Käyttäjän kuivakorpi kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 49)
  • kuivakorpi

    Voi oikeasti saadakkin jo tuohon hintaan. Jotenkin houkuttaa tuo Hondan ns. kova voimansiirto ja jäykkä taka-akseli. Jotkut tykkää toiset ei. Kymppitonnin pelihän se olisi ylikin tarvittavilla varusteilla. Telat jää tällä kertaa hyllyyn. Tilojeni naapuri osti 14000€ Yamahan muutaman aarin pihapiirin auraamiseen ja marjareissujen kulkuvälineeksi. Semmosta se on.

    kuivakorpi

    Tottahan se on, että taloudellisesti ei varmaan järkeä olisikaan. Harkinnassa kun on oikea työpeli, eikä mikään parin tonnin kiinarimpula. Metsätöihin siitä tulisi kulkuväline ja yksityiskäyttöön paskarinkivehje niiden nimenomaan ensiharvennusten kuljetustöiden lisäksi. Se itse tekemisen riemu kun vielä on tallella ja tavoite saada nuoret metsät omanlaiseen kasvukuntoon niin aina ei pelkästään euroihin voi katsoa. Kuten edellä mainittiinkin, niin tarkka lähes uraton korjuujälki kyllä joskus maksaa itsensä toivottavasti takaisin. Oli muuten Hondan uudet mönkkärit loppu lähes koko valtakunnasta. Lähimmät jälleenmyyjät myi eioota. Odotellaan.

    kuivakorpi

    Ilmeisesti tuo alv vähennys menee vuosikulujen osalta niin, että jos kulutat vaikka 100l bensaa ja tuosta 50% on tuntikirjanpidon mukaan metsätalousajoa, niin bensojen alveista puolet voi laittaa vähennyksiin. Muu bensalasku metsäajon osalta sitten sisältyy tuohon verottajan antamaan tuntivähennykseen tai todellisten tuntikulujen laskentaan. Siis silloin kun kone ei ole kalustossa.

    kuivakorpi

    Löytyihän se metsäverokirja viime vuodelta. Siellä sanottiin, että kalustoon kuulumattoman koneen, jota kuitenkin metsätalouskäytössä käytetään, hankintahinnan alv:n voi vähentää arvioidun metsäkäytön osalta. Kuten myös koneen vuosimenojen alv:t voi vähentää metsäkäytön osuuden mukaan. Mitä näillä tarkoitetaan, en tiedä, koska esim. polttoainekulut sisältyvät tuohon tuntiperusteiseen vähennykseen. Ehkä vakuutukset ja huolto? Tarkoitus siis oikeasti ajaa hankintapuuta ja kärrykin hommata. Oletteko miten merkanneet tuollaisen pikkukärryn (n.1000€) menot verotukseen. Poistoihin vai kertakuluna menoihin? Tuohon tuntimäärän laskemiseen oli Storaenson jossain veropalvelussa (kysy niin vastataan) osiossa tuosta mönkkärin käytöstä esim. raivaushommissa. Siellä sanottiin, että jos ajat mönkijän metsään niin käyttötunneiksi voi laittaa koko työpäivän pituuden, koska mönkijä on silloin poissa yksityiskäytöstä. Minustakin outo ja väärä tulkinta.

    kuivakorpi

    Huoh! Piti ihan tarkastaa. Eli vähennyspohja pienenee kyllä myydyn tilan osalta, mutta luovutusvoittoon lisätty metsävähennys myös ”pienentää” aiemmin käytettyä metsävähennystä. Eli jäljellä oleva metsävähennys ei laskutoimitusten jälkeen muutu. Jos se on käytetty loppuun niin se  myös pysyy loppuunkäytettynä.

    kuivakorpi

    Itse näitä asioita keväällä pohdin ja selvitin, kun myin yhden tilan. Veroilmoituksesta selviää hyvin, miten metsävähennys lasketaan ja mitä mihinkin lisäillään silloin kun tila myydään ja luovutusvoittoa pyöritellään. Myönnän, itsellekkin oli aluksi hankala hahmottaa tilannetta mutta pelkän metsäveroilmoituksen (paperinen) metsävähennyskohdan tarkempi lukeminen ja sisäistäminen auttoi ymmärtämään, miten yksinkertainen laskelma onkaan.

    kuivakorpi

    Palautuu kyllä mutta ei sitä alkuperäistä määrää lisäävästi. Eli ei sitä uutta metsävähennystä itsestään synny myymällä. Tällä palautumisella tarkoitetaan sitä, ettei luovutusvoittoveroa maksettaisi tyhjästä. Jotenkin hankala selittää mutta luovutusvoittoon lisätty metsävähennys ei tavallaan pienennä kertynyttä vähennyspohjaa, vaikka se lisätään myyntivoittoon ja tila poistuu omistuksesta. Tällä estetään se, että jäljellä oleva metsävähennyspohja voisi pienentyä myydyn tilan kerryttämän verran, mutta silti siitä luovutusvoittoon lisätystä metsävähennyksestä  joutuisi maksamaan luovutusvoittoveron. Tämä lähinnä silloin kun vähennyspohjaa on vielä osittain jäljellä.

    kuivakorpi

    Kuten A.Jalkasen edellä mainitussa tekstissä sanotaan, vain myytävän tilan kerryttämä metsävähennys lisätään, ei niiden muiden.

    kuivakorpi

    No ei. Jos tila on maksanut 7000 kaikkine kuluineen niin saat siitä metsävähennystä  4200 euroa. Jos myyt tilan samalla 7000 niin vero on (7000+4200-7000)*0,3=1260euroa. Käteen 5740. Jos myyt tilan 8800 eurolla niin vero on (8800+4200-7000)*0,3=1800 euroa. Eli myynti 8800- 1800 luovutusvoittoveroa = 7000 käteen, kuten edellä muutaman kerran on laskettu. Eli 8800 se MYYNTISUMMA!

    kuivakorpi

    Eihän niiden muiden tilojen kerryttämää metsävähennystä tuon yhden tilan kauppaan lisätä. Ainoastaan sen tilan, mitä myydään, ostokulujen kerryttämän määrän verran (60% ostokuluista) metsävähennystä lisätään luovutusvoittoon, mikäli sitä on sen verran tai enemmän käytetty miltä tahansa metsävähennystä kerryttävältä tilalta.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 49)