Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,271 - 1,280 (kaikkiaan 10,104)
  • Metsuri motokuski

    Minä ainakin teen puulajien valintaa jo varhaisperkauksessa. Sellainen nyrkkisääntö on hyvä että vähintään raivaussahan kanssa pitäisi puiden välistä mahtua. Sitten toisessa raivauksessa tekee sen lopullisen valinnan kun näkee puiden kehityksen.

    Metsuri motokuski

    Milloin arvelet visa että tulevat ? Valovahvistinta peuran metsästykseen saatiin vain rajatulle alueelle,  joka poistuu jossain vaiheessa kokonaan kun kantaa saadaan laskettua. Minä uskon että drooni ei tule lailliseksi seuranta välineeksi hirvijahdissa koskaan.

    Metsuri motokuski

    Tuo on ihan totta. Me ammuimme viiden miehen porukalla 70 % hirvistä parilla koiralta.

    Metsuri motokuski

    Nyt oletko mehtäukko valitettavasti väärässä.  Minä kirjoitan vain siitä mitä teimme. On se sitten tyhmyyttä tai ei. En osaa sanoa.

    Metsuri motokuski

    Minun havainto oli telkkarista kun kuulin suoraan Stubin sanomisen. Siinä hän kyllä selvästi totesi että virallinen yhteydenpito toimii jo nyt ja toiminut kokoajan. Poliittiseen keskusteluun pitää valmistautua mutta ajankohta on jossain vaiheessa.

    Metsuri motokuski

    GLA. Monessa seurassa harrastetaan yksittäistä passimetsästystä. Meillähän alkaa peltohirven metsästys pari viikkoa aiemmin. Siinähän juuri kyttäillään jonkun pellon laidassa. Samoin lapin alueella on hyvinkin yleistä ”naakia ” hirviä joko pienellä porukalla tai yksin.

    Joten kyllä tuokin metsästys vaihtoehto on yleisessä käytössä. Meillä mm nuoren koiran omistaja voivat metsästää yksin kun kouluttaa omaa koiraansa. Meillä on myös käytössä että kaikki koirat päästään ohjaajan kanssa metsälle eri puolille aluetta ja missä haukku on ja sopiva hirvi niin se sitten passitetaan.

    Metsuri motokuski

    Ainakin täällä meillä päin tiedän että MG on ostanut e-puuta. Tosin niin että vain tienvarressa. Hekin välittävät sen eteenpäin. Ymmärrän hyvin että MG ei energiapuusta välitä kun se ei sillä mitään tee. Hehän tarvitsevat pääosin sellukuitua ja siihen ei e-puu sovi. Mitäpä sillä onkaan väliä sen saa kyllä myytyä muille toimijoille joille e- puu sopii tuotevalikoimaan. Sama tilanne on UPM:n kanssa täällä.  He kyllä ostavat tienvarresta ja välittävät eteenpäin.

    Metsuri motokuski

    Eikös stub sanonut että ”keskustellaan joskus mutta ajankohdasta ei vielä tiedä”. Poliittisesti siihen on syytä varautua. Tietääkseni aina ovat sotaa käyvät maat keskustelleet jossain vaiheessa.

    Metsuri motokuski

    Niin varmaan on. Lopullista tuotekehittelyä drooneista ei olla vielä nähty. Kilpajuoksua tuo tuotekehitys on. Sama koskee myös niiden torjuntaa. Hyvä esimerkki oli kun usa joutui palauttamaan pitkän kantamanohjukset takaisin jenkkeihin kun niiden häirintä oli liian helppoa ja osumatarkkuus heikko.  No noihin kehitetään uudet ei pelkästään gps paikannusjärjestelmät joten eiköhän niiden tarkkuus parane.

    Metsuri motokuski

    Voihan se noinkin olla yleensä kun peräännytään niin ollaan jo vihollisen tulen alla. Silloin yleensä ainakin aktiiviset miinat on laukaistu. Se on totta että passiiviset voivat jäädä.

    Sitähän me emme tiedä onko näissä uusissa miinoissa jo joku itselaukaisu järjestelmä tai sitten sytyttimet lopettavat toiminnan jonkun ajan päästä

    Sirotemiinoite on tietenkin hankala ja nehän jäävät merkitsemättä. Niissäkin, ainakin länsimaisissa, on itsetuho järjestelmä. Venäläisistä en tiedä.

Esillä 10 vastausta, 1,271 - 1,280 (kaikkiaan 10,104)