Käyttäjän MetsäKortesalmi kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 67)
  • MetsäKortesalmi MetsäKortesalmi

    Ei uudistamisvelvollisuus ole mihinkään kadonnut. Se on edelleenkin voimassa. Vajaatuottoiset alueet on nykyisin tilakauppojen ongelmana. Pahimmillaanhan metsäpalstan arvo voi olla jopa negatiivinen. Asiaan perehtymättömille ostajille on tullut ikäviä yllätyksiä.

    MetsäKortesalmi MetsäKortesalmi

    Sinisiä ei hallituksessa huhtikuun jälkeen enää nähdä, tuskin eduskunnassakaan. Maassamme vallitseva metsäpolitiikka on pääosin kannatettavaa. Tukiasioissa on tehty joitakin heikennyksiä, mitkä tulisi korjata – päällimmäisenä niissä vajaatuottoisten alueiden uudistamistuen romuttaminen ja metsätienrakennuksen tukiheikennykset. Siinä erityisesti suunnittelukustannukset ovat karanneet käsistä. Puun lisäkäyttöä edistävää teollisuutta tulee suosia. Erityishuomio pitäisi kiinnittää pienpuun menekin edistämiseen. Metsätilojen sukupolvenvaihdoksia on ryhdyttävä helpottamaan verotuksellisin keinoin, samoin metsämaan pirstoutumiskehitys olisi katkaistava. Hirvitiheydet on pikaisesti laskettava metsätaloudellisesti katsoen kestävälle tasolle.

    MetsäKortesalmi MetsäKortesalmi

    Miksi vihreät eivät hanki omistukseensa metsämaata? Sitähän on varsin runsaasti tarjolla. Omalla palstallansa jokainen voi harjoittaa vaihtoehtoisesti jatkuvaa kasvatusta tai jatkuvaa hoitamattomuutta ja hakkaamattomuutta. Maailman pelastaminen olisi helpointa aloittaa omalla esimerkillä ja omilla uhrauksilla – ei niin, että sitä edellytetään vain muilta!

    MetsäKortesalmi MetsäKortesalmi

    Vihreä metsäpolitiikka olisi kansantaloudellemme katastrofi. Täytyy muistaa, että vihreällä metsäpolitiikan hifistelykerholla maata on tuskin kynsien alla. Toisten omaisuudella on helppo elämöidä. Kuusamossa paikallinen vesivärivihreä keulamies julistaa sähkö- ja biokaasuautoilusta, mutta kulkee itse vaalikentillä erittäin ilmastokuormittavalla autonkotterolla. Oman poliittisen esilläolon turvaamiseksi on aloitettu miespolven kestävä kaikenkattava kaivossota, mutta samalla ummistetaan silmät sujuvasti massamatkailun aikaansaamilta ympäristöhaitoilta ja ilmastokuormittamiselta.

    MetsäKortesalmi MetsäKortesalmi

    Vihervasemmisto on maamme suurin vitsaus. Kaikeksi onneksi me voimme tehdä kuntavaaleissa Trumpit ja selättää sekä poliittisen eliitin että valhe-gallupit kertaheitolla.

    MetsäKortesalmi MetsäKortesalmi

    Puustamaksukykyä ei vielä ole se, että energiapuukohteella kuitupuun kantohinnan ollessa vaikkapa 12 euroa motilta ja energiapuun hinnan 6 euroa, molempien hakkuukertymän ollessa saman suuruinen ja korjuutapana käytetään yhden pinon taktiikkaa ja energiapuun mottihintaa, niin vasta kokonaiskertymän ollessa enemmän kuin kaksinkertainen verrattuna pelkkään pinotavarakorjuuseen, jää energiapuulle edes jonkinlainen todellinen arvo.

