Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,531 - 3,540 (kaikkiaan 10,068)
  • Metsuri motokuski

    No miten persut voi vaikuttaa öljyn maailmanmarkkinahintaan tai euron ja dollarin väliseen kurssiin ? Ei siihen voi vaikuttaa mikään puolue. Ainoa mihin ne voivat vaikuttaa on polttoainevero. Nytkin eletään yli varojen, niin kuin monien hallitusten aikana ennenkin, niin mitenkä tässä nyt vielä tuloja vähentämään. Meillä on sosiaalisektorilla suurimmat kuluerät budjetissa ja sieltä ne tehokkaimmat säästöt myös saadaan. Liian lepsuja olivat persut ensi vuoden budjetin laadinnassa.

    Metsuri motokuski

    Miten sinä perko voit tuollaista väittää kun asia on todellakin niin kuin suorittava kertoi. Jos sinä kannatat jatkuvaa kasvatusta niin se on ok. Mutta on turha väittää sellaista ja kaunistella asiaa kun asia on toisin. Jatkuvan kasvatuksen hakkuussa todellakin tarvitaan niitä kylän suurimpia koneita tai siten metsuri hakkuuta jotta se edes jotenkin onnistuisi. Minusta on typerää väittää muuta kuin mitä niitä hakkuita tekevät kertovat. Niillä on se asiantuntemus kuitenkin tiedossa. Jatkuvassa kasvatuksessa ei tietenkään ole mitään väärää mutta jos sen valitsee tuotantomuodoksi niin realiteetit on syytä tiedostaa ja hyväksyä. Se että heität nämä tekijät huoltoaseman parlamenttiin huusin kautta niin ei kyllä osoita pätkääkään asiantuntemustasi.

    Metsuri motokuski

    Olen timpan kanssa samaa mieltä noista riistatiheiköistä. En ole kyllä huomannut missään että kanalinnut niissä erityisemmin viihtyisivät. Hirville ja muille hirvieläimille ne varmaan ovat mieluisia ja varjoisia päivälepopaikkoja. Riistatiheiköiden paikkaa ei ole sen kummemmin määrätty ja jos epäilee sen houkuttelevan hirviä niin tekee minimikokoisen ja kuvion reunaan.

    Metsuri motokuski

    Sehän tietysti jokainen metsänomistaja ratkaisee onko hänen omissa metsissään niin paljon suojavyöhykkeeksi meneviä alueita että korvaako korotettu hinta alueisiin  jäävän puuston. Kannattaa ihan ajatuksella lukea fsc kriteerit jos siihen meinaa liittyä tai olla. Tässä uudessa sertissä tuli aika suuria peitteisen alueen velvollisuuksia vesistöjen ympärille jotka vaikuttavat vähentävästi metsän käyttöön.  Samoin 5% suojelualue sekä 5% peitteisen alueen määräys rajoittaa metsönkäyttöä aika huomattavasti.

    Metsuri motokuski

    Luonto teki sen mitä haluttiinkin.  Myrsky teki lahopuualueen säästöpuista. Sehän säästöpuiden tarkoitus onkin. Varmasti tulee jatkossa haittaamaan raivausta ja pitkään.

    Metsuri motokuski

    Se on totta. Ensimmäinen virhe jonka yleensä aloittelija tekee on motittaa itsensä. Toinen on se kun kaataa risut raivaamattomalle alueelle.

    Metsuri motokuski

    Eikös se Anneli ollut niin että ei esitä neuvoja jos ei ymmärrä asiasta mitään. Kommentoida toki voi. Lopusta olenkin samaa mieltä.

    Metsuri motokuski

    Eihän valtiolla juuri kummoisia varoja ole. Nehän jakavat vain meidän veronmaksajien rahat uudelleen hyvin vointimme eteen. Nykyään taitaa olla että jaetaan enemmän kuin tienataan.

    Metsuri motokuski

    Ymmärtääkseni kun poistat puita (suoritat hakkuuta) niin nykyisten sääntöjen mukaan pitäisi mennä. Tuo on kyllä totta että säästöpuihin kyllä kannattaa perehtyä mitä säästöpuiksi jättää. FSC on vielä raadollisempi noiden puiden osalta. Jos siellä sattuisi olemaan kuivasia niin ne lasketaan mukaan säästöpuihin.

    Metsuri motokuski

    Makarov: Ei se kyllä sinusta tee ammattimiestä jos sahaat tankin tunnissa. Ennemminkin päinvastoin. Silloin ei terä ole kunnossa tai sahaustekniikassa on pahoja puutteita.

    Niin……et ole väittänyt……

Esillä 10 vastausta, 3,531 - 3,540 (kaikkiaan 10,068)