Käyttäjän kuusessa ollaan kirjoittamat vastaukset
-
Kierrokset ja herkkyys on vaan hyvän karsintasahan ominaisuudet. Kun siihen yhdistetään keveys, eipä ihme että 201 on suosittu, ilman jeesusteluakaan.
Ja 201:een ei voi vaihtaa isompaa vetoratasta, koska se on kiinteällä avorattaalla, enkä usko että siihen tarvitsee koskaan ratasta vaihtaa isompaan, sitten loppuu pikkumoottorin sitkeys.
Huskun 300-sarjan sahat on kohtuu vanhoja konstruktioita, olis odotettavissa että nekin korvattaisiin tulevaisuudessa uusilla versioilla. Itsellä on 340, joka oli aktiivisessa hankintahakkuukäytössä 2000-luvun alkupuolelta. Riitti ihan hyvin kuitumettiin. Nyt kun pääsääntöisesti alkavat toiset kierrokset 90-luvun alun kuvioilla, tukkivaltaisuudessa olen tykästynyt 550XPG-huskuun. Ehkä olen pöhkö…
Niin, ja jätkän mainitsema 339 oli aikoinaan tuon 340 vaihtoehtona, mutta sen ongelmat (ilmavuotoja) kuuluivat ajoissa korviin ja jäi hankkimatta. On naapurilla, jolta sain myös kokeiluun, ollut nyt muutaman vuoden kuulemma laatikossa purettuna, kun kampura katkesi.
201 uudemman version tehopainosuhde on paras, kaiken lisäksi se kiertää riittävästi karsintaan (14 000 rpm) ja nyt Mtronikkiversiona vielä kiihtyykin kuin ”viritellyt” 200:set… Siinä muut kevyet sahat jäävät jalkoihin.
Shindaiwa, tai nykyisin suomessa Echona tunnettu mallisto on soivia perussahoja, mutta ei senkään kevyet mallit pärjää tuolle saksanihmeelle. Eikä oikeastaan taida kiinnostaa edes Huskuakaan tuo kokoluokka, sillä se on kokonaisuudessa euroopan laajuudessa aika marginaalinen myynnillisesti ajateltuna. Taitaa Suomi olla suurin markkina takakahvaiselle 201:lle.
Tietenkin kauppakirjan mitat pätevät, itselläkin nyt kauppa missä teen pitkänä kuidun, ohjemitta 5,5 ja siitä alaspäin 3,0 asti, apumittana saa olla myös yksittäisiä 2,7 pituisia.
Kuljetuksen ongelmallisimpia ovat paksut ja lyhyet pölkyt, ne jättävät yllättävän paljon tyhjää kuormaan. Siksi tyvistä pitkää pölkkyä ja latvoista lyhyttä ja autokuski on tyytyväinen.
Pystykarsintaominaisuutta voi käyttää myös verhopuuston pystykarsinnassa, tuollahan ulottuu kolmeen metriin.
Kysyin messuilla huskun kaverilta, puunleikkaukseem tarkoitettua pyöröterää ei saa hyväksytettyä sahaan, jossa ei ole raivaussahatyyppistä kahvastoa.
Työntävällä terällä sahatessa ohuet tikut ei katkea heti, vaan jännittyvät kaarelle ja katketessaan tönäävät ketjun pois päältä ennen kärkipyörää.
Saha on kehitetty reikäperkaukseen ja pitkän kannon menetellään, jostain nämä luin.
Ei vaan riitä tosiaan karikoiden korottaminenkaan, kun vähitellen on siirrytty 60 tonnista nykyisiin 76-tonnisiin. Yhtenä ratkaisuna on ollut käytössä myös kaksinippuinen täysperän vetoauto, muistaakseni pohjoisessa kokeilussa. Eli siihen menee kaksi 4-5 metristä kuitua sisältävää nippua, kärryyn kaksi vastaavaa. Tuo olisi aika hyvä ratkaisu, viisiakselisen veturinkin paino hallitsisi paremmin painavan perävaunun liikkeitä.
