Käyttäjän Kuusiuskova kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 32)
  • Kuusiuskova

    Ostin viitisen vuotta sitten tarjouskilpailun kautta 7ha metsätilan. Puolet hinnasta kuittasin heti tehdyllä 3ha harvennuksella ja puolen hehtaarin aukolla.

    Tänä keväänä tein samalta tilalta 2 ha aukosta kaupat jolla saan  enemmän tuloa kuin mitä koko tila maksoi. Oli loistava tilakauppa.

    Kuusiuskova

    Ei näin rehevä kuvio oikein kokonaan itsestään taimetu, ehkä puolet taimettui ihan hyvin

    Kuusiuskova

    Kerronpa tähän omat kokemukset jk:sta.

    Eli itselläni on yksi 0,6 ha kuvio jossa olen kokeillu jatkuvaa kasvatusta nyt 18v. Maaperä on omt pieni osa lehto, kuviolla ei lahoa.

    Ensimmäinen hakkuu 2004, jolloin hakkasin kaikki tukkikuuset pois. Oli jo valmiiksi lähtötilanne hyvä, oli eri ikäisiä ja hyvälaatuisia kuusia koko kuviolla.

    Jäljelle jääneet kasvoivat hyvin paksuutta, mutta mielestäni noin 20metriset jäljelle jääneet eivät oikein enää tahtonut kasvaa pituutta enää.

    Talvellla 2020 jälleen seuraava hakkuu, jossa poistin suurimman osan tukkipuista. Tukkipuut olivat kuitenkin poikkeuksetta vain reilut 20m pitkät.Seuraavana kesänä alkoi sitten tuhot. Kirjanpainajat iskivät keskenkasvuisiin kuusiin kuin aurinko ja valo lisääntyi. Kuviolta on nyt tuhoutunut muutaman vuoden aikana kymmeniä runkoja.

    Lopputulema on että tähän loppui meikäläisen jk.kokeilut, täällä etelässä ei kovin helposti enää onnistu mm kirjanpainajien takia eikä keskenkasvuisten kuusten pituuskasvu enää ole hyvä.

    Onni onnettomuudessa oli että istutin jo kuutisen vuotta sitten kuviolle tervaleppää ja kuusta, nyt on hieno taimikko nousemassa.

    huh, tulipa pitkä kirjoitus

    Kuusiuskova

    Yleensä meillä päätehakkuussa on tullut vähintään 400 mottia/ha, surkein tähän  mennessä 340. (Vt männikkö)

    Kuusiuskova

    Olipa iso hintahaitari.

    Tarkoitus olis lihottaa kuvio kunnes siin on 4-500 mottia hehtaarilla.

    Kohde etelärannikolla lähellä helsinkiä, sen takia tammi menestyy hyvin

    Kuusiuskova

    Voidaan siis nykyään todeta että koivikot harvennetaan noin 12v iässä ja kuusikot jo alle kakskymppisenä.

    Onneksi tällä hetkellä myös ensiharvennuksista maksetaan hyvin.

     

    Kuusiuskova

    Tein energiakaupan, hankintana karsittu ranka 46€. Mielestäni ok hinta

    Kuusiuskova

    Meillä valmistui just 1988 istutetun kuusikon kolmas harvennus. Ensimmäinen harvennus 2013, toinen 2018 ja nyt jo kolmas. Tukki % yli 60. Kuusi kasvaa uskomatonta tahtia kuin sillä on sopivasti tilaa.

    Kuusiuskova

    Täällä etelärannikolla on kuusen päätehakkuu 50 v., ja koivua kuuluu päätehakata viim. 35-40v iässä mikäli kaikki on tehty  oikein

    Kuusiuskova

    Suosittelen lukemaan uusinta metsästäjä lehteä miten peuran  metsästys tuottaa rahaa maanomistajille. Eipä o näkynyt kuin  tuhoutuneina taimikoina, poislukien hirven lihakappaletta mitä yksi seura maksaa vuokrana.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 32)