitä kautta polttoon. Lisäksi tietysti pilaantuneita hakeeriä.

Muistettava on että sahateollisuuden ja muunkin mekaanisen teollisuuden käyttämän puun kuori menee polttoon. Samoin esim sahanpuru menee polttoon

Jos mitattaisiin pelkästään puun osuuksia poltossa ne olisivat huomattavasti pienempiä. Jos sitten vielä katsottaisiin paljonko siitä puusta olisi muuhun käyttöön kelpaavaa, niin se puun poltto on todella vähäistä, vielä

Aikanaan sanottiin, että kaikki sahattavissa oleva puu pitää sahata ja kaikki kuiduksi kelpaava pitää kuiduttaa.
Ajat ovat muuttuneet. Selluteollisuudelle ei enää kelpaa puu, tai se ei ainakaan halua maksaa siitä kunnon hintaa.
Toisin sanoen puun poltolla on hirtoriallinen tilaisuus lisääntyä. Mikäs sen parempi kuin korvata tuontipolttoaineita puulla, vaikka se ei aina tunnu vihreitä miellyttävänkään.

Terveisin: Korpituvan Taneli