Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Totta. Huomasin kanssa yhden hieman alle 8 sentin tarjouksen mutta siinä oli kuukausimaksu suurempi pari euroa. Tuo tarjous tuli nykyisestä sähköyhtiöstä. Käytin kyllä netin vertailua hyväksi mutta aika pienet ne erot kuitenkin oli. Meillä kuluu noin 10 tuhatta kilowattia vuodessa ja noilla määrillä erot eivät olleet kuin muutamia euroja kuukaudessa.
Metsuri motokuski 1.10.2023, 10:18Tein eilen kahden vuoden määräaikaisen sähkösopimuksen 8 sentin kilowattihinnalla helmikuun puolestavälin. Paljon mietin kannattaako noin pitkään sitoutua. Meillä ei pörssisähkö toimi. Jos olisi toiminut olisin ehkä valinnut sen. Tämä on vähän arpapeliä. Viime sopimus 6 sentillä osui kyllä hyvin kohdalleen eikä sähkönhinnan nousu vaikuttanut meidän talouteen.
Metsuri motokuski 30.9.2023, 18:38On se vaan tyhmää kiistää tosiasioita. Kyllä nuo pienemmät järvet ovat ihan täynnä mutapaskaa jota purot tuovat ojitusalueilta. Vastahan oli tutkimus että ojia pitkin valuu humusta vaikka ojituksista on vuosia. Kaiken maailman selkeytysaltaat ovat huijausta. Ei niitä kukaan käy puhdistamassa ja kun ne ovat täysiä ne eivät pysäytä mitään päästöjä.
Metsuri motokuski 30.9.2023, 12:47Ainakaan minulla ei ole vastaavia havaintoja. Toki ole enemmänkin ajanut niitä 2 tahti perämoottorissa vuosia kun sahuu hommat ovat vähentyneet ja vanhoja varastoja on hyllyssä. Eihän tilhillä taida omaa öljynjalostamoa olla. Jonkun öljyfirman öljyähän se on tilhin purkissa.
Metsuri motokuski 30.9.2023, 12:43Kyllähän tuo metkatuki on askel taas parempaan. Tuo vähentää kyllä byrokratiaa taimikonhoitojen osalta. Hyvää on myös se että soiden ojituksia ei tueta. Onhan noita vesistöjä liattu ihan tarpeeksi.
Metsuri motokuski 30.9.2023, 12:38Tuo toloppa osaa sitten kannustaa. Mitähän olisikaan tullut jos Annelin ihonväri olisi ollut muu kuin valkoinen.
Metsuri motokuski 30.9.2023, 12:35Viimeisimmässä makasiinissa oli hyvä sanonta: Tyhmin päätös on periaatepäätös. Se varmaan koskee kumpaakin metsänkasvatus koulukuntaa.
Metsuri motokuski 30.9.2023, 12:30Nostokoukku. Noille luonteenpiirteille on oikein nimetkin introvertti ja ekstrovertti. Se kumpi luonteenpiirre osuu kohdalle tulee ihan perintötekijöistä. Enemmistö metsätöissä olevista metsureista kuin konekuskeista ovat introverttejä, koska ne tulevat toimeen hyvin itsekseen eivätkä tarvii työkavereita ympärilleen. Joillakin työkaverit ovat jopa häiritseviä. Mitä tulee palkkaan niin palkan merkitys usein vähenee ikävuosien myötä. Tähänkin on luonnollinen selitys. Ikäihmisillä sosiaalisuus ja elämän tietty rytmisyys tulevat hallitsevammaksi tekijäksi. Mutta onhan palkka aina merkittävä tekijä koska sillä on merkitystä toimeentuloon ja henkilön arvostukseen työpaikassa. Monesti me työntekijät arvioimme omaa asemaamme työorganisaatiossa palkan suuruuden perusteella. On toki monia työpaikkoja jossa osaamistakin osataan arvostaa.
Metsuri motokuski 30.9.2023, 06:43Minusta parhaat metsurin ovat makarov rahalle persoja ja sen mukaan työkin maistuu. Se on toiveajattelua että työ on pääasia ja raha toissijainen. Kyllähän näin voi jollekin alussa olla mutta aika nopeasti totuus valkenee onko työ ja siitä saatu korvaus tasapainossa.
Metsuri motokuski 28.9.2023, 17:19Jos noihin puihin kirjanpainaja iskee niin eihän se polttopuukäyttöä muuta. Nuo puut ovat kasvaneet minkä kasvaa. Tuollainen erä taitaa olla parin tonnin erä jos se myydään hankintana. Kukaanhan ei tule sitä tekemään jos ei viereen tule hakkuuta. Polttopuu omaan käyttöön on ihan kelpo vaihtoehto.