Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Kuinka on Anneli mahdollista että metsänomistaja voi kuitenkin sanoa metsästysvuokrasopimuksen yksipuolisesti irti välittämättä kannahoidollisesta tavoitteesta ? Eikö olisi luonnolista että kumpaakin osapuolta sitoo samat velvollisuudet irtusanomisen suhteen. Uskon että edellä kirjoittamsi väittämä ei pidä paikkansa.
Metsuri motokuski 14.11.2023, 10:25Tolopainen tuntuu vähättelevän kaikkia muita ammattikuntia kuin omaansa. Tähän joukkoon on liitetty sairaanhoitajat ja nyt lampurit.
Tuohon petopoliitiikkaan olen GLA:n linjoilla ja uskon että meidän päättäjätkin alkavat vihdoin sisäistää asiaa. Toivottavasti järki voittaa ja saadaan petoeläimet siirrettyä toisen direktiivin alle. Sehän ei tarkoita että ne tapetaan sukupuuttoon mutta vahinkoihin voidaan helpommin vaikuttaa. Metsästäjien lakko on lapsellinen hanke. Kyse on vain kuitenkin harrastuksesta. Metsästäjillä on tärkeä rooli kannanhoidossa ja se ei sillä parane ja asiaa paremmaksi muuta että lakkoillaan ja annetaan tilanteen pahentua kohtuuttomaksi.
Metsuri motokuski 14.11.2023, 10:18Hieman outo tuo tolpan päätelmä siitä että lannoittaminen lykkää päätehakkuun ajankohtaa. Minusta lannoitus pitää antaa niin että se ei lykkää päätehakkuun aikaa vaan lisää kasvua kasvuaikana. Jos noin ajattelee asiaa että lannoituksella lykätään hakkuuaikaa niin onhan aika kannattamatonta puuhaa varsinkaan kun ei tiedä tulevaisuuden puun hintoja ja korkokehityksiä.
Metsuri motokuski 13.11.2023, 14:08Yk saataisiin toimivaksi jos otetaan veetto-oikeus pois ja päätökset tehdään yksinkertaisella enemmistöllä.
Metsuri motokuski 13.11.2023, 12:26Kuinkahan paljon vielä pitää näitä asioita tutkia ? Sehän se olisi kun nykyiset isännät vielä velvoitettaisiin hankkimaan kaiken maailman etäohjattuja valvontalaitteita. Hyvä kun osa osaa kännykkää ja pankkiautomaattia käyttää. Täytyy olla aika puusilmä jos nyt ei havaitse mitä ojitukset ovat saaneet aikaan meidän järvissä.
Metsuri motokuski 13.11.2023, 12:23Onhan tuo Ukrainan sota kuitenkin aika lähellä kun on Euroopassa. Vielä kun sotii suurvalta pienempää itsenäistä valtiota vastaan niin onhan sillä merkitystä. Kyllähän tässä sodassa linjataan mitä suurvalta voi tehdä pienemmille valtioille. Jos valloitussota hyväksytään niin voi vain arvailla mitä jatkossa seuraa. Jugoslavian hajoamissota oli kuitenkin sisällissota jossa osapuolina oli hajovan maan maakunnat. Toki näihinkin suurvallat etunenässä Venäjä sotkeutui omien valtapyrkimysten vuoksi.
Metsuri motokuski 13.11.2023, 11:15Miten se tuulimylly raiskaa luonnon kehveli ?
Metsuri motokuski 13.11.2023, 11:14Noinhan se varmaan on mutta onhan meillä satoja tuhansia vesistöjä pilattu ojituksilla. Ei kai kukaan kiellä ojitusta kun vesistöpäästöistä pidetään huolta. Hyvä kuitenkin on että veronmaksajien tukea siihen ei enää myönnetä.
Metsuri motokuski 13.11.2023, 11:11Perinnöstähän voi kieltäytyä. Sellaisia perintöjä ei kannata ottaa joiden myynti olisi tapiollista tai aikaa ei riitä perinnön hoitoon. Rahaa on aina helppo ja vaivaton jakaa.
Metsuri motokuski 13.11.2023, 11:07Kyllähän tuo kehvekin vastaus osoittaa että huonokin laatu voi joskus miellyttää. Kyllähän se niin on että Venäjä ei pysty parempaan kuin mitä se nyt tekee. Venäjän maavoimien isommat reservit alkaa olemaan käytetty. Venäjä teki kuitenkin hienon liikkeen kun miinoitti tehokkaasti Ukrainan maaperän joten ukrainakaan ei pääse mihinkään. Nyt sitten katsotaan kenellä taloudellinen kyky sotimiseen riittää pisimpään. Uskon kyllä että ukraina joutuu antamaan maa-alueita Venäjälle. Mutta se ei olekkaan venäjän suurin pointti vaan estää Ukrainan liittyminen Natoon. Sitä ei Venäjä hevin salli. Rauha varmaan saadaan siinä vaiheessa kun Venäjälle annetaan takuut ettei ukraina liity Natoon. Ei Venäjä tarvitse dompasin ja luhanskin maakuntia varsinkin kun maaperä on sotimalla pilattu suurimmalta osin käyttökelvottomaksi. Länsi on saanut tavoitteet Ukrainassa läpi kun venäjän maavoimat on pääosin tuhottu uusimman kaluston osalta.
Mitä tulee Israelin sotaan niin uskon että alullepanija sodalle oli Saudi-Arabian ja Israelin välisten suhteiden lämpeneminen. Se oli liikaa lähi-idän muslimivaltioille. Heidän tavoite on nyt ja aina hävittää siionistinen valtio maan päältä.