Käyttäjän köyhälaulaja kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 71)
  • köyhälaulaja

    Kyllä etuvetoisella mennään mäen päälle että heilahtaa siinä kun takavetoinen jää nyppylän juurelle sutimaan, oli merkki mikä hyvänsä. Temppu on tehtävä vain perä edellä.

     

    köyhälaulaja

    Eli tolopaisella ei ole esittää mitään faktaa tuekseen, tämä tosin oli tiedossa jo ennakkoon.

    Se, että tuotannosta iso osa tehdään ulkomailla ei suinkaan takaa, että myös voitot tehdään siellä. Ei niin kovin kauan sitten firmat julkaisivat myös maakohtaiset tulokset, olivat ulkomaiden osalta näin entisen Suomalaisen metsäomistajan ja ko. teollisuudessa työskennelleen kannalta karua luettavaa.

    Alan henkilönä tietänet että mm. MB on luopunut lähes kaikista ulkomaan hankinnoistaan, SE Amerikan toiminnoistaan ja monista tehtaista myös Euroopassa, samoin UPM. Edelleen olen sitä mieltä EteläAmerikan tehtaat ovat ensimmäiset ulkomailla joissa Suomifirmat tekee tulosta, se kuinka kauan tekevät jää nähtäväksi, toki plussalle pääsee muutamia laitoksia myös KeskiEuroopassa.

    köyhälaulaja

    Että metsäyhtiöiden voitot tehdään ulkomailla ? Onko ”tolopaisella” esittää kättäpitempää väitteensä tueksi

    Taitaa EteläAmerikan tehtaat olla ensimmäiset joilla Suomen metsäfirmat on ulkomailla tulosta tehneet, muualla siinä kiikun kaakun, suuri osa myyty rankoilla tappiolla, tai tappiopesinä suljettu.

    köyhälaulaja

    Täytyy myöntää, että tällä kerralla en ymmärrä tuosta ”jätkän” huoltokertojen laskelmasta yhtään mitään, mielestäni huolto 12 kuukauden välein tekee seitsemässä vuodessa sen 7 huoltoa.

    köyhälaulaja

    ”Harrastelijalle”, joo kyllä olin seudulla, monet aamukahvit tuli töihin mennessä juoduksi mainitsemassasi kahviossa, ja ainakin yksi auto, jos 1100:sta Escortia voi autoksi sanoa, hankittiin tien toiselta puolelta.

    köyhälaulaja

    Tainnut ”harrastelija” Limingantullin Käyttöautossa ruiskutella.

    köyhälaulaja

    Pihkatapille sanoisin tuosta Venäjältä tulevan jokilaivan lastista, ettei se lasti itsekseen sinne laivankaan tule, voi olla kintaan jälkiä enempikin kuin suomen radanvarsilta kerätyissä.

    köyhälaulaja

    Piti katsella hiukan rengastaulukoita, matalin mikä silmään sattui, oli 200/40 eli sekin on jo 80mm. korkea, toki voi matalampiakin olla.

    Ja jees, jos Suomesta tilaat netin kautta renkaat niin takuulla tulee oikeat, kun et ala millien kanssa söhläämään.

    köyhälaulaja

    225 / 45  = 0,45 x 225 mm. – siinä tuon kumin korkeus.

    köyhälaulaja

    En tiedä käsitteleekö autokauppiaat Dusteria ranskalaisena, tarjouksia kuitenkin muilta merkeiltä posti kiikuttaa vähän väliä, ihan kohtuullista hyvityshintaakin tyrkyttävät autoa edes näkemättä.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 71)