    MetsäKortesalmi MetsäKortesalmi

    Jotta puu saadaan huilaamaan, edellyttää se puuntuotannon rästien purkamista ja siirtymistä metsänhoidollisesti oikea-aikaiseen toimintakulttuuriin. Nämä toimenpiteet taas johtavat automaattisesti ja absoluuttisen varmasti siihen, että metsien kasvu ja erityisesti arvokasvu ampaisee jälleen aivan ennen kokemattoman uusiin ulottuvuuksiin.
    Kokonaisuuden kannalta keskeistä on saada puun käyttöä lisätyksi. Uudet puunkäyttömuodot on saatava mukaan, samoin kaikkien puutavaralajien ja -jakeiden hyödyntäminen on nostettava huippuunsa. Keskeisessä asemassa on jatkojalostajien puusta maksukyky, mikä pitää saada nostetuksi optimitasoon.
    Kun kaikille puutavaralajeille löytyy oikea ja riittävä hinta, poistuu myös puunmyynnin panttauksen suma kertaheitolla. Euro on paras konsultti tässäkin.
    Metsätalous on siinä mielessä mielekäs ala, että pääosa toiminnan myönteisistä sivuvaikutuksista ja valtaosa kantorahatuloista jäävät pääosin maakuntiin pyörimään, millä on selvä piristysruiske aluetalouksiin.
    Tavoitteiden toteutuminen edellyttää paitsi kokonaishallintaa, myös sitä, että maakunnallista metsäohjelmaa tukemaan lähdetään toden teolla jokaisessa peruskunnassa. Se vaatii kumppanikseen kunnallisia metsätyöryhmiä ja paikallisia metsäohjelmia. Yksinomaan millään maakunnan mahtikäskyllä ei tätä savottaa tulla kunnialla loppuun saattamaan!

    Joukamo Kortesalmi
    maakuntavaltuuston 3. varapuheenjohtaja
    Pohjois-Pohjanmaan energia-alan
    neuvottelukunnan jäsen
    merkittävä metsänomistaja

    MetsäKortesalmi MetsäKortesalmi

    En ole, kun valtakoneisto ei näe tarpeelliseksi tällaista perustaa. Sen sijaan biojalostamoprojektin kolmivuotiseen esiselvittelyhankkeeseen rahaa näkyy löytyvän kasapäin tilanteessa, missä lähialueiden muut kunnat ovat jo pitkällä alkuvalmisteluissa.

    On suorastaan sinisilmäistä kuvitella, että uutta pienpuun käyttöä nousisi kertaheitolla joka toiseen pohjoisen kuntaan samoille hankinta-alueille.

    MetsäKortesalmi MetsäKortesalmi

    Jotta metsätalous Kuusamossa saadaan nostetuksi parhaalle mahdolliselle tasolle, se edellyttää koko metsäklusterin pullonkaulojen poistamista. Olennaista on saada puu logistisesti kannattavasti liikkeelle, turvata kaikille puutavaralajeille paras mahdollinen markkinahinta sekä saada lisää kysyntää ja jalostuskapasiteettia eri puutavarajakeille lähialueilla sekä ottaa käyttöön aikaisempaan nähden kokonaan uusia puunkäyttömuotoja.

    Parasta tulosta ei saavuteta sillä, että jokainen metsätalouden osa-alue puuhastelee itsekseen omalla kapealla sektorilla. Siksi on välttämätöntä koota yhteen kaikki metsätalouden osa-alueet ja intressiryhmät – poliittinen ohjaus mukaan lukien – päästäksemme kokonaisuuden kannalta taloudelliseen ja toiminnalliseen optimitulokseen.
    Parhaiten ja nopeimmin metsien hyötykäytön maksimoiminen saadaan liikkeelle, kun nimenomaisesti sitä varten perustetaan kunnallinen metsätyöryhmä. Siinä tulee olla mukana ainakin ammattimetsänomistajien, eri metsäorganisaatioiden, logistiikan ja puun jatkojalostajien riittävä edustus mukaan lukien kaupungin poliittinen päätöksenteko-organisaatio.
    Kaupunkistrategian työpaikkatavoitteen toteutuminen ei ole alkuunkaan mahdollista ilman, että metsätalouden edellytykset otetaan kokonaisvaltaisesti käyttöön kannolta vientisatamaan saakka.

    Kuusamon kaupunki ryhtyy viipymättä selvittämään mahdollisuudet eri am-mattitoimijoista koostuvan kunnallisen metsätyöryhmän perustamiseksi.
    Kuusamossa 11 päivänä tammikuuta 2016

    ___________________________________
    Joukamo Kortesalmi
    metsätalousyrittäjä
    puuntuottaja

    MetsäKortesalmi MetsäKortesalmi

    Metsänomistajan vapaus koitti. Nyt ei tarvitse enää tyhjästä maksaa!

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 67)