Käyttäjän kuusessa ollaan kirjoittamat vastaukset
-
Nosturitarkistus on vuosittainen, kymmenen vuoden välein täystarkistus.
Kyseinen puomiston liikkeellä toimiva laitos on Ninel-vinssi, jota myöhemmin valmistettiin Jojo-merkkisenä.
”Ketunkuramaat” ja savikot kestää kesäkorjuun, kunhan ei heti sateen jälkeen lähdetä ajamaan. Vaatii yrittäjältä ja kuskilta pelisilmää.
Etenkin, jos on vähänkin ylämäkeä noustavana. Ketunkura on yleensä tietyssä kohtaa rinnettä poikittaisena juottina, siihen imeytyy rinnettä alas valuva vesi ja sen jälkeen jos yrittää ylös, ”mäki häipyy alta”.
Kuten Jätkä kertoi, ajourasuunnittelussa usein tehdään ne virheet, joista raiteet syntyy. Etenkin kokoojauran sijoittaminen kovimmalle kohdalle on tärkeää, vaikka se sitten kiemurtelisikin.
Itsellä ollut viitisen vuotta radio-ohjattu puomivinssi maatilakuormaajassa. Erittäin käytännöllinen ja etenkin lumi/myrskytuhojen kanssa tarpeellinen. Ei tarvitse joka ojan taakse könytä.
Kun puomiston nostaa pystyyn, vetosuunta on yläviistoon ja pölkyt tulee kepeästi uran varteen. Mutta järki tosiaan pitää olla päässä, 1400 kg vetovoimalla saa helposti ylikuormitettua nosturin puomistoa.
Sen verran on ketunkuramaita tullut ajettua, että kun ovat pahimmillaan, ei auta mitkään telatkaan. On kuin savea, katoaa pyörien ja telojen alta…se kerros joskus on onneksi vain alle puoli metriä ja alla on yleensä kova savimoreeni. Ketunkuran etu on se, että raiteet routivat vähitellen takaisin umpeen. Pisimpään jäljet näkyvät kalliokkoisissa maastoissa, niiden notkanteiden turvekohdat ei juurikaan palaudu. Talvella olin hakkaamassa 70-luvun alussa uudistushakattua ja kunnolla ryvettyä kalliokkoa, järeiden ajokoneiden raiteet näkyivät edelleen selvästi.
Raiteiden rumuutta pystyy pikkasen kikkailemalla poistamaan, ajamalla lopuksi tyhjällä koneella raiteiden reunojen päällä, reunat sortuvat raiteisiin ja muta alkaa kasvamaan heinää ja sammalta.
Ettei nyt naapuri olisi esitellyt männyn laatutyvien hintaa, se on ainakin MG kohdalla ollut tuota luokkaa ja olisi tullut joku väärinkäsitys…
Mänty on siinä mielessä hyvä puu, että aukkovaiheessa ne voi jättää hetkeksi odottelemaan ja hakata kuudet sekä koivut pois. Lihovat nopeasti, eivätkä kärsi maanmuokkauksestakaan. Jos on männyn maata, saa lisäkasvun lisäksi luontaisen uudistuksen. Itsellä pari pikkukuviota tässä tilassa, kunhan männyn kysyntä paranee, sitten hankintana tien varteen.
Avaa aiheesta uusi keskustelu, sulla on paljon laskuoppia annettavaksi?
Näätä: ”Metsäyhtiöt ovat tehneet metsänkasvatusta pienellä kannattavuudella ja saaneet tilin puun jalostamisvaiheessa. Tätä jälkimmäistä mahdollisuutta ei ole yksityisellä metsänomistajalla. Siksi metsänomistajan onkin mietittävä toisenlaisia ratkaisuja, jotta tuottovaatimus täyttyy.”
Kyllä metsänomistajakin voi vaikuttaa jaksollisen kasvatuksen lopputilin kokoon, tekemällä laatuharvennuksia ja oikein ajoitettuja hoitotoimenpiteitä. Kahtena viime talvena olen saanut mäntytyvien laatulisää, joka on nostanut 15 euroa mottihintaa…jota en tule saamaan aikoinaan huonolla hoidolla olleista kohteista.
– sekä toimittanut puut kelirikkokuljetuksen mahdollistavaan paikkaan, josta on tullut lisäeuroja.
Eikös tämä ketju käsittele vertailua JK vs. jaksollinen?
Niinhän kaikki yhtiöt tekevät alasta riippumatta. Monilla yrityksillä kiinteistöt omina osinaan.
>kuusessa ollaan: ”Mehtäukko heitti hyvän kommentin, eli jos JK on kannattavampaa, miksi erittäin taloustietoiset metsäyhtiöt eivät käytä sitä omissa metsissään, ei edes Ruotsissa?”
Näätä: Johtuisiko siitä, että metsäyhtiöt tarvitsevat raaka-ainetta eli kuitupuuta? Kuten edellä sanoin, heillä on erilainen intressi. Heidän ydinbisnes on puun jalostaminen ei metsäsijoittaminen.<Silloinhan yhtiöiden etenkin pitäisi olla kiinnostuneita jaksollisesta kasvatuksesta, joka esim Visakallon esimerkin mukaan tuottaa motteja paljon…jk hyödyt taas perustellaan arvokkaamman tukkiosuuden lisääntymisenä?
Kyllä metsäyhtiötä kiinnostaa puhtaasti motit kiertoajan aikana, sekä tehokkaasti korjattavana. Mikä yhdistelmä syntyy jaksollisen kasvatuksen ja tutkitusti maksivoivien kasvatustiheyksien käytöllä. Tehokkuutta haetaan lisää nyt lyhentämällä kiertoaikaa, sekä siirtymällä vain yhteen harvennuskertaan. Suomalaisen puuston nopein kasvu kun ajoittuu 20-60 vuoden ikään. Ja taimivaiheen kasvua on parannettu rutkasti jalostuksella.