Itse arvoin pari vuotta sitten, millaisen sahan ostan metsätilan yleiskäyttöön. Koska taimikot hoidan ajallaan raivurilla ja ensiharvennusten osuus pienehkö tällä hetkellä, ostin HQ 550 XPG -version, eli kahvalämmitteisen mallin. Stihlin 201 kanssa oli vaihtoehtona, mutta kuitenkin tukkiväljennysten teko pääosissa, jolloin 15″ laipalla tuo husku on tasapainoinen kokonaisuus ja voimaa on kaatosahauksiin. Yllättäen tingattuna noiden hinnat oli lähellä toisiaan.
Aikaisemmasta elämästä on vielä pari ammattisahaa varasahoina.
Noista kahvalämmittimistä sen verran, että niiden kanssa vaan pitää olla ajatus hakkuussa, eli miksi pitää käpälöidä lumisia puita, jos voi saksillakin niitä siirrellä. Kasaamisen minimoin muutenkin, ajamalla mahdollisimman samaan tahtiin puut pois. Itsellä ääreisverenkierto sen verran hidas lämpiämään aamuisin, että kädet saa vauhtiin lämpökahvojen kanssa. Jos ei tuosta ongelmasta kärsi, ei tiedä miten hankalaa on tunnottomilla ja kylmillä raajoilla työskennellä. Sama pitää kutinsa kenkien kanssa, kunnon turvakengät niiden kanssa toimivilla sukilla on hieno juttu. Myös raivurissa parhaalla raivuukelillä, eli ensimmäisillä pikkupakkasilla ovat lämpökahvat mukavat.
Hanskoina käytän sormikasmallisia ja muotoiltuja versioita. Paras tähän mennessä löytämä on yksi Huskun malli, jossa kämmenpuoli on harmaata haljasnahkaa. Ote on rento ja kestävät hyvin.
Kovemmilla pakkasilla sitten sellaiset osittain kumipinnoiteiset lämpösormikkaat
, tai liipasinsormelliset metsurirukkaset.
Aina pitää olla vaihtohanskoja useammat mukana. Joillekin sopivat kokonaan kumipinnotteiset rukkaset, itselle hautovat käsiä liikaa ja sormet on päivän jälkeen kuin nippu keitettyjä nakkeja.
Olen raivannut pajukoita (siis pajukoita, en yksittäisiä puskia) pitkään kantoon aika huolettomasti. Yllättäen nämä pajut kuoleentuvat vähitellen. Tappaneeko sitten pitkän kannon kuivuminen koko puskan, vai syövätkö jänikset tehokkaasti vesat hangen päältä ja kiduttavat siten kasvua.
Motomitta on kaikista mittaustavoista (poislukien upotusmittaus) tarkin ja eniten valvottu. Nykyisin hyväksytyt mittalaitteet vaativat myös satunnaisotannat, jotka vaativat tekemään tarkistusmittaukset ja muuttamaan mittalaitteen kalibroinnin. Ja nämä tarkitusmittaukset kirjautuvat mittalaitteen logiin, josta ovat tarkistettavissa.
Itse joudun luovuttamaan nykyisin kuitupuut auton kuormainvaakamittauksella, pari vuotta sitten loppui pinomittaus. Osan puista olen tehnyt tutun motolla, sen mittalaitteen tuloksiin nähden heitto on ollut pieni. Syy lienee se, että luovutettavat puut ovat talven jäljiltä tuoreita ja kerroin on helppo määrittää. Kerran mittasin yhden koivukuitupinon itse pinomitalla ennen kuljetusta, 44 mottia pinosta mitattuna oli kuormainvaakamittauksessa turvonnut 45:ksi.
Tukit ovat menneet sahan tehdasmittauksella, kappaleita on löytynyt yhtä paljon kuin olen itse pinosta laskenut.