Käyttäjän leone kirjoittamat vastaukset
-
”Tuo Tornionjoen aikasarja ei kerro muusta kuin, että ilmasto on tuona aikana muuttunut. Jäänlähtöön vaikuttaa ymmärtääkseni vähintäänkin talven kylmyys ja sadanta, jotka säätelevät jään paksuutta.”
Tästä löytyy tieteellinen paperi, eli huhtikuun keskilämpötila selittää noin puolet jäänlähdöstä. Loppu riippuu mm. talven pituudesta ja kylmyydestä sekä toukokuun alkupuolen lämpötilasta. Se on siis kohtuullisen kokonaisvaltainen indikaattori.
leone 10.9.2022, 10:33Jäistä puheenollen, ei tarvita kuin yksi kuva osoittamaan ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos huuhaaksi:
https://www.grida.no/resources/6378
Tornionjoen lahjomaton ja vääristelemätön aikasarja osoittaa että lämpeneminen on pikkujääkauden jälkeen ollut tasaista 1600 -luvun lopulta 1900 -luvun loppuun. Hiilidioksidipitoisuus lähti kunnolla nousuun 1950 -luvulla, mutta siihen jäänlähtö ei ole reagoinut mitenkään. Itse asiassa, 2000 -luvun aikana jäänlähtö on myöhentynyt noin viikon. Muutokset heijastelevat lähinnä Auringon aktiivisuuden lyhyitä ja pitkiä trendejä.
leone 9.9.2022, 13:36Vuoden 2020 lopussa kolmasosa Suomen kapasiteetista oli fossiilisilla tuotettua, joihin pitää ostaa päästöoikeuksia. Päästöoikeuksien hinnat ovat nousseet rajusti ja koska niiden arvioidaan nousevan myös jatkossa, tuo kapasiteetti on sellaista jonka käyttöä vältellään ja jonka huoltoon ei investoida. Sitten on tuulivoima joka ei kelpaa perusvoimaksi ja se yleensäkin vähentää investointeja perusvoimaan koska syö sen kannattavuutta. Eli siis Suomessa on kapasiteettia vain teoriassa, käytännössä joudutaan turvautumaan tuontiin.
leone 8.9.2022, 20:52Ei tule yhtään pakokaasua pihalle kun yrittää lämpimänä käynnistää, ei vaikka antaa kunnolla ryyppyä. Sitten kun jäähtyy kädenlämpöiseksi niin eka vedolla pölähtää pakokaasua ja tokalla käyntiin. Sama juttu joka kerta. Saha toimii kuitenkin hienosti lämpimänä. Arvaan ettei siellä jostain syystä ole palavaa seosta kun lämpimänä yrittää.
leone 8.9.2022, 10:51”Nyt siis oli kyse Kulutus/tuotantoennusteen virheestä. Ei muusta.”
Niin, tuulivoimaa ei ollut aivan sitä 4000 MW edestä, sitä on 18 MW.
leone 8.9.2022, 10:45”Mutta totuus kuitenkin on, että Suomessa ei ole tehovajausta.”
Tänään oli. Fingrid joutui käynnistämään hätävoimaloitaan kunnes joku tarjosi säätövoimaa hintaan 5000 eur/MWh. Pitäisi varmaan kiireesti laittaa hakepienvoimala ja tarjota tuolla hinnalla säätövoimaa. Alkaisi energiapuu olemaan arvokasta.
leone 8.9.2022, 10:39Aamulehden haastattelussa sähköenergiatekniikan professori Pertti Järventausta kuitenkin näkee Suomen energiahuollon positiivisessa valossa kun on ydinvoimaa sekä tuulivoimaa ja kohta voidaan myydä sähköä ulkomaille. Ööö…tai siis tuulivoimayritykset jotka on tukiaisilla rakennettu voivat myydä. Myöskään sähköpörssin osalta professori ei näe kuin joitakin nimeämättömiä valuvikoja, mutta muuten hyvä homma.
leone 8.9.2022, 10:32Suomea uhkasi tänään ensimmäisen kerran sähköpula. Ilmeisesti yön pikku pakkanen oli liikaa kun tuulivoiman saldo on nyt 18/4000 MW. Tästä voi luottavaisin mielin lähteä kohti talven paukkupakkasia kun ollaan ”lähes” omavaraisia…
leone 8.9.2022, 00:41”Ensinnäkin osakepörssissä on myös katto. Se on vain määritelty %-muutoksena kurssista, se toimii molempiin suuntiin ja se keskeyttää kaupankäynnin ko. osakkeella muutamaksi hetkeksi. Se antaa mahdollisuuden kaikille vielä miettiä.”
Tämä siis tarkoittaa että volatiliteetillä on (päivänsisäinen) katto, mutta osakkeiden hinnalla ei ole mitään kattoa. Jos hinnoille määrätään katto, niin silloin kyseessä ei ole enää pörssi. Pörssissä hinta määräytyy vapaasti kysynnän ja tarjonnan mukaisesti.
Euroopan sähköpörssin suhteen on tehty muutama kardinaalimunaus. Esimerkiksi se, että Euroopan ulkopuolelta on mahdollista vaikuttaa tarjontapuoleen ja sitä kautta aiheuttaa tahallisesti hämminkiä.
leone 7.9.2022, 23:30” Laitan nyt kuitenkin harrastushommina tuon reilu 20 vuotta vanhan Husqvarnan kuntoon, onpahan sitten yksi kätevä raivaussaha.”
Minulla kanssa Husqvarna 250RX jostain 30 vuoden takaa. On vankka ja hyvä peli muuten, mutta lämpöisemmällä kelillä kun kuumenee niin pitää jäähtyä että lähtee taas käyntiin ja tyhjäkäyntikin takkuaa vaikka miten säätää (tai siis saa sen kehräämään mutta sitten jää terä pyörimään). Mutta kun lämpötila putoaa alle +10 asteen niin sitten toimii paremmin. Niin paljon lukenut juttua vastaavasta Husqvarnan osalta etten viitsi viedä huoltoon kun eivät kuitenkaan saa petrattua sitä.