Käyttäjän Menninkäinen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 261 - 270 (kaikkiaan 299)
  • Menninkäinen

    Jatkuva kasvatus teoriassa toimii käytännössä laajamittaisesti saa metsät vajaatuottoiseksi. Samalla lailla joutuu jk-metsää hoitamaan ellei jopa enemmän että sen saa kasvamaan. Jaksollisen uudistus kulut kuittautuu jo paremmassa päätehakkuu tilissä. Sopii maisemallisiin ja muihin pieniin erityiskuvioihin.

    Menninkäinen

    Eikö se vapaa markkinatalous ole keskittänyt kuitumarkkinat suurelta osin kolmelle suurelle? Tosin voihan ne kuitu kokoiset puut myydä muuallekin. Se jos osto tahot haluaa toimia tietyllä itselleen edukkaalla tavalla ei tarkoita että asia olisi jotenkin estetty.

    Menninkäinen

    Millähän tavalla on nykyisin estetty omien leimikoiden tai hoitotöiden kilpailutus?

    Menninkäinen

    Joulunalus päätehakkuun kuusten tukkiprosentti oli sellufirmalla 91.5%. Laho kasaan meni 1.8%. Pikkutukit eivät olleet valikoimissa mutta kuviolla eivät olisi pahemmin lisäarvoa tuoneetkaan. Kuusta istutetaan keväällä tilalle vaikka täälläkin aika ajoin heitetään ilmoille ajatuksia ettei se kannata.

    Menninkäinen

    Versowoodilla on ollut ainakin männiköiden päätehakkuilla kokorunko hinnoittelua. Min.lpm 60mm ja pituus 30-270dm. Se on sitten kohteesta ja tarjouksesta kiinni onko kannattavaa myyjälle. Mielenrauhaa se joillekin ehkä antaa.

    Menninkäinen

    Mg:n nykyinen omistus osuus Finsilvasta on alle 20%.

    Menninkäinen

    Eipä tuo MG omistusosuus Finsilvasta kovin iso ole.

    Menninkäinen

    Kysymys on lähinnä siitä että jos tuotteessa on vaikka creen valmistama ledi niin se mainoslauseissa tuottaa valoa moninkertaisesti sen mitä ledin valmistaja kyseiselle komponentille lupaa.

    Menninkäinen

    Toiset uskoo joulupukkiin toiset halpalamppujen mainoslauseisiin. Tietysti se vaikuttaa ostaako lampun hiekkalaatikolla kinasteluun vai oikeaan tarpeeseen.

    Menninkäinen

    Viimekesäinen leimikko oli. Männyllä oli minimimitta 15cm ja kuusella olisi ollut 16cm. Mutta oli puhdas mäntyleimikko paria kuitu kuusta lukuunottamatta. Eikä ne kaikki puut virheettömiä yksilöitä olleet, odotuksissa oli alempi prosentti mutta hyvin oli motomies osannut työnsä tehdä.

Esillä 10 vastausta, 261 - 270 (kaikkiaan 299)