Käyttäjän kuusessa ollaan kirjoittamat vastaukset
-
Me tällä palstalla metsänhoidosta keskustelevat tiedämme sentään jotain omakohtaista metsänhoidosta…
Suorittavan kommentit ovat vaan julma tosiasia, suurin osa metsänomistajista on totaalisen pihalla oman omaisuutensa hoidosta tai hallinoinnista, suurelta osin tietämättömyyttään. Ja metsänomistus on pirstaloitunut todella rajusti viimeisen kahden vuosikymmenen aikana…Tämä unohtuu ja hämärtyy kun keskustelee vain metsästä kiinnostuneiden kanssa.
Rästit näkyvät täysin hoitamattomina uudistuksina, pusikoituneina taimikoina ja erittäin myöhästyneinä ensiharvennuksina.
Jees kirjoitti; ”Jopa metsäsuunnitelmassa painotettiin isompien koivujen säästön tärkeyttä ensiharvennuksessa.”
Raudusta vai hieskoivua, ja mille maapohjalle?
Oma havainto on, että aika suuri vaikutus luontaiseen karsiutumiseen on puun perimällä…
Saattaa aiheuttaa tulevaisuudessakin yllätyksiä, kun luontaisesti uudistetaan aikoinaan liian kaukaa tuoduista taimista/siemenestä synnytettyjä männiköitä. Lopputulos voikin olla yhtä huono kuin lähtökohta.
Sen verran mitä on tullut ensiharvennuksia hakkailtua, on havaintona ollut susipuiden suorittaman varjostuksen vaikutus muihin mäntyihin. Niiden raa’an poiston jälkeen on monesti laatu muuttunut lähes normaaliksi. Lisäetuna kertymän suureneminen. Yksi kuvio omilla hakamailla on muuttunut mainioksi solakaksi tukkipuustoksi, 80-luvun alussa alueelta poistettiin kaikki ylisuuret oksikkaat rungot, muut jätettiin koskematta. Syntyneet aukot ovat kadonneet ja täydentyneet koivulla ja kuusella. Jäljellä tosiaan nyt 3 tukin metsä, joka on lihotusasennossa ja tuuppaa kasvua rankasti.
Eli summa summarum, pyrkimys valtavan tasatiheyksiseen metsään ei aina kannata, antaa tulla pieniä aukkopäitä ja jäädä tiheämpiä puskia!
Koivun kasvatus siten, että lopputulos tuottaa sitä laadukasta ja hintakilpailukykyistä laatutyveä, ei ole helppoa.
Itse laittaisin koivua, mutta kokemukset lumituhojen ja aina kiihkeätä keskustelua aihettavien elikkotuhojen suhteen eivät innosta. Yhden rauduskoivikon sain aikaiseksi luontaisesti, kasvoi todella hyvin alun, sitten lumi veti puolet rungoista maahan. Täydennystaimet joita kokeiltiin lisätä havupuiden sekaan, menivät hirvien kitaan…kiersivät alueelta syömässä vain nuo istutetut koivut, viereiset luontaiset männyt jäivät koskematta.
Koivu on todella hyvä täydennyspuu havumetsiin. Ja jos luontaisuudesta puhutaan, omasta mielestä täyspuhtaat koivikot ovat epäluonnollisen näköisempiä kuin puupelloiksi haukutut männiköt. Puhtaita koivikoita on yleensä ollut vain kosteikkonotkoissa, rauduskoivut pääsääntöisesti sekapuuna havumetsissä.
Saksalainen ja ruotsalaiset kilpailijat ovat lähellä toisiaan…
Ammattilaisilta kuultua:Ruotsalainen;
+ärhäköitä
+ketterämpiä
+selkäystävälliset valjaat
-vikaherkempiäSaksalainen;
+kestäviä
+tukevia rakenteita
+uudet mallit huolettomia käytössä
-raskaampia
-valjaatHinnat lähes samat.
”Erityisen suuri riski hallitsemattomalle vesakon kehitykselle , on silloin , kun päätehakkuuta edeltävän harvennuksen yhteydessä ei ole poistettu lehtipuita kokonaan.”
Jep.
Tästä syystä kannattaa viimeisessä harvennuksessa ottaa kaikki ylimääräinen koivu pois. Vain rauduksia jättää, jos niissä on tukin kasvatukseen mahdollisuuksia.
Hies yleensä väljennyksen jälkeen alkaa lahoamaan latvasta ja uudistusvaiheessa on jo pökkelöitynyt.Koivujen jättämiin aukkopaikkoihin syntyy muutoin sitä luontaista sekataimikkoa, josta uudistusvaiheessa pystyy jättämään ”pikkulintusaarekkeita” aukon keskelle. Paljon luonnollisemman näköisiä kuin pakkojätetyt jättöpuuryhmät ja kestävät hyvin tuulenpuuskiakin. Jättöpuiksi kannattaa jättää jo lahoamassa olevia tai muutoin vikaisia puita, niistä lienee eniten hyötyä ekologialle.
Meilläpäin pakkanen ja ravinnetasapaino.
On kokeiltu juttu, mänty tuuppaa parhaiten turvepohjaisilla paikoilla.
Koealue on vanha turvepelto, jossa nyt luontaisesti syntynyt yhden tukin männikkö (ikä 40v.), täydennystä on yritetty kuusella ja rauduskoivullakin, huonolla menestyksellä. Ne rauduskoivut, mitä on jäänyt kasvamaan lumituhojen jälkeen, ovat mutkaisia ja oksikkaita harvuudesta johtuen…Luontaista kuusta on syntynyt, mutta kituu muutaman sentin latvakasvaimilla. On mätästetty ja kokeiltu kaikkea.Nyt metsittymättömät kohdat jääneet hirvien makuupaikoiksi ja pajukon valtaamiksi.
Saako ketju varmasti öljyä?
Kannattaa otta yhteyttä johonkin pressuja valmistavaan yritykseen. Sopivan ohuesta kunnon materiaalista kuumahitsattu suojapussi ei paljon varmasti maksa, kun itse antaa mitat tai vie sahan malliksi.
Pussin suuhun kuristusnarulle oma tasku, jolloin paketin saa nopsasti nippuun…ja mitoitus sellaiseksi, että teräsuojaksi sopii 5 litran lasinpesukannusta tehty ”mustekalakiinnitteinen” teräsuoja. Mikään muu ei kestä käytössä, alkuperäiset on turhan heppoisia ja terä tuhoaa tehokkaasti kaikkea materiaalia.
Ja kun raivaus tehdään pari talvea ennen hakkuuta, kaadettu risukko murskaantuu hakkuun yhteydessä ja alueesta tulee helppokulkuista ja siistiä marjametsää.
Tuosta varjostuksen katoamisesta ja järkyttävästä vesomisesta on hyviä esimerkkejä 70luvun lopulla hakatuilla Metsähallituksen alueilla, silloin ensiharvennuksen jälkeen lisäksi vetäistiin reipas satsi lannoitetta. Tuloksena oli tukkimänniköitä, joita 80luvun lopulla harvennettaessa kirottiin syvästi, männikön alla umpimetsä alle kuitukokoista koivua ja kuusta. Oli se metsureille hupaa savottaa harventaa niitä talvisin…ja konekuskina tonkia yksittäisiä tukkeja pusikoista.