Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,261 - 3,270 (kaikkiaan 10,077)
  • Metsuri motokuski

    Onkohan näin ? Avojuuri taimia on jo lyöty maahan jo aika pitkään. Muistan että jo -60 ’ 70 luvulla niitä laitettiin. Joku vanhempi varmaan muistaa tarkemmin milloin istutustoiminta alkoi.

    Metsuri motokuski

    Minusta on ilman muuta selvää että laani ja leimikolta tuleva ajoura tasataan viimeistään silloin kun hakattu aukko muokataan. Harvennuksien osalta voi tilanne olla hieman toinen kun kaivinkone ei muutoin tule työmaalle.

    Metsuri motokuski

    Vaihtoväli taitaa olla 5 vuotta. Tietenkin sen voi vaihtaa miten haluaa mutta kai nuo vaihtovälit on tehty suositukseksi.

    Metsuri motokuski

    Kannattaa toki ajaa vanhat 2t moottorit loppuun. Miksi ostaa uutta moottoria jos vanhallakin vielä pääsee. Meillä on 2 t marineri ja hyvin on kalareissut hoitaneet jo vuodesta -90 jotain. Viime kesänä paloi vajaa 100 litraa bensaa ja uusin vesipumpun varmuuden vuoksi. Siinä on huollot mitä on tehty normaalien tulppien ja peräöljyn lisäksi. Ei ole tarvinnut nokkahihnaa vaihdattaa niin kuin olisi Hondan osalta täytynyt tehdä jo useamman kerran. Tyhmyyttä kai se että heittää toimivat laitteet purkaamoon ja ostaa uuden vain uutuuden vuoksi.

    Metsuri motokuski

    Mehtäukko: hyvä huomio. Sitä leimikkoa oli ostajan toimesta pienennetty.  Toisesta harvennuksesta oli poistettu 0,3 ha ja päätehakkuusta 0,2 ha jätetty hakkaamatta. Kuskit teki hakkuun kartan mukaan, mutta se oli väärin piirretty. Tein jo korjuuvaiheessa reklamaation kuskille kun näin tilanteen. Kuski  soitti ostohenkilölle asiasta. Osto ei sitten muuttanut karttaa vaan sanoi kuskille että mitään ei enää muuteta. Sitten mentiin vaikeamman kautta. Pika käyttiksellä olisi asia hoidettu kuntoon kerralla.

    Metsuri motokuski

    Onko edes tarkoitustakaan ostaa kaikki metso-kohteet ja pitäisikö ne edes ostaa ?

    Metsuri motokuski

    Korjuu ja ajourat…..tarkoitaa varmaan samaa asiaa ?

    Tuohon viimeiseen kappaleeseen asia kolahti omallekin kohdalle. Soitin välittömästi ostohenkilölle joka teki uuden metsänkäyttöilmoituksen ja korjasin asian.  Huonosti tehtyä työtä ei pidä hyväksyä ja jättää asiaa silleen. Ei edes periaatteessa.

    Metsuri motokuski

    Eiköhän se läpimittahakkuun rajan poistuminen lähtenyt juuri teollisuuden vaatimuksista.  He halusivat enemmän puuta kiertoon. Uskon että se aikoinaan juuri luotiin sen vuoksi ettei päätehakkuuseen tulevia metsiä hakattaisi kesken kasvuisena. Nyt perusteet muutokseen tulevatkin juuri ilmastollisista syistä.

    Metsuri motokuski

    Jos nyt ymmärrän tuon Annelin vastineen oikein.  Tarkoitin noissa henkilökohtaisena otetuissa kommenteissa sitä että metsänhoidon arvostelussa tai siihen liittyävässä mielipiteessä tulee jollekin sellainen kuva että hänen työtään arvostellaan.  Siitähän ei ole kysymys.

    Suorittavan kommenteissa arvostan sitä että hänellä on näkemys ja tietämystä siitä mistä kirjoittaa. Se että kirjoitetaan asiasta ohjeita tai neuvoja tietämättä asiasta mitään niin on tietenkin hyvin kyseenalaista.

    Tuo on totta että fakta ja mielipide on syytä erottaa toisistaan. Sen toivoisinkin näkyvän teksteissä enemmän.

    Metsuri motokuski

    Voitko tolopainen sanoa tuon yhden kaupan perusteella valtion kannan? Minusta valtio laittaa veronmaksajien rahoja ihan riittävästi suojeluun. Jos kerta kiertoaikoja pitää jatkaa ja se on ainoa keino niin edullisin keino lienee vanha läpimittahakkuu raja. Toki tähänkin pitää saada mahdollisuus muutokseen mikäli asialle on perusteet. Nythän niitäkin tulee kun kuusikoita on perustettu väärille maapohjille hirvieläinten pelossa. Nämä alueet tuskin saavuttavat koskaan tiettyä riittävää läpimittaa.

Esillä 10 vastausta, 3,261 - 3,270 (kaikkiaan 10,077)