Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,381 - 3,390 (kaikkiaan 10,076)
  • Metsuri motokuski

    Kyllä taitaa visa olla niin että te muutamat puuntuottajat olette vuosia jankuttaneet että hirvikanta on koko Suomessa liian korkealla tasolla. Minusta on nyt turha suorittavaa tästä moittia. Me hirvijahdissa olijat olemme kyllä huomanneet että tiheyksissä on suuriakin eroja eri paikka kunnilla.  Eikä niitä syöntiongelmia joka paikassa ole.

    Tottakai hirvet siirtyvät ravinnon mukaan eri talvehtimisalueille. Meidänkin metsästysalue oli puhdasta kesäaluetta mutta kun valtio ja yhtiöt hakkasivat vanhat metsät alas ja tuli tilalle nuoria taimikoita niin jopa alkoivat viihtymään. Siitä huolimatta hyviä mäntytaimikoita on kasvussa. Toki on myös syötyjäkin. Yllättävää että nämä samat syödyt taimikot ovat vuodesta toiseen hirvien mieli aluetta.

    Metsuri motokuski

    Eikös se pluskelillä vielä voi aivan hyvin levittää. Eihän siihen mitään estettä ole. Mieluimmin vielä nyt kuin jättää kokonaan tekemättä.

    Metsuri motokuski

    Vastahan tässä on opetettu että taimien istutusmääriä taimikossa voidaan vähentää kuitenkin muokataan edelleen vanhaan malliin. Tavoitteena lehtipuun lisäys taimikoissa. Sen perusteella olikin yllättävä kirjoitus tutkijalta joka onkin sitä mieltä että tuleekin vajaa tuottoisia taimikoita. Oliko kyseessä tutkijan oma mielipide vai joku tutkittu asia ? Eniten kai vajaa tuotisuutta tulee hoitamattomuuden kautta.

    Minusta tuo hirvien ruokailupankki juttu taimikoissa voidaan toistaiseksi unohtaa ennen kuin paremmin tutkittua tietoa löytyy.  Näillä hirvimäärillä mitä meillä päin on niin mitään ruokapankkia ei todellakaan tarvita.

    Metsuri motokuski

    Metsävähennyksien ja yms muiden jälkeen.

    Metsuri motokuski

    Meinaatko apli että veronmaksajien rahoja pitäisi vielä lisätä teille jo nyt tuettuun toimintaan. Valtiohan ei maksa mitään vaan muut veronmaksajat sen tekevät. Toki valtion kautta.

    Metsuri motokuski

    Empä muista milloin noita lisälappuja olisi enää käytetty. Nykyään sarjanumerolla löytyy suoraan koneelta tarvittavat tiedot.

    Metsuri motokuski

    Kannatan. Mitään lisäarvoa ei ole tullut pitkään aikaan keskusteluun.

    Metsuri motokuski

    Alkaa nuo jätkän jutut olemaan aika korkea lentoisia.

    Metsuri motokuski

    Kiitos jovain.  Tuohan selvitti paljon.

    Metsuri motokuski

    Niin. Ei kaikkien mielestä saisi puitakaan kaataa ja siitä huolimatta niitä kaadetaan.  Riistakeskuksen tehtävä on lähinnä valvoa metsästystä ja riistakantojen kestävää käyttöä.  Käsittääkseni heidän tehtäviinsä ei kuulu metsänhoitoon liittyvät tehtävät. Niitä varten on ihan omat viranomaiset.  Eikä se tarkoita sitä etteikö riistaviranomaiset voisi kertoa metsänhoidosta riistan hoitoon liittyen. Se on sitten eri asia kuinka se soveltuu kunkin henkilön omiin näkemyksiin. Ainahan sitä voi kuitenkin esittää.

Esillä 10 vastausta, 3,381 - 3,390 (kaikkiaan 10,076)