Käyttäjän kuusessa ollaan kirjoittamat vastaukset
-
No tästähän mielenkiintoinen keskustelu tuli…metsänhoitoa sillä periaatteella, että lopullinen tavoite on kannattavuuden nimissä päästä eroon metsästä…
Noissa 500-sarjan huskun raivureissa ei vaan ole perinteiset säädöt oikein toimineet. Ilmeisesti kireä viritysaste ja ilmahuuhtelu aiheuttaa. Stihli lähti suosista käyttämään sähkösäätöä. Saas nähdä, koska huskulta tulee vastaavat versiot markkinoille, huhuja on ollut protoversioista pidempään.
Kyllä yhtiöt seuraavat erittäin tarkasti koko toimitusketjun tuottamaa puutavaralajien laatua, niin hankintapuun kuin yrittäjien katkomankin. Raporttia tulee, sekä liian korkeasta kuin myös liian matalasta raakkiprosentista. Yrittäjillä on myös tiukemmat katkontatarkkuudet, ei perinteinen +/- 3 cm.
545 ja 555 kohdalla se on jo riittävä suoritus, että saha kiihtyy. Jos on pikkasenkin seos pielessä jompaan kumpaan suuntaan, on laiska. Eli olet onnistunut löytämään hyvät säädöt…
Tolppa on vahvasti mukana koneyrittäjien liiton toiminnassa ja näkee sieltä alan kannattavuuden ongelmat. Nyt alkaa tilanne olla se, että olosuhteista (pehmeitä maita ja pieniä kuvioita) johtuen koneiden koolla ei saada kannattavuutta nostettua. Ruotsissa sama tilanne, vaikka siellä suuria metsäyhtiöiden työmaita.
Keski-Euroopassa puuston keskikoko paljon suurempi, muuallapäin taas korjataan erittäin tehokkaalla ja karulla kokopuumenetelmällä.
Suomen metsätalous on kääntymässä kohta puutarhanhoitoon verrattavaan askarteluun, etenkin jos erilaiset keräilyhakkuut lisääntyy. Se tarkoittaa kahta vaihtoehtoa: Joko puusta ei metsänomistaja saa rahaa, tai puuta ei kannata korjata. Jos puuta ei saada Suomesta, sitä tuodaan muualta tai pistetään vanhempia tehtaita kiinni. Julmaa, mutta hyvin mahdollista.
Potin metsänomistajapäässä kerää ne, joilla on korjattavaksi hyviä leimikoita. Jos haluaa askarrella, silloin on oltava valmis maksamaan siitä.
-Artisti maksaa-
Tolppa on itse todennut kausiluonteisuuden ongelmaksi sahojen kesähuoltojen ajan, silloin tukkipuuta ei voida hakata. Siksi pitäisi hakata kuitupuuta tai tehdä muuta. Koneissa seisovan pääoman korot juoksee koko ajan, eli miesten työllistäminen on vain osa ongelmaa.
Telakoneita on jo olemassa, mutta jostain syystä Tolppa ei kuitenkaan ole ostanut sellaisia…
90-luvulla olin mukana projektissa, jossa erään talon tien suon ylitykseen ajettiin 3metrisestä haapakuidusta kantava kerros. Kaivuri kaivoi tierungon auki suon vesitasolle, sinne ladottiin kerros puuta ja maat päälle. Hapettomassa tilassa haapakin säilyy kauan…tie nousi samalla ja on tänäkin päivänä hyvässä kunnossa.
Itse olen penkkateiden alle kerännyt mahdollisimman hyvän havumaton. Se avittaa kantavuudessa, mutta sitä ei parane rypöä rikki.
Jos Äänekosken sellusta tehdään kangasta, ei se tapahdu siellä, vaan lähempänä käyttöpaikkaa. Mutta kaikki sellun ulkopuolinen saanto tapahtuu tehtaan lähellä, ja ympäristöluvassa on asia varmasti huomioitu…eli pitää tapahtua alusta asti.
Juu, jatkuva kasvatus sopii hyvin omatoimiselle metsänomistajille. Mutta, mistä löytyy ne tuhansien ja tuhansien hehtaarien puunkorjaajat?
Maaseudun rakennemuutos kiihtyy todella hurjaa tahtia ja tilat suurenevat. Ei ole aikaa muuhun. Ja metsänomistajan pitäisi olla kokolailla päätoiminen, hoitaakseen hakkuut elinkelpoisen kokolailla metsätiloilla. Joita ei juurikaan ole, tilojen pirstoutumisen vuoksi.
Eli muutamien aktiivisten metsänomistajien varassa ei tämän maan metsätalous pyöri, todellisuus on melko karu. Tämä tuntuu monilta unohtuvan.
Puuvillan ongelma on myös heikko kierrätettävyys. Puukuiduilla helpompaa, mikä tulee korostumaan tulevaisuudessa.
Luin jostakin, että esim. Äänekosken sellusta tehdyllä kankaalla vasta täytettäisiin puuvillan kasvava tarve, ei korvattaisi nykyistä käyttöä.
lehtipuusellu vaatii käsittääkseni vähemmän valkaisua, joten sen kuitu on varmaan hyvää kankaan materiaaliksi?