Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Nyt taisi visalla mennä maito väärään kurkkuun. Kyllä myö ihan kirjoitettua tekstiä osataan lukea ilman korostuksiakin. Kyllä tiedän että hoidettuja taimikoitakin kuritetaan mutta kyse oli vain havainnoista joita totean kun metsissä kuljen, enkä pelkästään omissa metsissäni. Ei muusta.
Muuten. Ensimmäiset hirvet ovat täällä tulleet kesälaitumille vasomaan ja muutenkin asustelemaan. Yleensä tulevat tänne siinä vapun aikoihin. Ovat nyt kolmisen viikkoa etuajassa. Ilves tuli taas kuvaan riistakameraan ja sekin tuntuu liikkuvan vhp:n ja kauriiden perässä. Metson sotimeen törmäsin eilen. Oli jo koppelo mukana karkeloissa että kyllä kevät vaan tulee. Jaksamista keskusteluihin visa.
Metsuri motokuski 9.4.2025, 19:58Huomasin saman että pääosa hirvituhoista olivat niissä alikasvos taimissa. Sama on huomannut meidän talvilaidunalueilla. Vuodesta toiseen syödään samoja taimia. Vieressä saattaa olla hyvinkin pitkälle päässyt puu josta on vain joitain sivuoksia syöty.
Metsuri motokuski 9.4.2025, 08:49Uskon että alkaa kun sota saadaan loppumaan. Venäjä tarvitsee rahaa uuteen nousuun ja ilman muuta puukin on siinä mukana.
Metsuri motokuski 8.4.2025, 15:22Lääketeollisuus on aina hyvä sijoituskohde. Ihmiskunta tarvii niitä aina.
Metsuri motokuski 8.4.2025, 06:11Jos ei muuta keksi niin ukrainanhata.fi. Ehkä se ei ole sijoitus mutta heillä kyllä on tarvetta ylimääräiselle rahalle.
Metsuri motokuski 7.4.2025, 17:48Se on ihan totta. Sama se on meilläkin. Jos miesten kalsareista joutuu maksamaan reilu 10 euroa Suomessa tehtynä ja vietnamista tehtynä sillä hinnalla saa kolmet, niin aika moni päätyy niihin vietnamilaisiin.
Metsuri motokuski 7.4.2025, 15:30Hyvä Anneli 😀
Metsuri motokuski 7.4.2025, 15:24Eikös tuo sijoitusasunto ole juurikin yritystoimintaa. Siinähän on periaatteessa samat säännöt. Yrityslainan voi vähentää yrityksen tuloksesta ja jne.
Metsuri motokuski 7.4.2025, 15:19Nyt alkaa ostajan markkinat. Pudotushan ei ole vielä paha. Vuonna 2009 käytiin reilusti syvemmällä.
Joka kuukausi ostetaan edelleen vähän.
Metsuri motokuski 7.4.2025, 05:55Minusta päätavoite nimenomaan on palauttaa työpaikkoja Amerikkaan jotka ovat siirtyneet halpatyömaihin. Se että onko se realistista vai käykö niin että työpaikat jäävät ulkomaille ja hinnat vaan nousevat jenkeissä ? Se on trumpin loppu jos työpaikkoja ei saada luotua jenkkeihin. Kovaa peliä Trump pelaa ja nyt nähdään on jenkkien talous niin suuri että he pystyvät ohjaamaan maailman taloutta mieleisekseen.
Harmittavaa on että Ukrainan ja myös Israelin sodat jäivät taka-alalle eikä niitä hoida kukaan. Nyt kaikki kiinnostus on tulleissa.