Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,721 - 3,730 (kaikkiaan 10,061)
  • Metsuri motokuski

    Tuollaista tekstiä tulee kuten jätkältä kun ei ymmärrä asiasta mitään. Toivottavasti lukijat osaavat jättää tällaiset jutut omaan arvoonsa.

    Metsuri motokuski

    Ei tässä mehtäakka kannata nyt uhrautua kovin paljoa. Kyllä puukaupan voi tehdä vielä ihan luotettavasti. Lähtökohtaisesti kauppa on rehellistä eikä tahatonta kusetusta tapahdu. Sen vuoksi asiaa ei kannata liioitella.  Kun puukauppaa suunnittelee niin minusta kannattaa keskustella ihan täysjärkisen koneenkuljettajan kanssa. Hän kertoo hyvin nopeasti perusasiat puukaupasta. Voi tietenkin muitakin osaajia käyttää mutta yleensä kun otat yhtiön tai yhdistyksen edustajan keskusteluun niin eurot alkaa asiantuntijalla pyöriä silmissä.  On hyvä erottaa asiat toisistaan. Neuvonta ja ostotapahtuma. Mhy:n yleensä mainostavat tätä puolueetonta puolta itsestään mutta eihän se niin ole. Myös heillä on omat intressit asiassa. Voi olla että ei ihan niin voimakkaana kuin yhtiöillä mutta kyllähän heidän intresseissä on myös kauppa saada kotiin.

    Yleensä jos vähänkin tajuaa mitä on tekemässä eikä sorru harhakuvitelmiin niin puukauppa on tehtävissä jokaisen.

    Tuohon jätkän kommenttiin sen verran että jos metsästä joudutaan kaatamaan ns ylisuuria puita eikä ostajan sahalaitos voi niitä käyttää niin silloin ne tehdään kuituun ja ne näkyvät kuitulistassa ylisuuruden osalta. Heti kun puun halkaisija täyttää sahan maksimi suuruuden niin puu tehdään kuiduksi. Yleensä ollaan jo silloin yli 60 cm halkaisijoissa riippuen tietenkin sahalaitoksesta.

    Metsuri motokuski

    Tuohon voisi heittää myös : Onko Euroopalla valmius aloittaa laajamittainen ammustuotanto kun varaston pohjat alkavat näkymään ? Selvää on myös se että jenkit tulevat vähentämään Ukrainan tukea pikkuhiljaa kun huomaavat että Venäjä on taloudellisesti kyykyssä ja sotilasmahti tuhottu. Ukrainan alueluovutukset ovat siinä kaupassa pikku murhe. Uskon että sota päättyy jäätymiseen nykyisille rintamalinjoille jos vastahyökkäys ei onnistu. Pikkuhiljaa länsimaat poistuvat kuvioista ja täyttävät omat ammusvarastot entiselleen. Mitään uutta ase ja ammustuotantoa ei Euroopan luoda Ukrainan tueksi. Liian kallista.

    Metsuri motokuski

    Tuohon tolopan kommenttiin voisi kysyä että kummanko etu on se että jotain tiettyjen mittojen tekoa rajoitetaan ja toisia suositaan enemmän. Myyjän vai ostajan ?

    Lisäksi voisi kysyä että onko lyhyiden mittojen teon maininta kauppakirjassa itseisarvo jotta kauppa saadaan tehtyä asiakkaan kanssa ?

    Metsuri motokuski

    Katsoin yle areenasta tuon a-studion lähetyksen. Mielenkiintoista oli että myyjän edustajakaan ei oikein tiennyt katkonnasta paljoakaan. Teollisuuden edustaja kyllä tiesi ja osasi hienosti väistellä kysymykset ja piilotti tärkeimmän asian liikesalaisuuden piiriin. Ostaja ja myyjä olivat siinä yhtämieltä että sopimuksen mittoihin puut tulevat hakata. Mutta sitähän teollisuuden edustaja ei kertonut että otetaanko tukki niin tarkkaan talteen kuin mahdollista. Piirros joka oli inserttinä jutun alussa oli hyvin yksinkertaistettu esimerkki. Jutussa ei käsitelty ollenkaan kolmatta tekijää joka eniten vaikuttaa katkontaan on tietenkin ostajan lähettämä painoarvo kullekin katkottavalle mitalla. Tämä selviää ns pitkästä motolistasta jota ainakaan stora ei luovuta liikesalaisuuteen perustuen. Uskon että todellinen peruste on muualla.

    Metsuri motokuski

    Siinä olet oikeassa. Harva joka hakkuutyötä ei ole tehnyt teollisuudelle niin ei ymmärrä katkontaa. Toisaalta on siinä hyvä sauma myös väärinkäytöksille. Mutta ei se ole teollisuudenkaan etu että metsä hakataan miten sattuu.

    Metsuri motokuski

    Tolpppa. Tämä on valinta kysymys.  Minkälaisen yhteiskunnamme rakennamme. Nyt on päädytty siihen että valtio holhoaa kansalaisia verorahoilla. Kyse on siitä,  mistä sinäkin kirjoitat, että käykö tämä holhoaminen liian kalliiksi. Valitettavasti siltä alkaa näyttämään. Se että opettajien kesäloma lyhennetään ei tietenkään ole ratkaisu, koska palkkaa heille on maksettava kuitenkin. Se on sitten eri asia jos oppilaille ei myönnetä kesälomaa vaan urakalla tehdään kaikki opinnot yhtä kyytiä. Samahan se voisi olla meillä aikuisillakin. Perutaan kaikki vuosilomat ja kiihdytetään taloudellista tuottavuutta lisäämällä työaikaa.

    Metsuri motokuski

    Tässä sekoittuu minusta kaksi asiaa. On väärän katkonnan tai huonolaatuisen tukkimitan täyttävän vuoksi siirtynyt tukkia kuituun tai sitten pienten tukkierin lajisiirtymänä siirtyvät tukkierät.

    Minusta kyse oli alunperin siitä että juuri nämä teollisuuden tukkimittaan hakatut puuerät eivät mene sahoille vaan osa selluteollisuuden käyttöön.  Täällä meillä MG siirtää poikkeuksetta pienet tukkierät kuituun vaikka maksaakin tukista oikean hinnan. Naapuritilalla hakattiin harvennus UPM:n hakkuuna ja siitä kaikki mäntytukit menivät Äänekoskelle selluksi.  Tätä tapahtuu hyvin paljon ja onhan ostajan asia mihinkä hän ostamansa puun käyttää. Vähän näyttää että nyt ei eroteta kahta eri asiaa toisistaan.

    Metsuri motokuski

    Mehtäukko: odota vain kun jovain avaa sanallisen arkun.

    Metsuri motokuski

    <p>Tolopan kirjoitus on täyttä totta muuten paitsi viimeinen lause. Virkamiehet tuottavat ne palvelut joita yhteiskunnan on haluttu tuottavan. Nämä palvelut on sitten määrännyt pääosin eduskunta ohjeillaan. Näitä virkamiehiäjän ovat mm poliisi, pelastusviranomaiset, oikeuslaitos ja puolustusvoimat ja jne. Jokaiselle on määrätty tehtävä jota ne suorittavat. Luke ja metsäkeskus tuottaa niitä palveluita joita heidän on määrätty tuotettavan. Se että onko palvelu oikeaa ja riittävää niin sitähän jokainen voi arvioida. Täytyy muistaa että osa palveluvaateista tulee myös muualta kuten EU:sta.</p>

Esillä 10 vastausta, 3,721 - 3,730 (kaikkiaan 10,061)