Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
On niinsanottuja hyviä rasvoja ja huonoja rasvoja. Niitä ei kannata sekoittaa. Pihkatapin mainitsematta kalan rasvat on niitä parempia.
Metsuri motokuski 29.5.2025, 10:16Elä nostokoukku vääristele. Minulla oli kolestrooli hieman kohollaan samoin kuin verenpaine. Verenpaine johtuu iän tuomasta valtimoiden elastisuuden häviämisestä ja kolestrooli voi olla myös perinnöllistä. Väitän että olen ikäistäni paremmassa kunnossa ja se on vielä todistettu. Kävin Novassa sydänlääkärillä testissä ja lääkär sanoi että normaalia parempi kunto ja hyvä palautuminen.
Kaikki ei todellakaan johdu ravinnostaja elämän tavoista. Toki varmaan suurin osa ihmisistä voi lääkitystä vähentää jos ravinto ja liikunta on oikeaa.
Metsuri motokuski 29.5.2025, 10:11Eikös nämä aurinkopuistot, siirtolinjan ja akkuvarastot ole juuri sitä sähkön varmistusta kaikissa tilanteissa. Eduskunta sääti aikoinaan lain jossa sähkön toimittajia velvoitettiin korvaamaan sähkökatkoista aiheutuneita haittoja. Tämähän on juuri sitä mihinkä eduskunta pyrki. Ei varmaan silloin tienneet minkä kustannuspaineet sai aikaan.
Sähkömittarit taas palvelee yrityksen sähkölaskutusta jonka sähköyhtiö joutuu maksamaan tukkurille samalla tavalla. Jos yhtiö joutuu maksamaan huipoutehoista tukkurille erikseen on luonnollista että asiakkailta se velotetaan myös. Sieltähän se kustannus tulee.
Metsuri motokuski 29.5.2025, 10:01Satiinin vaikutuksesta kolestroolin alentajana on kiistatta todisteita. Valitettavaa on että yksikin poikkeava lääkärin arvio saa vastaisen mielipiteen aikaan. Me ihmiset emme osaa vieläkään suodattaa informaatio vaikutusta jota meille suolletaan, vaikka niistä usein varoitetaan.
Metsuri motokuski 29.5.2025, 06:27Nostokoukku. Ota lääke ihmeessä. Voit välttyä aivoinfarktilta kun versuonten seinämästä ei irtoa rasvapartikkeleita jotka tukkivat ohuet suonet aivoissa. Minä otin vastaan lääkityksen vaikka arvo ei paha ollutkaan.
Metsuri motokuski 29.5.2025, 06:23Juuri näin. Kuluttaja maksaa periaate.
Metsuri motokuski 29.5.2025, 06:21Itse toimin aikoinani toiminimi yrittäjänä niin nuohan olivat ne vähennykset mitä pääosin pystyi tekemään verotuksessa. Periaatteessa kaikki kulut mitkä liittyivät työn suorittamiseen. Kalusto kolmen vuoden poistoina ja tietokone kerta poistoina jne.
Muista maksaa myös itsellesi kunnon yrittäjäeläke. Taksat sen mukaiset.
Metsuri motokuski 29.5.2025, 06:17Tuohon aplin ennustukseen voi kyllä yhtyä. Jos valtion budjetin alijäämä pitäisi joskus korjata niin eiköhän tuo ennustus ole näköpiirissä.
Metsuri motokuski 28.5.2025, 20:07Voisitko Reima kertoa kuinka tämä korjataan. Viimeiset 17 vuotta ei ole tuottavuutta löytynyt ja monenlaisia hallituskokoonpanoja on ollut. Nyt vajausta on 13000 miljoonaa euroa joka pitäisi jotenkin tienata.
Metsuri motokuski 28.5.2025, 20:04Onko yhteiskunnan velvollisuus pitää väestö työkykyisenä vai olisiko se ao henkilön asia. Sairauksien hoidon toki ymmärrän mutta se että me hoidamme jotain henkilön työkykyä josta se ei itse huolehdi niin onhan se raskas taakka.